Yrityskaupan hyväksyminen

Päivämäärä

6.3.2002

Diaarinumero

183/81/2002

Osapuolet

3i Group Plc / Teamware Group Oy

Asian vireilletulo

3i Group plc (jäljempänä 3i Group) on 19.2.2002 ilmoittanut Kilpailuvirastolle kilpailunrajoituslain (303/98) 3 a luvun yrityskauppavalvontaa koskevien säännösten mukaisesti yritysjärjestelyn, jolla se hankkii määräysvaltaansa Teamware Group Oy:n (jäljempänä Teamware).

Yritysjärjestely toteutetaan käytännössä siten, että 3i Group hankkii määräysvallan perustettavassa hallinnointiyhtiö Comisol Holding Oy:ssä (jäljempänä Comisol), jonka ainoana tarkoituksena on omistaa Teamwaren osakekanta kokonaisuudessaan. 3i Groupin yksinomainen määräysvalta Comisolissa (Teamwaressa) perustuu yritysjärjestelyn yhteydessä allekirjoitettuun osakassopimukseen ja siinä sovittuihin 3i Groupin veto-oikeuksiin hankinnan kohteen toiminnan kannalta strategisesti keskeisissä kysymyksissä.

Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta

3i Group on yksi Euroopan johtavia riskisijoitus- eli venture capital -yhtiöitä, joka tekee oman pääoman ja vieraan pääoman ehtoisia investointeja kasvuyrityksiin. Lisäksi 3i Group hallinnoi julkisesti noteerattuja sijoitusrahastoja sekä sijoittaa omien pääomasijoitusten ohella myös ulkopuolisia varoja. 3i Groupin yritysryhmään kuuluu suomalainen sijoitusrahastoyhtiö 3i Finland Oy.

Kaupan kohteena oleva Teamware kuuluu ennen yrityskauppaa Fujitsu Limitedin yritysryhmään. Teamware on ohjelmistoyritys, joka kehittää, markkinoi ja toimittaa ohjelmistoja ja palveluita vuorovaikutteisten intra-, ekstra- ja Internet-ratkaisujen toteuttamiseen. Teamwaren päätuote Pl@za on sovellusalusta, jolla on mahdollista luoda erilaisten yhteisöjen tarpeiden mukaisia web-sivustoja. Tuotevalikoimaan kuuluu myös ns. työryhmäohjelmisto Teamware Office, jonka jälleenmyyjänä yhtiö toimii. Teamware Office sisältää ohjelmistot sähköpostille, kalenteritoiminnoille, keskusteluryhmille ja dokumenttiarkistolle. Teamware toimii tytäryhtiöidensä ja jakelukanaviensa kautta Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä.

Kilpailuoikeudellinen arviointi

3i Groupin kilpailunrajoituslain mukainen maailmanlaajuinen liikevaihto vuonna 2000 oli noin […][1] euroa. Teamwaren maailmanlaajuinen liikevaihto tilikaudella 1.4.2000–31.3.2001 oli noin […] euroa. Koska kilpailunrajoituslaissa määritellyt liikevaihtorajat ylittyvät ja hankinnan kohde harjoittaa liiketoimintaa Suomessa, järjestely kuuluu kilpailunrajoituslain yrityskauppasäännösten soveltamisalaan.

Yrityskaupan ilmoittajan mukaan Teamwaren voidaan katsoa toimivan sisällön-/tiedonhallintapalveluiden markkinoilla tai suppeammilla sisällön-/tiedonhallinnan ohjelmistosovellusten markkinoilla sekä työryhmäsovellusten markkinoilla. Yrityskaupan osapuolilla ei ilmoittajan käsityksen mukaan ole päällekkäisiä toimintoja; 3i Groupin yritysryhmään ei kuulu yrityksiä, jotka toimisivat Teamwaren toimintaa vastaavilla markkinoilla.

Ilmoittajan mukaan Teamwaren toimintaa vastaavilla markkinoilla toimii lukuisia, erityyppisiä pieniä ja suuria toimijoita, kuten erilaisia konsulttitoimistoja, suunnittelutoimistoja ja teknologiataloja. Merkittäviä kansainvälisiä alan palveluntarjoajia ovat esimerkiksi Microsoft ja IBM. Teamwaren markkinaosuus sisällön-/tiedonhallintapalveluiden markkinoilla Suomessa ja koko Euroopassa on ilmoittajan arvion mukaan alle [10] %.

Kilpailuviraston arvion mukaan asian ratkaisun kannalta ei ole tarpeellista määritellä relevantteja hyödykemarkkinoita ja maantieteellisiä markkinoita täsmällisesti, koska yrityskauppa ei aiheuta merkittäviä kilpailuongelmia minkään markkinamäärittelyn rajaamilla markkinoilla. Myöskään Kilpailuviraston yrityskauppajärjestelyn johdosta kuulemat markkinaosapuolet eivät ole ilmoittaneet virastolle, että yrityskaupalla olisi haitallisia kilpailuvaikutuksia.

Liitännäisrajoitukset

Ilmoittaja esittää yrityskaupan liitännäisrajoituksena hyväksyttäväksi […] ja osakassopimuksessa yksilöidyille Teamwaren avainhenkilöille asetettuja kilpailu- ja rekrytointikieltoja. Osakassopimuksen mukaan avainhenkilöt sitoutuvat olemaan harjoittamatta kilpailevaa toimintaa. […] sitoutuu olemaan kilpailematta […] ajan osakassopimuksen allekirjoittamisesta suoraan tai epäsuorasti tytäryrityksiensä tai muiden toimipisteidensä kautta Teamwaren toiminnan kanssa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kilpailukielto ei kuitenkaan rajoita […] nykyisen liiketoiminnan harjoittamista.

