Toimialajärjestöillä velvollisuus varmistua vakioehtojen kilpailuoikeuden mukaisuudesta
Toimialayhdistykset muodostuvat yleensä keskenään kilpailevista yrityksistä. Kilpailuoikeudessa toimialayhdistyksessä laadittuja vakioehtoja arvioidaan kilpailijoiden välisenä yhteistyönä. Vakioehtojen kilpailuoikeudellisessa arvioinnissa on käytännössä kyse kilpailun vastaisten ja kilpailua edistävien näkökohtien tapauskohtaisesta punninnasta.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kilpailuvastuualue voi erikseen pyydettäessä antaa neuvontaa sekä kilpailulain sisällöstä että soveltamisesta ja tarvittaessa kommentoi yleisellä tasolla toimialayhdistysten sille esittelemiä kilpailuoikeudellisia itsearvioita. Kilpailuvastuualue ei tee ehtojen lainmukaisuuden etukäteisarviointia. Vastuu kilpailulain noudattamisesta on toimialajärjestöllä ja jokaisella vakioehtojen laadintaan osallistuvalla yrityksellä.
KKV:n kuluttajavastuualue ja kuluttaja-asiamies kommentoivat toimialajärjestöjen vakioehtoja kuluttajansuojaoikeuden kannalta. Kuluttaja-asiamiehen hyväksynnän saaminen vakioehdoille ei poista vakioehtoja laativien ja niitä soveltavien yritysten velvollisuutta itsenäisesti varmistua ehtojen kilpailuoikeuden mukaisuudesta.
Milloin vakioehdot voivat rajoittaa kilpailua?
Kilpailulaki edellyttää, että jokainen yritys määrää itsenäisesti omasta kilpailukäyttäytymisestään. Vakioehdot rajoittavat kilpailua, jos ne ovat omiaan yhdenmukaistamaan keskenään kilpailevien yritysten kilpailukäyttäytymistä.[1]
Vakioehdot, jotka poistavat keskenään kilpailevilta yrityksiltä epävarmuutta kilpailijoiden käyttämistä kilpailukeinoista, saattavat rajoittaa kilpailua. Mitä merkittävämpiä kilpailukeinoja vakioehdot koskevat, sitä todennäköisemmin ehdot yhdenmukaistavat yritysten toimintaa tavalla, joka rajoittaa kilpailua markkinoilla.
Kilpailu hinnalla on keskeinen kilpailukeino. Yritysten hinnoittelua, hinnoittelun perusteita ja hinnoittelun rakennetta koskevat vakioehdot ovat hyvin todennäköisesti kilpailua rajoittavia. Mitä läheisemmin vakioehdot liittyvät hinnoitteluun, sitä todennäköisemmin ja sitä merkittävämmin ne voivat rajoittaa kilpailua. Hinnoista sopiminen ei kuitenkaan ole ainoa keino rajoittaa kilpailua. Muita keskeisiä kilpailukeinoja voivat olla esimerkiksi tuotteen tai palvelun laatuun liittyvät kysymykset sekä maksu-, varaus-, peruutus- ja toimitusehdot.
Yhteisten vakioehtojen käyttöönotto saattaa lisätä yritysten markkinavoimaa verrattuna tilanteeseen, jossa jokainen yritys päättää itsenäisesti ehtojen sisällöstä ja soveltamisesta. Vakioehdot rajoittavat kilpailua, jos niillä pyritään parantamaan yritysten kannattavuutta kuluttajien tai muiden yritysten kustannuksella esimerkiksi siirtämällä yhdessä liiketoimintaan kuuluvaa riskiä asiakkaille.[2]
Kilpailunrajoitus voidaan sallia tehokkuushyötyjen ylittäessä kilpailuhaitat
Keskenään kilpailevien yritysten soveltamat vakioehdot eivät välttämättä ole lainvastaisia, vaikka ne rajoittaisivatkin kilpailua. Kilpailulakiin sisältyvän poikkeussäännöksen nojalla sallittuja ovat kilpailunrajoitukset, joiden tuottamat tehokkuushyödyt ovat suuremmat kuin niiden kilpailua rajoittavat vaikutukset.[3]
Toimialajärjestön laatimat vakioehdot voivat lisätä tehokkuutta markkinoilla. Ne voivat vähentää vaihto- ja etsintäkustannuksia, parantaa tuotteiden tai palveluiden vertailukelpoisuutta ja taata tietyt vähimmäisehdot kulutushyödykkeen kaupalle. Erityisesti monimutkaisten tuotteiden- ja palveluiden vertailtavuutta edistävien vakioehtojen voidaan katsoa tuottavan tehokkuushyötyjä. Tehokkuuden lisääntymistä on arvioitava tapauskohtaisesti.
