Tarkkana verkkokauppaostoksilla – Muutoksia ostosten peruuttamiseen ja palauttamiseen

Verkkokauppaostokset on voinut tähän saakka peruuttaa palauttamalla tilauksen tai jättämällä sen noutamatta. 13.6.2014 lähtien peruutuksesta on kuitenkin aina ilmoitettava yritykselle erikseen. Kuluttaja joutuu myös maksamaan palauttamisesta aiheutuvat kulut, ellei yritys vastaa niistä vapaaehtoisesti itse.

Kuluttajan oikeuksia koskeva direktiivi on aiheuttanut muutoksia kuluttajansuojalain etämyyntiä koskeviin säännöksiin. Kuluttajan kannalta suuri muutos on se, että halutessaan peruuttaa tilauksensa hänen on erikseen ilmoitettava siitä yritykselle. Pelkkä tavaran palauttaminen tai noutamatta jättäminen ei riitä.

Yrityksen on tarjottava kuluttajalle peruuttamista varten lomake, mutta kuluttaja voi käyttää myös muuta peruutustapaa. Suositeltavaa on kuitenkin tehdä ilmoitus aina kirjallisesti. Peruutus on tehtävä viimeistään 14 päivän kuluessa tavaran vastaanottamisesta tai palvelusopimuksen tekemisestä.

Uutta on myös se, että kuluttajan on maksettava peruuttamansa tilauksen palautuskulut. Yritys voi kuitenkin edelleen halutessaan tarjota asiakkailleen ilmaisen palautuksen.

Samat peruuttamis- ja palautussäännöt koskevat verkkokaupan lisäksi myös muuta etämyyntiä, kuten puhelin- ja postimyyntiä.

Hinnasta ja lisämaksuista tarkat tiedot

Uusien säännösten perusteella kuluttajan on saatava ennen tilauksen tekemistä tieto tilauksen kokonaishinnasta sekä kaikista niistä lisämaksuista, jotka eivät sisälly kokonaishintaan. Jos tuotteeseen kuuluu esimerkiksi vakuutusturvan kaltaisia maksullisia lisäpalveluja, niistä ei saa periä maksua, ellei kuluttaja ole erikseen antanut siihen suostumuksensa.

Kuluttajien kannalta hyvä uudistus on myös se, että yrityksen on ilmoitettava tilauspainikkeessa tai sen yhteydessä, että tilaus on maksullinen ja varmistettava, että kuluttaja hyväksyy maksullisuuden. Muuten sopimus ei sido kuluttajaa. Tavoitteena on ollut vähentää tilanteita, joissa kuluttajia on houkuteltu verkossa tilaamaan jokin tuote tai palvelu ilman, että on selvästi kerrottu tilauksen olevan maksullinen. Maksulliseen sopimukseen sitoutuminen on tullut kuluttajille jälkikäteen täysin yllätyksenä.

Lisätietoa kuluttajan oikeuksista verkkokaupassa ja muussa etämyynnissä