Yrityskaupan hyväksyminen

Päivämäärä

6.4.2001

Diaarinumero

202/81/2001

Osapuolet

Elisa Communications Oyj / Joensuun Puhelin Oy

Asian vireilletulo

Kilpailuvirastolle on 23.3.2001 ilmoitettu kilpailunrajoituslain (303/98) 3 a luvun yrityskauppavalvontasäännösten mukaisesti yrityskauppa, jossa Elisa Communications Oyj (jäljempänä Elisa) hankkii tosiasiallisen määräysvallan Joensuun Puhelin Oy:ssä (jäljempänä JPO).

Tammikuussa 2000 järjestetyn suunnatun annin seurauksena Elisa hankki 16,7 %:n osuuden JPO:n osakekannasta. Tämän jälkeen Elisa on hankkinut JPO:n osakkeita useilta eri myyjiltä siten, että Elisan osuus JPO:n osakkeista on tällä hetkellä 20,85 %. JPO:n osakeomistus on jakautunut useille pieniä osake-eriä omistaville tahoille Elisan konserniyhtiöitä lukuunottamatta. Vuoden 2001 varsinaisessa yhtiökokouksessa Elisalla oli noin 60 % edustetuista osakkeista ja äänistä. Myös vuoden 2000 varsinaisessa yhtiökokouksessa Elisalla olisi ilmoittajan selvityksen mukaan nykyisellä omistuksellaan ollut osakkeiden ja äänten enemmistö. Vuosina 1998 ja 1999 varsinaisiin yhtökokouksiin osallistumisprosentti on ollut vuosien 2000 ja 2001 osallistumisprosenttia huomattavasti alhaisempi. Edellä esitetyistä syistä johtuen Kilpailuvirasto katsoo, että Elisa käyttää JPO:ssa tosiasiallista määräysvaltaa.

Osapuolet ja niiden harjoittama liiketoiminta

Elisa tarjoaa puhelin- ja tietoliikennepalveluita sekä niihin liittyviä toimintoja kotitalouksille ja yrityksille. Pääpaino Elisan liiketoiminnassa on ollut paikallispuheluissa. Elisalla oli vuoden 1993 loppuun asti rajoitukseton oikeus paikallisen teletoiminnan harjoittamiseen sen perinteisellä toiminta-alueella. Sittemmin Elisa on laajentanut paikallispuheluiden tarjontaansa Uudenmaan telealueelta Mäntsälään, Pornaisiin, Pukkilaan, Askolaan ja Porvooseen. Elisa harjoittaa myös joko itse tai yritysryhmäänsä kuuluvien yhtiöiden kautta mm. matkapuhelintoimintaa, ulkomaanpuhelutoimintaa, datasiirtopalveluiden tuottamista ja tarjoamista, Internet-palveluiden tarjoamista, telelaitteiden maahantuontia ja myyntiä sekä puhelinoperaattoreiden tarvitsemien ohjelmistojen ja järjestelmien suunnittelemista ja toimittamista.

JPO harjoittaa paikallista teletoimintaa Joensuun ja Kiteen talousalueella sekä niiden ympäristössä Pohjois-Karjalassa. JPO:n tytäryhtiö Joensuun Palveluverkko Oy harjoittaa numerotiedotus- ja taksinvälitystoimintaa. JPO:n tytäryhtiö Joensuun Tietoverkko Oy harjoittaa kaapelitelevisiotoimintaa Joensuussa. Mirafon Call Center Oy tuottaa erilaisia call center -puhelinpalveluita. JPO omistaa alueensa runkoverkon, josta se vuokraa kapasiteettia muille tele- ja datasiirto-operaattoreille. Lisäksi JPO omistaa joitakin Radiolinjan matkapuhelinverkon mastoja ja antennipaikkoja. JPO on jättäytynyt Finnet -leirin jakautuessa Suomen 2 G Oy:n, Suomen 3 G Oy:n ja DNA Finland Oy:n yhteistyöjärjestelyjen ulkopuolelle.