Kilpailulain poikkeussäännös soveltuu silloin, kun (i) järjestely tuottaa tehokkuushyötyjä, (ii) järjestelyn toteuttaminen on välttämätöntä tehokkuushyötyjen saavuttamiselle (vastaavia tehokkuushyötyjä ei ole saavutettavissa kilpailua vähemmän rajoittavin keinoin), (iii) järjestelystä syntyvät tehokkuushyödyt koituvat myös asiakkaiden hyödyksi ja (iv) järjestely ei johda kilpailun eliminoitumiseen markkinoilta. Kaikkien kriteerien on täytyttävä samanaikaisesti.
Asiakkaille välittyvien tehokkuushyötyjen on vähintäänkin korvattava kilpailunrajoituksen kielteiset vaikutukset. Poikkeussäännös soveltuu harvoin hinnoittelua tai sen perusteita koskeviin vakioehtoihin. Mitä suoremmin ehto liittyy hinnoitteluun, sitä epätodennäköisempää poikkeussäännöksen soveltuminen on. Poikkeussäännös ei todennäköisesti sovellu myöskään ehtoihin, joilla pyritään parantamaan alalla toimivien yritysten kannattavuutta esimerkiksi siirtämällä riskiä tai kustannuksia yrityksiltä asiakkaille.
[1] Kilpailuoikeudessa vakioehtoja arvioidaan kilpailulain (948/2011) 5 §:n nojalla. Kyseisen pykälän mukaan sellaiset elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, elinkeinonharjoittajien yhteenliittymien päätökset sekä elinkeinonharjoittajien yhdenmukaistetut menettelytavat, joiden tarkoituksena on merkittävästi estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua tai joista seuraa, että kilpailu merkittävästi estyy, rajoittuu tai vääristyy, ovat kiellettyjä. Kiellettyjä ovat erityisesti sellaiset sopimukset, päätökset ja menettelytavat: 1) joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaan osto- tai myyntihintoja taikka muita kauppaehtoja; 2) joilla rajoitetaan tai valvotaan tuotantoa, markkinoita, teknistä kehitystä taikka investointeja; 3) joilla jaetaan markkinoita tai hankintalähteitä; 4) joiden mukaan eri kauppakumppaneiden samankaltaisiin suorituksiin sovelletaan erilaisia ehtoja siten, että kauppakumppanit asetetaan epäedulliseen kilpailuasemaan; tai 5) joiden mukaan sopimuksen syntymisen edellytykseksi asetetaan se, että sopimuspuoli hyväksyy lisäsuoritukset, joilla niiden luonteen vuoksi tai kauppatavan mukaan ei ole yhteyttä sopimuksen kohteeseen.
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklan 1 kohta vastaa kilpailulain 5 §:ää ja soveltuu sellaisiin kilpailunrajoituksiin, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
[2] Lisätietoa vakioehtojen kilpailuoikeudellisesta arvioinnista sisältyy myös komission horisontaalista yhteistyötä koskevista sopimuksista antamiin suuntaviivoihin. Suuntaviivat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 101 artiklan soveltamisesta horisontaalista yhteistyötä koskeviin sopimuksiin (EUVL C 11, 14.1.2011).
[3] Kilpailulain 6 §.