Hyvä luotonantotapa kuluttajaluottojen väliaikaisen hintasääntelyn markkinoinnissa

Päivämäärä

07.06.2021

Diaarinumero

KKV/1525/14.08.01.05/2020

Osapuolet

Etua Oy

Tiivistelmä

Kuluttaja-asiamies kiinnitti huomiota Etua Oy:n luotonvertailusivuston uutisartikkelin muotoon laaditun mainoksen otsikkoon, jossa sivustoa mainostettiin kuluttajille kehotuksella: ”Kulutusluottojen 10 % korkokatto päättyy pian – toimi nopeasti ja säästä!”. Otsikossa ei selkeästi kerrottu kuluttajalle, että 10 prosentin enimmäiskorko oli vain väliaikaisesti voimassa ja luoton korko muuttui osassa luottoja sopimuksen mukaiseen korkoon tämän jälkeen. Kuluttaja-asiamies katsoi, että mainosotsikko oli ollut omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä harkita vierailua yrityksen luotonvertailusivustolla, luottojen kilpailuttamista yrityksen kautta, luoton ottamista huolellisesti sekä arvioida tällaisten päätösten merkitystä oman taloutensa kannalta. Etua Oy:n markkinointia oli pidettävä hyvän luotonantotavan vastaisena ja harhaanjohtavana. Yritys sitoutui noudattamaan kuluttaja-asiamiehen vaatimuksia.

Sovelletut säännökset

Kuluttajansuojalain 2 luvun 6 §:n 1 momentti, 7 luvun 7 §:n 6 kohta, 13 §:n 1-3 momentti ja 17 c §:n 1 momentti

Perustelut

Kuluttajansuojalain 7 luvun soveltuminen luotonvälittäjiin

Kuluttajaluottoja koskevan kuluttajansuojalain 7 luvun säännöksistä ei voi poiketa kuluttajien vahingoksi. Säännökset velvoittavat luotonantajien lisäksi tietyiltä osin myös luotonvälittäjiä. Lain 7 luvun 7 §:n 6 kohdan mukaan luotonvälittäjä on muu elinkeinonharjoittaja kuin luotonantaja, joka esittelee tai tarjoaa kuluttajille luottosopimuksia taikka muutoin avustaa kuluttajia luottosopimuksen tekemisessä tai tekee luotonantajan puolesta luottosopimuksia kuluttajan kanssa. Luotonvälittäjän käsite on tarkoitettu lain esitöiden mukaan laajaksi (HE 24/2010 vp, s. 30).

Kuluttaja-asiamies on katsonut luotonvälittäjän käsitteen sisältö ja sen laajuus huomioon ottaen, että luottojen vertailu- ja kilpailutuspalvelujen tarjoajat toimivat luotonvälittäjinä silloin, kun ne avustavat kuluttajia luottosopimusten tekemisessä pyytämällä tarjouksia luotonantajilta kuluttajien puolesta taikka silloin, kun ne esittelevät kilpailutuksen tuloksena saatuja luottotarjouksia kuluttajille. Näin ollen Etua Oy:n on noudatettava toiminnassaan kuluttajien suojaksi säädettyjä kuluttajansuojalain 7 luvun säännöksiä siltä osin kuin ne velvoittavat luotonvälittäjiä.

Hyvän luotonantotavan noudattaminen

Aikavälillä 1.7.2020–31.12.2020 väliaikaisesti voimassa olleen kuluttajansuojalain 7 luvun 17 c §:n mukaan kuluttajan nostamalle luotolle ei saanut periä 10:tä prosenttia suurempaa korkoa, vaikka luoton korko olisi sovittu tätä suuremmaksi. Lisäksi kuluttajansuojalain 7 luvun 8 a §:n mukaan kuluttajaluoton tai luotonvälityspalvelun mainonnassa aikavälillä 1.1.2021-30.9.2021 oli varoitettava kuluttajia mahdollisesta koron nousemisesta väliaikaisen korkokaton voimassaolon päättymisen jälkeen, mikäli väliaikaiseen korkokattoon viitattiin mainonnassa ja luottosopimuksen ehtojen mukaan luoton korkoa voitiin nostaa korkokaton päättymisen jälkeen.

