Viikon vinkki: Verkkopankkitunnukset ovat nyt osa kaikille tarjottavia peruspankkipalveluita

6.2.2017

Pankkien on vuoden 2017 alusta lähtien tarjottava peruspankkipalveluita kaikille Suomessa laillisesti asuville kuluttajille. Peruspankkipalveluihin kuuluvat perusmaksutili ja sen käyttöön soveltuvina välineinä maksukortti ja verkkopankkitunnukset. Kuluttajilla on siis oikeus muun muassa avata tili, tallettaa ja nostaa sieltä varoja, saada maksukortti ja maksaa sillä liikkeissä tai verkossa sekä tehdä tilisiirtoja verkkopankissa. 

Pankki ei voi kieltäytyä näiden palveluiden tarjoamisesta esimerkiksi kuluttajan maksuhäiriömerkinnän takia tai sillä perusteella, että kuluttaja on jo toisen pankin asiakas. Pankin on myös kohtuullisesti mukautettava peruspankkipalveluiden tarjoamistaan toimintarajoitteisille ja ikääntyneille sopiviksi, esimerkiksi tarjoamalla tunnuslukukortti sähköisessä muodossa tai pistekirjoituksella.

Palveluista perittävien maksujen pitää olla kohtuullisia ja vastata niistä pankille aiheutuvia kustannuksia.

Lue lisää
Vuodenvaihteessa tuli voimaan uusia kuluttajan asemaa parantavia säännöksiä, KKV:n tiedote 2.1.2017
Verkkopankkitunnukset ja tunnistusväline vihdoin kaikille, Kuluttaja-asiamiehen uutiskirje 5/16

Päivitetty 6.2.2017 Tulosta