Liitännäisrajoituksena esitettävän rekrytointikiellon mukaan […] ja ko. avainhenkilöt eivät saa omistuksensa aikana tietoisesti tai aktiivisesti rekrytoida Comisolin tai Teamwaren toimivaa henkilöstöä. Rekrytointikiellon piiriin eivät kuitenkaan kuulu rekrytoinnit, jotka tapahtuvat passiivisesti tai normaalien yleisten rekrytointiohjelmien kautta.

Ilmoittaja perustelee liitännäisrajoituksena esittämiänsä kilpailukieltoja mm. sillä, että Comisolin/Teamwaren liiketoiminta perustuu pitkälti tutkimus- ja kehitystoimintaan ja erityisesti sen henkilöosakkailla olevaan taitotietoon ja osaamiseen. Kilpailukieltojen kohteena olevat tahot ovat merkittäviä omistajia ja ovat tai ovat olleet aktiivisesti mukana yhtiön liiketoiminnan ja tuotteiden kehittämisessä, yhtiön johtamisessa sekä tuotteiden markkinoinnissa. Lisäksi […] on hallussaan Teamwaren kannalta keskeistä teknologiaa ja tietoa yhtiön toiminnasta. Esittämiensä rekrytointikieltojen osalta ilmoittaja katsoo, että Teamwaren menestys markkinoilla perustuu pitkälti sen palveluksessa oleviin henkilöihin ja heidän osaamiseensa. Siten investoinnin arvon säilyttämisen kannalta on tärkeää, etteivät avainhenkilöt vaikutusvallallaan ja […] houkuttele Teamwaren henkilöstöä palvelukseensa.

Ilmoittaja esittää liitännäisrajoituksena hyväksyttäviksi ehtoja, joiden piiriin kuuluu myyjän lisäksi sellaisia luonnollisia henkilöitä (avainhenkilöitä), jotka toimivat Teamwaressa ja/tai omistavat yhtiön osakkeita, mutta joiden osakeomistus ei oikeuta määräysvaltaan yhtiössä. Tässä tapauksessa rajoituksia voidaan jäljempänä mainituin rajauksin pitää yrityskaupan kannalta välttämättöminä. Poikkeukselliset olosuhteet johtuvat siitä, että yhtiössä yksinomaista määräysvaltaa käyttämään tulevalla 3i Groupilla ei ole hankittavaan liiketoimintaan liittyvää osaamista. Teamwaren avainhenkilöiden voidaan lisäksi katsoa omaavan sellaista taitotietoa ja osaamista, jonka suojaaminen yhtiön käyttöön on perusteltua hankitun liiketoiminnan arvon ja jatkamisen kannalta.

Kilpailuvirasto katsoo, että […] asetettu kilpailukielto voidaan hyväksyä yrityskaupan liitännäisrajoitukseksi […] ajaksi kaupan toteuttamishetkestä lukien. Avainhenkilöille asetettu kilpailukielto ja […] sekä avainhenkilöille asetettu rekrytointikielto voidaan hyväksyä yrityskaupan liitännäisrajoituksiksi yrityskaupan toteuttamisesta lukien kuitenkin vain niin pitkäksi aikaa kuin kukin on osakassopimuksen osapuolena. Toisaalta osakassopimuksessa yksilöidyille avainhenkilöille hyväksytty kilpailu- ja rekrytointikielto sekä […] hyväksytty rekrytointikielto päättyvät joka tapauksessa viimeistään silloin, kun Comisolissa/Teamwaressa yksinomaista määräysvaltaa käyttävä 3i Group irtautuu yhtiöstä. Virasto huomauttaa lisäksi, että liitännäisrajoituksena hyväksytyt kilpailukiellot voivat koskea vain niitä tuotemarkkinoita ja maantieteellisiä markkinoita, joilla yritysjärjestelyn kohde harjoitti liiketoimintaa kaupan toteuttamishetkellä, ja rekrytointikiellot voivat koskea vain aktiivista avainhenkilöiden rekrytointia.

Ratkaisu

Kilpailuvirasto hyväksyy yritysjärjestelyn, jolla 3i Group plc hankkii määräysvallan Teamware Group Oy:ssä. Kilpailuviraston arvion mukaan yritysjärjestely ei synnytä tai vahvista sellaista määräävää markkina-asemaa, jonka seurauksena kilpailu merkittävästi estyy Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla.

Kilpailuvirasto hyväksyy esitetyt kilpailu- ja rekrytointikiellot yrityskaupan liitännäisrajoituksiksi kuitenkin edellä liitännäisrajoitusten arviointia koskevassa osuudessa mainituin rajauksin.

Sovelletut säännökset

Kilpailunrajoituslaki (480/1992, muut. 303/1998) 11, 11 a, 11 b, 11 d §

Muutoksenhaku

Kilpailuviraston tässä asiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta markkinaoikeudelta kilpailunrajoituksista annetun lain 21 §:n mukaan siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.


[1] Hakasulkeisiin merkityissä kohdissa tieto / tarkka tieto on poistettu liikesalaisuutena.