Koska kyseessä on kuluttajaluottojen ja luotonvälityspalvelun markkinointi, asiaa arvioitiin kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:ssä tarkoitetun hyvän luotonantotavan perusteella. Kyseessä on kuluttajaluottoja koskeva erityissäännös, joka täydentää muun muassa kuluttajansuojalain 2 luvun markkinointisäännöksiä ja kuluttajansuojalain 7 luvun muita säännöksiä.

Hyvää luotonantotapaa koskevan säännöksen pääasiallisena tavoitteena on ehkäistä epäasianmukaista menettelyä luotonannossa. Se korostaa luotontarjoajien velvollisuutta toimia avoimesti ja rehellisesti sekä ottaa kuluttajan etu ja taloudellinen turvallisuus riittävässä määrin huomioon. Pykälän tulkinnassa voidaan hyödyntää kuluttajansuojalain 2 luvun säännöksiä ja niiden tulkinnasta muodostunutta oikeuskäytäntöä, sillä kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:n voidaan katsoa edellyttävän luottojen markkinoinnilta vähintään sitä, mitä markkinoinnilta edellytetään kuluttajansuojalain 2 luvussa. Näin ollen markkinointi, jota pidetään yleisten markkinointisäännösten vastaisena, on myös hyvän luotonantotavan vastaista.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:n 1 momentin mukaan luotonantajan on luotonannossa meneteltävä vastuullisesti. Säännöksen tarkoituksena on kieltää kaikenlaiset sopimattoman painostuksen muodot ja epäasianmukaiset menettelytavat (HE 24/2010 vp, s. 33).

Kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan edellytetään, ettei luotonantaja markkinoi luottoa siten, että markkinointi on omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä harkita luoton ottamista huolellisesti. Koska luotolla on usein pitempiaikaisia ja taloudellisesti merkittävämpiä seuraamuksia kuluttajan talouteen kuin arkisilla hankinnoilla, on tärkeää, että kuluttaja kykenee harkitsemaan luoton ottamista rauhassa ilman asiatonta painostusta tai houkuttelua (HE 24/2010 vp, s. 33). Hyvän luotonantotavan vastaista on esimerkiksi markkinoida luottoa riskittömänä tai huolettomana ratkaisuna kuluttajan taloudellisiin ongelmiin.

Luotonvälittäjän velvollisuutena on hyvän luotonantotavan mukaan toimia avoimesti ja rehellisesti sekä ottaa kuluttajan etu ja taloudellinen turvallisuus riittävässä määrin huomioon. Luotosta perittävä korko ja sen voimassaoloaika tulee ilmoittaa kuluttajalle selkeästi, koska luoton korolla on merkittävä vaikutus kuluttajan arvioidessa luoton vaikutuksia omalle taloudelleen.

Lainsäätäjän tahtotilana oli väliaikaista korkokattoa koskevassa sääntelyssä estää alemman korkokaton korostaminen mainonnassa, jotta kuluttajia ei houkuteltaisi ottamaan luottoa, jonka korko voi myöhemmin merkittävästikin nousta (HE 53/2020 vp, s. 8, 12). Hyvän luotonantotavan vastaista siten on menettely, jossa kuluttajaan kohdistuvassa viestinnässä ainoastaan tilapäinen alempi korko kerrotaan kuluttajalle selkeällä tavalla.

Luottosopimuksen mukaisen normaalin koron ollessa korkeampi kuin tilapäinen alempi korko, olisi Etua Oy:n tullut lojaliteettivelvollisuutensa täyttääkseen ja hyvää luotonantotapaa noudattaakseen kertoa kuluttajalle selvästi ja helposti havaittavalla tavalla koron mahdollisesta nousemisesta sopimuksen mukaiseen korkoon 31.12.2020 jälkeen. Lisäksi yrityksen luotonvertailusivustoa koskevassa mainosotsikossa kuluttajia kehotettiin toimimaan nopeasti säästön saavuttamiseksi. Tällainen kehotus kuluttajalle otsikossa annetun, koron osalta harhaanjohtavan tiedon kanssa oli omiaan lisäämään yrityksen menettelyn vastuuttomuutta.

