Aluehallintovirastot valvovat keväällä tehostetusti autokoulujen palveluhinnastoja

Kilpailu- ja kuluttajaviraston sekä aluehallintovirastojen hintojen ilmoittamisen valvontakampanjan kohteena ovat tänä vuonna autokoulujen palveluhinnastot. Maanlaajuinen valvontakampanja toteutetaan keväällä 2017.

Palvelun hinta on kuluttajien ostopäätöksen ja taloudellisen turvallisuuden kannalta eräs olennaisimmista tiedoista. Autokoulu on merkittävä taloudellinen panostus kuluttajalle.

Eri aluehallintovirastot ovat havainneet omilla alueillaan puutteita autokoulujen hinnastoissa. Hinnastot ovat olleet vajavaisia ja niissä on esitetty saman palvelun hinnat hyvinkin erilaisin tavoin. Eri autokoulut ovat esimerkiksi hinnastoissaan jättäneet sisällyttämättä kokonaishintaan erilaisia palvelun osia taikka korostaneet vain tietyn vaiheen hintaa, vaikka kuluttajan on suoritettava useita opetusvaiheita saadakseen lopullisen ajokortin. Tämä vaikeuttaa eri autokoulujen hintojen vertailua.

Kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetun asetuksen mukaan palveluntarjoajan on pidettävä esillä hinnasto liikehuoneistossa ja verkkosivustoilla, joilla harjoitetaan kaupankäyntiä. Hinnasto on esitettävä siten, että se on kuluttajan helposti havaittavissa, mahdollisuuksien mukaan myös liikehuoneiston ulkopuolelta. Palveluhinnaston tulee sisältää kaikki elinkeinonharjoittajan kuluttajille tarjoamat palvelut. Hinnaston avulla kuluttajilla on mahdollisuus vertailla eri yritysten hintoja. Hinnaston esittämistä koskevia säännöksiä sovelletaan myös autokoulupalveluihin.

Valvonnan tuloksista tiedotetaan kesän 2017 aikana.

Lisätietoja:
Valtioneuvoston asetus kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa 553/2013