Kilpailuoikeudellinen arviointi

Elisan ja sen yritysryhmän konsolidoimaton yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 1999 oli yli 7,6 miljardia markkaa. JPO:n liikevaihto puolestaan oli vuonna 1999 noin 110 Mmk. Kun hankinnan kohteen liikevaihtoon lisätään kilpailunrajoituslain 11 b §:n 5 momentin mukaisesti hankkijan edeltävän kahden vuoden aikana samalta toimialalta hankkimien yhteisöjen ja säätiöiden liikevaihdot[1], ylittää hankinnan kohteen kilpailunrajoituslain mukainen liikevaihto 150 Mmk. Koska kilpailunrajoituslaissa määritellyt liikevaihtorajat ylittyvät ja hankinnan kohde harjoittaa liiketoimintaa Suomessa, järjestely kuuluu kilpailunrajoituslain yrityskauppasäännösten soveltamisalaan.

Elisa ja JPO toimivat useilla markkinoilla. Ilmoittaja jakaa ilmoituksessaan relevantit markkinat seuraavasti:

  • Paikallispuhelut Elisan perinteisellä toiminta-alueella
  • Paikallispuhelut JPO:n perinteisellä toiminta-alueella
  • Kaukopuhelut Suomessa
  • Ulkomaanpuhelut Suomessa
  • Internet-palvelut Suomessa
  • Telepäätelaitteiden myynti Suomessa
  • Datasiirtopalvelut Suomessa

Edellä lueteltujen markkinoiden lisäksi Kilpailuvirasto on aiemmassa käytännössään katsonut, että mm. televerkon tilaajajohdon vuokraus, paikallisen runkoverkon vuokraus, matkaviestinverkkojen vuokraus, matkaviestinverkkojen ylläpitämiseen tarvittavat fyysiset laitteet, matkaviestinpalvelut, matkaviestinliittymien vähittäismyynti ja kaapelitelevisioverkon vuokraus saattavat muodostaa omat relevantit markkinansa tai jakautua edelleen alamarkkinoihin.

Kilpailuvirasto on aikaisemmissa selvityksissään, esimerkiksi päätöksessään City Sale / HPO (dnro 704/61/98), päätynyt siihen, että Elisalla on kilpailunrajoituslain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu määräävä markkina-asema paikallisilla televerkkomarkkinoilla ja paikallisilla telepalvelumarkkinoilla (suurasiakkaita lukuun ottamatta) niillä alueilla, joilla sillä oli rajoitukseton oikeus paikallisen teletoiminnan harjoittamiseen 31.12.1993 saakka.

JPO:n markkinaosuus on sen perinteisellä toiminta-alueella paikallispuheluissa yli 90 %. Tämän aseman siirtyminen toiselle taholle ei yksinään ole merkityksellistä kilpailuvaikutusten arvioinnin kannalta.

Elisan ja JPO:n toiminnoissa on ainoastaan vähän päällekkäisyyttä, mikä ilmenee lähinnä suuryrityksille tarjottavissa telepalveluissa. Näiden markkinoiden osalta virasto toteaa, että ne ovat todennäköisesti valtakunnalliset. Keskittymän merkittävä kilpailija näillä markkinoilla on Sonera. Elisa ja JPO ovat myös molemmat mukana Suomen Numeropalvelu Oy:ssä harjoitettavassa tavoitettavuustietopalveluyhteistyössä.[2]

Kilpailuvirasto on aiemmissa päätöksissään todennut, että telemarkkinoiden luonteeseen kuuluu monien tele- ja verkkopalveluiden vertikaalinen kytkeytyminen toisiinsa. Erityisesti kiinteää televerkkoa ja kiinteitä liittymiä hallitseva operaattori voi vaikuttaa monien sinänsä erillisten markkinoiden toimintaan. Paikallisteletoimintaa harjoittava yritys voi vaikuttaa esimerkiksi kauko- ulkomaanpuhelu tai Internet-palveluiden markkinoihin mm. siksi, että osana näiden palveluiden tarjontaan liittyy myös paikallisen televerkon käyttö.