Harhaanjohtavan markkinoinnin kielto

Kuluttajansuojalain 2 luvun 6 §:n mukaan sopimattomana markkinointina pidetään erityisesti harhaanjohtavien tietojen antamista, jos tiedot ovat omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee sellaisen ostopäätöksen tai muun sellaisen kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei ilman annettuja tietoja olisi tehnyt. Arvioitaessa markkinoinnin sopimattomuutta ja harhaanjohtavuutta lähtökohtana on kuluttajalle syntyvä vaikutelma. Harhaanjohtava tieto vaikuttaa kuluttajien päätöksentekoon, kun sillä on vaikutusta kuluttajien kaupallisiin ratkaisuihin, joihin kuuluvat paitsi ratkaisu palvelun hankkimisesta tai hankkimatta jättämisestä myös esimerkiksi päätös vierailla tietyllä verkkosivustolla. Kaupallista menettelyä pidetään harhaanjohtavana esimerkiksi silloin, jos se millään tavoin, yleinen esitystapa mukaan luettuna, harhauttaa tai on omiaan harhauttamaan keskivertokuluttajaa. Myös tosiasiallisesti virheetön tieto voi olla harhaanjohtavaa esimerkiksi esitystavan vuoksi.

Markkinaoikeus on oikeuskäytännössään todennut, että kulutusluottojen sääntelyllä pyritään siihen, että kuluttajalla on päätöstä luoton ottamisesta tehdessään mahdollisuus harkita päätöksen merkitystä hänen oman taloutensa kannalta. Tarkoituksena on estää kuluttajien harkitsematonta luotonottoa ja sitä kautta ylivelkaantumista (MAO:257/09).

Kuluttajansuojaoikeudessa voimassa olevan periaatteen mukaan, vaikka eri markkinointitoimenpiteet kuuluvat markkinoijan toteuttamaan samaan kampanjaan, kunkin markkinointitoimenpiteen on erikseen täytettävä kuluttajansuojalain asettamat vaatimukset. Markkinatuomioistuimen ratkaisujen perusteluiden mukaan kutakin tarjousta on tarkasteltava yksilöllisesti (MT:1982:20 ja MT:1983:4). Etua Oy:n luotonvertailusivustoa koskevassa mainosotsikossa ollutta harhaanjohtavaa tietoa arvioitiin pelkästään siis kyseisen otsikon perusteella.

Kyseistä luotonvertailusivustoa koskevan mainosotsikon mukaan kulutusluottojen 10 prosentin korkokatto oli pian päättymässä ja otsikossa kehotettiin kuluttajaa toimimaan nopeasti sekä saamaan näin säästöä. Otsikossa ei kerrottu kuluttajille selkeästi ja helposti havaittavalla tavalla, että 10 prosentin enimmäiskorko oli voimassa vain 31.12.2020 asti ja nostetun luoton korko voi nousta sopimuksen mukaiseen korkoon 31.12.2020 jälkeen maksamatta olevan luoton osalta. Koska mainosotsikossa ei kerrottu siinä tarkoitetun korkokaton päättymisaikaa ja koron mahdollista nousemista tämän jälkeen, oli otsikko omiaan aiheuttamaan kuluttajalle harhaanjohtavan vaikutelman siitä, ettei korkokaton päättyminen johtaisi koron nousuun. Lisäksi otsikon harhaanjohtava tieto saattoi vaikuttaa kuluttajan kaupallisiin ratkaisuihin, kuten päätökseen vierailla yrityksen verkkosivuilla sekä kilpailuttaa hakemansa luotto yrityksen tarjoamassa luottojen vertailu- ja kilpailutuspalvelussa.

Etua Oy sitoutui kuluttaja-asiamiehen vaatimuksiin

Kuluttaja-asiamies edellytti Etua Oy:ltä sitoumuspyynnössään sitä, ettei se vastaisessa toiminnassaan viitatessaan väliaikaisesti voimassa olevaan korkokattoon markkinoidessaan kuluttajaluottoja ja luotonvälityspalvelua jätä selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla ilmoittamatta, mihin saakka väliaikainen korkokatto on voimassa ja luoton koron nousemisesta sopimuksen mukaiseen korkoon korkokaton päättymisen jälkeen. Etua Oy sitoutui noudattamaan kuluttaja-asiamiehen ohjeistusta.