Kilpailuviraston lausunto oikeusministeriölle 30.4.2003
Dnro 258/72/2003
Oikeusministeriö on 20.3.2003 päivätyllä lausuntopyynnöllään pyytänyt Kilpailuvirastoa lausumaan luottotietotyöryhmän keskustelumuistiosta. Työryhmä on muistiossaan esittänyt listan keskeisiä kysymyksiä, joista lausunnonantajien on toivottu osoittavan keskittymistä vaativat kysymykset. Relevanteiksi katsomiensa kysymysten lisäksi ja niiden tärkeyden perustelemiseksi Kilpailuvirasto on tässä lausunnossa tarkastellut laajemmin luottotietojen roolia luotonantajien välisen kilpailun näkökulmasta.
Luotonantajien välinen kilpailu on valittu lausunnon näkökohdaksi, koska luottotietojen rooli luotonantajien välisessä kilpailussa on merkittävä. Luottoriskin määritys on eräs asia, jossa luotonantajat kilpailevat. Toisin sanoen luotonantajat kilpailevat kyvyssään kerätä ja jalostaa asiakkaaseen liittyvää informaatiota.
Tietämys, jonka pohjalta luotonantajat tekevät asiakkaaseensa kohdistuvan riskin arvion, ei jakaudu markkinoilla luonnostaan tasaisesti. On huomattava, että luotonantajat saavat merkittävää tietoa asiakkaastaan itse luottosuhteen aikana. Hyvin hoidettu vanha luotto on merkittävä positiivinen tekijä arvioitaessa uuden luoton antoa. Tästä seuraa, että asiakkaan riskiä koskeva informaatio on merkittävä asiakasta luotonantajaansa sitova tekijä. Talousteoreettisessa kirjallisuudessa on puhuttu jopa luotonantajan informaatiomonopolista asiakkaaseensa. Informaatiomonopoli-ilmiöön liittyy myös informaatiomaksuksi nimetty teoreettinen erä, jonka luotonantaja voi periä ylimääräisenä maksuna asiakkaaltaan siksi, että sillä on kilpailijaansa enemmän tietoa asiakkaasta.
Informaatio asiakkaista asettaa luotonantajat erilaiseen kilpailuasemaan. Jos yhteiskunnassa on vähäinen yhteisten tietojen varanto, sellaisten luotonantajien kilpailukyky vahvistuu, joilla on suuri asiakasmassa. Vastaavasti siis sellaisten luotonantajien kilpailukyky on suhteessa heikompi, joiden asiakaskanta on vielä kehittymätön. Esimerkiksi uuden luotonantajan on vaikeampi tulla markkinoille. Asiakastietojen suhteen myös markkinoille yrittävä ulkomainen luotonantaja rinnastuu kilpailuasemaltaan lähinnä pieneen kotimaiseen yrittäjään.
Etenkin niiden luottotietorekisteriin tallennettavien tietojen suhteen, jotka luotonantajat toimittavat suoraan, luottotietorekisteri toimii markkinoita tasapuolistavana tekijänä. Suuret luotonantajat toimittavat tietoa rekisteriin paitsi absoluuttisesti myös suhteessa kysymäänsä määrään enemmän kuin pienet. Pienet luotonantajat puolestaan vastaavasti kysyvät luottotietoja suhteessa enemmän kuin suuret. Talousteoreettisessa kirjallisuudessa on puhuttu nettotarjoajan ja netto-ostajan rooleista. Asiakkaan kokonaisvelkatieto olisi luonteeltaan nimenomaan tällainen tieto, jonka luotonantajat paljastaisivat toisilleen suoraan rekisterin kautta. Kokonaisvelkatieto siis tasaisi asiakasinformaatiota luotonantajien välillä. Suomen luotonannon markkinoilla toimijoissa on havaittavissa jako kolmen suuren ja muiden luotonantajien välillä. Kokonaisvelkatiedon paljastamisesta luotonantajien välillä hyötyisi etenkin pienemmät luotonantajat ja näin ollen se voisi olla niiden asemaa markkinoilla voimistava tekijä. Tasapuolisemman informaation tilanteessa korostuvat muut kilpailukeinot kuten hintakilpailu. Kilpailuvirasto katsookin kokonaisvelkatiedon rekisteröimisen harkinnan olevan merkityksellinen tehtävä työryhmälle.
