Poikkeuslupa kilpailunrajoituslain 6 §:n tarkoittamasta kilpailijoiden välisestä yhteistyöstä osuuskauppojen hankkiessa, hinnoitellessa ja markkinoidessa yhdessä päivittäistavaroita S-ryhmän ketjuissa

Päivämäärä

16.4.2004

Diaarinumero

1095/67/2003

Osapuolet

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Hakija

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK)

Asian vireilletulo

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) on hakenut 23.12.2003 kilpailunrajoituslain 19 §:n tarkoittamaa poikkeuslupaa S-ryhmän Prisma-, S-market ja Sale -ketjuissa tapahtuvan osuuskauppojen välisen hankinta-, markkinointi- ja hintayhteistoiminnan toteuttamiseksi. Kyseessä on Kilpailuviraston aikaisemmin myöntämän poikkeusluvan (dnro 384/67/2000) uusimista koskeva hakemus.

Poikkeuslupaa on haettu 1.1.2004 alkaen vähintään viideksi (5) vuodeksi.

Yhteistoiminta pääpiirteissään

Ketjuvalikoima- ja hintayhteistyö

Ketjuohjausorganisaatio on osuuskauppojen ja SOK-yhtymän keskeinen kaupallinen yhteistyöorganisaatio. Ketjuohjausorganisaatioon kuuluvat mm. ketjuhallitus ja ohjausryhmät. Ketjuhallitus koostuu osuuskauppojen toimitusjohtajista ja/tai toimialajohtajista sekä SOK:n palveluksessa olevista hallituksen ja/tai johtajiston jäsenistä. Ohjausryhmät koostuvat pääosin alueosuuskauppojen edustajista.

Ketjuohjausorganisaatio määrittelee ketjuvalikoimiin kuuluvat tuotteet. Tuotteen kuuluminen ketjuvalikoimaan merkitsee samalla sitä, että tuote on ketjuohjausorganisaatiossa tehtävän alueosuuskauppojen välillä tapahtuvan hintayhteistyön piirissä. Päättyneen poikkeusluvan ehtojen mukaisesti osuuskaupat voivat kuitenkin alittaa yhteisesti sovitut vähittäismyyntihinnat.

Hintayhteistyöjaksojen pituudet ovat eri tuoteryhmissä erilaiset. Jakson pituus määritellään tuoteryhmälle luonteenomaisen hankintasopimusrytmin perusteella; teollisten elintarvikkeiden osalta jaksot ovat pitempiä ja tuoretuotteiden osalta lyhyempiä. Myös saman tuoteryhmän jaksojen pituudet saattavat vaihdella eri vuodenaikoina johtuen sesonkien luontaisista eroista.

Hankintayhteistyö

Ketjuohjausorganisaatio neuvottelee valtakunnallisten tavarantoimittajien kanssa ns. perusehdot osuuskauppoja varten. Perusehdoilla tarkoitetaan kaikille osuuskaupoille yhtenäisiä maksuehtoja, ketjualennuksia, ketjumarkkinointirahaa, toimituslausekkeita, viivästysseuraamuksia jne. koskevia ehtoja. SOK:n ketjuohjausyksikkö kilpailuttaa tavarantoimittajat ja heidän kanssaan sovitaan tarkemmista hinta- ja muista ostoehdoista valikoimajaksoittain.

Päivittäistavaroiden paikallisen ja alueellisen ketjuvalikoiman kilpailuttamisen hoitaa kukin alueosuuskauppa pääosin itsenäisesti. Jos tavarantoimittajan kapasiteetti ei riitä koko S-ryhmän tarpeisiin, voidaan tavarantoimittajia kilpailuttaa myös osuuskauppojen muodostamissa pienemmissä ryhmissä.

Teolliset elintarvikkeet ja tuontielintarvikkeet sekä non-food -tuotteet osuuskaupat hankkivat pääosin Inex Partners Oy:ltä.

Edellä kuvattu toiminta on SOK:n ketjuohjausorganisaatiossa tapahtuvaa alueosuuskauppojen hankintayhteistyötä.

Kilpailuoikeudellinen arviointi

Osuuskaupat ovat samalla jakeluportaalla toimivia elinkeinonharjoittajia. Kilpailunrajoituslain 6 §:ssä kielletään samalla tuotanto- tai jakeluportaalla toimivien elinkeinonharjoittajien tai näiden yhteenliittymien hintoja tai vastikkeita koskevat sopimukset, suositukset ja vastaavat järjestelyt. S-ryhmän kussakin ketjussa harjoitettavassa yhteistoiminnassa on kysymys lain kieltämästä hintayhteistyöstä, jonka toteuttaminen edellyttää kilpailunrajoituslain 19 §:n tarkoittamaa poikkeuslupaa.

Kilpailuvirasto on myöntänyt S-ryhmän vastaavalle järjestelylle kilpailunrajoituslain 19 §:ssä tarkoitetun poikkeusluvan (dnro 384/67/2000) tammikuussa 2001. Poikkeusluvan voimassaolo päättyi 31.12.2003.

