Yrityskaupan hyväksyminen

Päivämäärä

20.12.2002

Diaarinumero

1156/81/2002

Osapuolet

K-Maatalousyhtiöt Oy / Aimo Hilakivi Oy:n liiketoiminta

Kilpailuvirastolle on 12.12.2002 ilmoitettu yrityskauppa, jossa K-maatalousyhtiöt Oy (”K-maatalousyhtiöt”) hankkii Aimo Hilakivi Oy:n (”Hilakivi”) liiketoiminnan.

K-maatalousyhtiöt on Kesko-konserniin kuuluva, Maatalouskesko Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö. Konsernin maailmanlaajuinen liikevaihto vuonna 2001 oli yli 6 miljardia euroa. Kun Hilakiven noin [5–20][1] miljoonan euron liikevaihtoon on lisätty kilpailunrajoituslain 11 b §:n 5 momentin mukaisesti K-maatalousyhtiöiden edeltävän kahden vuoden aikana Suomesta samalta toimialalta hankkimien yritysten liikevaihdot, yrityskaupan osapuolten liikevaihdot ylittävät kilpailunrajoituslain 11 a §:n mukaiset liikevaihdon kynnysarvot. Järjestely kuuluu siten kilpailunrajoituslain yrityskauppasäännösten soveltamisalaan.

K-maatalousyhtiöt harjoittaa maatalous-, pienkone- ja rauta-alan vähittäis- ja tukkukauppaa. K-maatalousketjuun kuuluva Hilakivi harjoittaa maatalousalan vähittäiskauppaa Paavolan, Oulun ja Tyrnävän toimipisteidensä kautta. Maataloustavaroiden vähittäiskauppa ei kuulu Keskon ydinliiketoimintaan. Poikkeuksellisissa tilanteissa se on kuitenkin ottanut haltuunsa joitakin ketjuun kuuluvia vähittäiskauppayrityksiä. Kaupassa on ilmoittajan mukaan kyse K-ryhmän sisäisistä muutoksista, joilla ei ole vaikutusta kilpailutilanteeseen. Hilakivellä on toimialueellaan noin [25–35] %:n markkinaosuus.

Kilpailuviraston arvion mukaan asian ratkaisun kannalta ei ole tarpeellista määritellä maantieteellisiä markkinoita tai tuotemarkkinoita täsmällisesti, koska yrityskaupalla ei ole merkittäviä kilpailuvaikutuksia minkään määrittelyn rajaamilla markkinoilla. Yrityskauppa ei synnytä tai vahvista sellaista kilpailunrajoituslaissa tarkoitettua määräävää markkina-asemaa, joka merkittävästi estää kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla. Myöskään Kilpailuviraston kuulemat markkinaosapuolet eivät ole ilmoittaneet, että yrityskaupalla olisi olennaisia kilpailuvaikutuksia.

Ratkaisu

Kilpailuvirasto hyväksyy yrityskaupan, jossa K-maatalousyhtiöt Oy hankkii Aimo Hilakivi Oy:n liiketoiminnan.

Sovelletut säännökset

Kilpailunrajoituslaki (480/1992, muut. 303/98) 11, 11 a, 11 b ja 11 d §

Muutoksenhaku

Kilpailuviraston tässä asiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta markkinaoikeudelta kilpailunrajoituksista annetun lain 21 §:n mukaan siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttö laissa (586/1996) säädetään. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.


[1] Hakasulkein merkityistä kohdista tieto / tarkka tieto on poistettu liikesalaisuutena.