On kuitenkin huomattava, että markkinoilla toimii eri tyyppisiä luotonantajia. Yleisellä tasolla tarkasteltujen ilmiöiden lisäksi tarkastelussa on huomioitava erityistilanteet. Esimerkiksi pienten erikoistuneiden luotonantajien asemaa kokonaisvelkatiedon paljastaminen voinee myös heikentää. Erikoistuneisuus tietyn asiakasjoukon palvelemiseen tuonee pienelle toimijalle kuitenkin myös muunlaisia kilpailuetuja kuin asiakkaiden tuntemuksen.
Luottotietotyöryhmän keskustelumuistiossa hämmennystä aiheuttaa viittaukset luotonantajien mahdollisuuksiin tarkistaa asiakkaan luottojen määrän muualtakin kuin luottotietorekisteristä. Onko tällainen muu tietolähde tosiasiallisesti olemassa? Koska verottajan tiedot ovat luotonantajan kannalta useissa tilanteissa vanhentunutta, tällainen "muu" tietolähde herättää ajatuksen luotonantajien välisestä suorasta kommunikaatioyhteydestä. Jos tämän tyyppinen käytäntö vielä on olemassa, Kilpailuvirasto katsoo sen kilpailuneutraliteetin kannalta varsin epäsuotuisaksi. Suotavampaa olisi tietojenvaihdon organisoiminen niin, että kaikilla kilpailuosapuolilla on tasaveroinen mahdollisuus tiedon saamiseen joko luottotietolaitoksen tai jonkin muun kontrolloidun rekisterin kautta.
Raportin mukaan luottotietojärjestelmää on pidetty luottomarkkinoiden kilpailun näkökulmasta kartellimaisena järjestelynä (sivu 77). Kilpailunrajoituslain 6 §:ssä kielletään samalla tuotanto- tai jakeluportaalla toimivien elinkeinonharjoittajien väliset hinta-, tuotannonrajoitus- ja markkinoidenjakokartellit. Kartellikielto koskee sekä elinkeinonharjoittajien nimenomaisia sopimuksia että niihin rinnastettavaa muuta yhteisymmärrystä kuin myös yritysten yhteiselinten päätöksiä tai vastaavia järjestelyjä, joilla rajoitetaan tai ohjataan horisontaalisessa tasossa elinkeinonharjoittajien kilpailukeinojen käyttöä. Kartellikielto koskee myös niin sanottuja yhdenmukaistettuja menettelytapoja, joilla yritykset koordinoivat toimintaansa markkinoilla tarkoituksenaan esimerkiksi yhdenmukaistaa hintoja. Periaatteena on, että kartellikielto koskee kaikkia järjestelyjä, joiden tarkoituksena on kilpailijoiden keskinäisen markkinakäyttäytymisen yhdenmukaistaminen.
Sikäli, kun luottotietojen mukana välittyy strategista tietoa luotonantajan valinnoista, tietoa voidaan arvioida vahingollisena tietojenvaihtona. Luottotiedoissa kokonaisvelkatiedon paljastaminen saattaa yhtenäistää luotonantajien hyväksymää kokonaisvelkaa. Kilpailuvirasto suosittaakin alustavasti Oikeusministeriön työryhmän vielä jatkaessa tutkimustyötä harkitsemaan kokonaisvelkatiedon paljastamista varsin karkeana lukuna tai tasona ja vain uuden luoton harkinnan yhteydessä käytettäväksi.
Luottotietotoiminnan laajentuminen merkitsee teoreettisesti myös luottoriskikartoituksen suorittamisen siirtymistä kauemmas luotonantajista. Sen sijaan, että kukin luotonantaja itse määrittäisi asiakkaaseen liittyvän luottoriskin, se saisi ainakin osittain riskikartoituksen valmiina luottotietolaitokselta. Ongelmana voidaan nähdä luottotietojen laadun heikkeneminen, kun analyysin kehittämisen kilpailupaine vähenee. Myös Oikeusministeriön raportissa on viittauksia tämän tyyppiseen ilmiöön.
Kilpailuvirasto seuraa myös jatkossa mielellään luottotietotyöryhmän työn edistymistä ja antaa tarvittaessa lausuntoja kilpailunäkökohtiin asiassa.