Kaukopuheluja tarjoaa täällä hetkellä ainakin kahdeksan yritystä Suomessa. Näistä suurin on Kaukoverkko Ysi Oy lähes 60 %:n markkinaosuudellaan. JPO on Finnet Internationalin ja Kaukoverkko Ysi Oy:n jälleenmyyjä eikä sillä ole omia kauko- eikä ulkomaanpuhelutuotteita. Vastaavasti ulkomaanpuheluja tarjoaa Suomessa ainakin yhdeksän yritystä. Suurin näistä on Sonera noin 55 %:n markkinaosuudella. Elisan yritysryhmään kuuluvan Finnet Internationalin osuus on noin 30 %.

Sekä Internet-liittymien markkinoilla että datasiirtomarkkinoilla Sonera on markkinajohtaja Suomessa. Elisalla on oma Kolumbus Internet-liittymä, jota myydään sekä puhelinverkon kautta käytettäviin Internet-palveluihin että kiinteille yhteyksille. Eräät paikalliset puhelinyhtiöt, kuten JPO, myyvät Kolumbus-tuotteita. Myös Elisan yritysryhmään kuuluvalla Soon Communications Oyj:llä on oma Internet-liittymätuotteensa TPOnet. Elisan yritysryhmän osuus Internet-liittymistä on 20–25 % ja Soneran noin kolmannes. JPO:lla ei ole omia Internet-liittymätuotteita. Elisan yritysryhmän markkinaosuus datasiirtopalvelujen markkinoilla on järjestelyn jälkeen [30–40][3] %. Soneran osuus ko. markkinoista on noin 50 %.

Elisan tytäryhtiö Mäkitorppa Yhtiöt Oy tytäryhtiöineen (mm. Setele Oy) myyvät telelaitteita, pääasiassa matkapuhelimia ja niiden varaosia ja lisälaitteita. Mäkitorpalla on Suomessa 75 ja Setelellä 31 myymälää. Ilmoittajan mukaan päätelaitteiden markkinoilla kilpailu on kovaa ja markkinoiden odotetaan kasvavan matkaviestinnän lisääntyessä ja uusien tuotesukupolvien tullessa markkinoille. Kauppa on keskittynyt isoille valtakunnallisille jälleenmyyjille: sekä suuret tavaratalot että kodinkoneketjut myyvät päätelaitteita. JPO on vuonna 2000 hankkinut itselleen Mäkitorpalta sen Joensuussa sijaitsevat Setelen ja Mäkitorpan myymälät, jotka nyt siirtyvät takaisin Elisan määräysvaltaan.

Kilpailuvirasto katsoo, että ratkaisun kannalta tässä päätöksessä ei ole tarpeellista yksityiskohtaisesti määritellä relevantteja hyödykemarkkinoita ja maantieteellisiä markkinoita, koska yrityskaupalla ei ole merkittäviä kilpailuvaikutuksia minkään määrittelyn rajaamilla markkinoilla. Myöskään Kilpailuviraston markkinaosapuolilta saamien lausuntojen perusteella ei yrityskaupan voida todeta aiheuttavan merkittäviä kilpailuongelmia.

Ratkaisu

Kilpailuvirasto hyväksyy yrityskaupan, jossa Elisa hankkii tosiasiallisen määräysvallan JPO:ssa. Yrityskauppa ei synnytä tai vahvista sellaista kilpailunrajoituslaissa tarkoitettua määräävää markkina-asemaa, joka merkittävästi estää kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla.

Sovelletut säännökset

Kilpailunrajoituslaki (303/1998) 11, 11 a, 11 b, 11 d §

Muutoksenhaku

Kilpailuviraston tässä asiassa antamaan päätökseen saa hakea muutosta kilpailuneuvostolta kilpailunrajoituksista annetun lain 21 §:n mukaan siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.


[1] Mm. Kilpailuviraston päätös 27.4.2000, Helsingin Puhelin Oyj / Tampereen Puhelin Oyj / Keski-Suomen Puhelin Oyj (KSP) / Oy Finnet International Ab, dnro 1056/81/99. KSP:n liikevaihto oli vuonna 1998 noin 200 Mmk.

[2] Kilpailuviraston poikkeuslupa Finnet-yhtiöiden ja Sonera Oyj:n tavoitettavuustietopalveluyhteistyöhön sisältyvälle hintayhteistyölle dnro 55/67/98.

[3] Tarkka tieto poistettu liikesalaisuutena.