Kilpailuvirasto katsoo, että vuonna 2001 S-ryhmälle myönnetyn poikkeusluvan jälkeen päivittäistavarakaupan vähittäis- ja hankintamarkkinoiden markkinaolosuhteissa ei ole tapahtunut sellaisia muutoksia, etteikö S-ryhmälle aiemmin myönnettyä poikkeuslupaa voitaisi lyhytaikaisesti jatkaa.

Poikkeusluvan myöntämisen edellytyksiä harkitessaan virasto on ottanut huomioon EY:n kilpailukilpailusääntöjen täytäntöönpanoasetuksen (neuvoston asetus 1/2003) määräykset perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklojen ja kansallisen kilpailuoikeuden välisestä suhteesta. Asetus tulee voimaan 1.5.2004.

Poikkeuslupaharkinnassa on otettu huomioon myös kilpailunrajoituslain uudistussuunnitelmat, joita koskeva hallituksen esitys 11/2004 on parhaillaan Eduskunnan käsiteltävänä. Uudistuksen on ehdotettu tulevan voimaan 1.5.2004. Toteutuessaan lakiehdotus yhdenmukaistaa kilpailunrajoituslain kiellot yhteisön oikeuden kanssa ja johtaa poikkeuslupajärjestelmästä luopumiseen samalla tavalla kuin mihin kilpailusääntöjen täytäntöönpanoasetus johtaa yhteisön oikeudessa.

Kilpailuvirasto on lisäksi kiinnittänyt huomiota siihen, että S-ryhmän aikaansaamat kilpailunrajoitukset saattavat tuntuvasti vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, jolloin kilpailunrajoituksiin olisi 1.5.2004 jälkeen sovellettava yhteisön kilpailuoikeutta. Kansallisilla kilpailuviranomaisilla ei ole 1.5.2004 jälkeen toimivaltaa myöntää poikkeuslupia järjestelyille, jotka vaikuttavat tuntuvasti EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Edellä todetuilla perusteilla Kilpailuvirasto on tullut johtopäätökseen, ettei haettua poikkeuslupaa voida, eikä ole tarpeenkaan, myöntää pidemmäksi ajaksi kuin mikä on välttämätöntä siirtymäajan varaamiseksi hakijalle sen jakelutiesopimusten sopeuttamiseksi kilpailunrajoituslain uusiin säännöksiin ja erityisesti yhteisön oikeuden vaatimuksiin.

Päätös

Kilpailuvirasto määrää, että kilpailunrajoituslain 6 §:n 1 kohtaa ei sovelleta S-ryhmän alue- ja paikallisosuuskauppojen yhteistoimintaan siltä osin kun on kysymys Prisma-, S-market-, ja Sale-ketjuissa tapahtuvasta, päivittäistavaroita koskevasta hankinta-, markkinointi- ja hintayhteistoiminnasta seuraavien ehtojen vallitessa.

  1. Osuuskaupan tulee voida halutessaan alittaa yhteisesti sovitut vähittäismyyntihinnat ja mainostaa hyödykkeitä itsenäisesti.
  2. Elintarvikkeiden yhteisesti sovitut myyntihinnat voivat olla voimassa enintään kolmen (3) kuukauden jaksoissa lukuun ottamatta teollisia elintarvikkeita[1], joiden hinnoittelujakson enimmäispituus on neljä (4) kuukautta. Muiden päivittäistavaroiden hinnoittelujakson pituus voi olla enintään neljä (4) kuukautta.
  3. Ketjusopimuksen mukainen alin ketjuvalikoima ei saa ylittää 60:tä prosenttia kunkin ketjun vuosittain jälkikäteen lasketusta päivittäistavaramyynnistä. Osuuskaupalla tulee olla ketjusopimuksen estämättä mahdollisuus valita, hankkia ja hinnoitella itsenäisesti vähintään 40 prosenttia päivittäistavaramyynnistään.
  4. Osuuskauppojen tulee voida ostaa myös ketjuvalikoimiin kuuluvia tuotteita muualtakin kuin SOK:n ketjuorganisaation kautta tai SOK:n kokonaan tai osaksi omistamilta hankintayhtiöiltä.

Poikkeusluvan voimassaoloaika

Poikkeuslupa on voimassa 1.1.2004 ja 31.12.2004 välisen ajan

Sovelletut säännökset

Kilpailunrajoituslaki (480/92) 6 §, 19 §

Muutoksenhaku

Kilpailuviraston tässä asiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta markkinaoikeudelta kilpailunrajoituksista annetun lain 21 §:n mukaan siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Valitusosoitus on liitteenä.


[1] Teollisiksi elintarvikkeiksi katsotaan Kaukevan ja Keskuskauppakamarin laatiman Kaupan valtakunnallisen tavararyhmittelyn (27.3.1991) mukaiset tavaraluokat 07–17: viljatuotteet (07), hedelmä- ja marjavalmisteet (08), säilykkeet (09), pakasteet ja jäätelö (10), ravintovalmisteet (11), sokeri ym. (12), makeiset (13), kahvi, tee, kaakao (14), mausteet, leivonta- ja säilöntäaineet (15), juomat (16) ja tupakka (17).