Kuluttajaluoton televisiomainoksessa annettavat tiedot

Päivämäärä

25.11.2015

Diaarinumero

KKV/888/14.08.01.05/2015

Osapuolet

Santander Consumer Finance Oy

Tiivistelmä

Santander Consumer Finance Oy mainosti kuukausierällä All in one –palvelukonseptia, jossa kuluttaja voi hankkia auton, rahoituksen, huoltopalvelut, korjauspalvelut sekä vakuutuksen ja maksaa palveluiden kokonaisuudesta kuukausimaksulla. Kuluttaja-asiamies katsoi, että televisiomainoksessa ilmoitetut hintatiedot kuukausieristä ilmensivät luotosta perittäviä kustannuksia kuvaavaa lukua ja mainoksessa esitettiin siten luottosopimuksen ehtoja koskeva tieto. Kuluttaja-asiamies edellytti, että yritys jatkossa pitäytyy jatkamasta tai uudistamasta palvelun markkinointia siten, että mainoksessa ilmoitetaan luottosopimuksen ehtoa koskeva tieto, mutta samalla ei ilmoiteta myös luoton todellista vuosikorkoa, luoton korkoa ja muita luottokustannuksia, luoton määrää tai luottorajaa, luottosopimuksen kestoa sekä luoton ja luottokustannusten yhteismäärää edustavan esimerkin avulla selkeästi ja helposti havaittavalla tavalla.

Sovelletut säännökset

Kuluttajansuojalain 7 luku 8 §, 13 §.

Perustelut

Luotonantajan mainonnassa annettavat pakolliset tiedot kuluttajaluotosta

Kuluttajansuojalain säännösten mukaan luotonantajan on mainonnassa annettava kuluttajalle tietyt pakolliset tiedot kuluttajaluotosta. Näillä tiedoilla kuluttaja voi asiallisin perustein arvioida, kannattaako hänen ylipäätään ottaa luottoa ja mikä eri luottovaihtoehdoista on hänelle edullisin.

Markkinaoikeus on päätöksissään MAO 224:12 ja MAO 225:12 katsonut KSL 7 luvun 8 §:n vastaiseksi menettelyn, jossa luottomainonnassa oli ilmoitettu luottosopimuksen ehtoa koskeva tieto, mutta ei ollut kerrottu lainkaan KSL 7 luvun 8 §:ssä lueteltuja tietoja tai niitä ei ollut kerrottu selkeästi ja helposti havaittavasti.

Yrityksen kuluttaja-asiamiehelle antaman selvityksen mukaan All in one.fi -palvelukonseptissa kuluttaja voi hankkia auton, rahoituksen, huoltopalvelut, korjauspalvelut sekä vakuutuksen yhdellä kuukausimaksulla verkkopalvelusta. Yritys korosti, että verkkopalvelussa kuluttajalle ilmoitettiin kuluttajansuojalain mukaisesti muun muassa kuluttajaluoton ehtoja.

Arvioitavana oli, esiintyikö mainoksessa käytetyissä ilmaisuissa ”300 €” ja ”500 €” myös kuluttajaluottoehtoja koskevaa tietoa KSL 7 luvun 8 §:n mukaisesti. Mainoksessa esiteltiin All in one –palvelukonseptia. Siinä auton rahoitus, eli kuluttajaluoton mainostaminen auton ostamista varten, oli kuitenkin pääviestinä. Kuluttajalle syntyi mainoksesta mielikuva auton rahoituksen kuukausierästä. Koska mainoksessa pääviesti kuluttajalle oli auton rahoituksen kuukausierä, sillä seikalla, että kuukausierään saattoi sisältyä myös oheispalvelusopimuksen kustannuksia, ei ollut oikeudellisen arvioinnin kannalta merkitystä.

KSL 7 luvun säännökset ovat erityissäännöksiä muuhun lainsäädäntöön verrattuna. Säännösten tavoitteena on varmistaa kuluttajaluoton markkinoilla sellaiset markkinointiolosuhteet, että kuluttaja voi asiallisin perustein ratkaista, kannattaako hänen ottaa luottoa kyseiseen tarkoitukseen mainostetuilla ehdoilla. KSL 7 luvun 8 § tukee omalta osaltaan kuluttajaluottojen säännösten yleistä tavoitetta.

Televisiomainoksessa mainitut hintatiedot ”300 €” ja ”500 €” koskivat All in one -palvelukonseptin rahoitussopimusta.

Kuluttaja-asiamies katsoi, että televisiomainoksessa ilmoitetut hintatiedot ”300 €” ja ”500 €” ilmensivät luotosta perittäviä kustannuksia kuvaavaa lukua. Mainoksessa esitettiin siten KSL 7 luvun 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu luottosopimuksen ehtoja koskeva tieto. Asian oikeudellisessa arvioinnissa merkitystä ei ole sillä, että kuluttajalle samassa mainoksessa markkinoidaan yhdistettyä tarjousta, joka sisältää myös mahdollisuuden ostaa autolle huoltoja, korjauksia sekä vakuutuksen. Myöskään sillä ei ole merkitystä, että mainoksessa ei ole yksilöityä autoa.

Kuluttaja-asiamies arvioi selvityksessä esitettyjä seikkoja suhteessa voimassa olevaan kieltoon ja päätyi siihen, että ei lähde hakemaan markkinaoikeudesta kieltopäätöksen tehosteeksi määrättyä uhkasakkoa maksuun, jos Santander Consumer Finance Oy antaa kirjallisen sitoumuksen.

Kuluttaja-asiamies on määrännyt 1.10.2013 Santander Consumer Finance Oy:lle kiellon. Yhtiötä on kielletty ”vastaisessa kuluttajiin kohdistuvassa kuluttajaluoton mainonnassa esittämästä luoton ehtoja koskevaa tietoa, ellei mainonnassa ilmoiteta samalla myös luoton todellista vuosikorkoa, luoton korkoa ja muita luottokustannuksia, luoton määrää tai luottorajaa, luottosopimuksen kestoa sekä luoton ja luottokustannusten yhteismäärää edustavan esimerkin avulla selkeästi ja helposti havaittavalla tavalla.” Kiellon tehosteeksi on asetettu 100.000 euron uhkasakko.

Kuluttaja-asiamies edellytti Santander Finland Finance Oy:tä sitoutumaan siihen, että yritys jatkossa pitäytyy jatkamasta tai uudistamasta All in one -palvelun markkinointia siten, että mainoksessa ilmoitetaan luottosopimuksen ehtoa koskeva tieto, mutta samalla ei ilmoiteta muita KSL 7 luvun 8 §:ssä mainittuja tietoja selkeästi ja helposti havaittavasti.

Yritys antoi sitoumuksen noudattaa jatkossa KSL 7 luvun 8 §:n vaatimuksia.

Sitoumus ei vaikuta kiellon voimassaoloon eikä asetetun uhkasakon määrään. Kielto on sitoumuksen antamisen jälkeen edelleen voimassa sanamuotonsa ja asetetun uhkasakon määrän mukaisena.