KKV kiinnitti Kunnan Taitoa Oy:n huomion suorahankinnan käyttöedellytyksiin

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) 29.8.2017 antaman ratkaisun mukaan talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita tarjoava Kunnan Taitoa Oy ei toiminut hankintalain mukaisesti tietoliikennepalvelujen hankinnassaan. Hankintayksikkö oli katsonut teknisestä syystä johtuvan kilpailun puutteen olevan peruste tietoliikennepalvelujen suorahankinnalle. Valittu sopimuskumppani ei kuitenkaan ollut hankintalain tarkoittamalla tavalla ainoa palveluntuottaja, joka teknisesti pystyy toteuttamaan hankittavan tietoliikennepalvelun.

Kunnan Taitoa Oy/Hankinta Taitoa julkaisi 15.6.2017 julkisten hankintojen sähköisessä ilmoituskanava HILMAssa suorahankintailmoituksen koskien tietoliikennepalvelujen hankintaa Etelä-Kymenlaakson kunnille ja kuntayhtymälle. Sopimuskumppaniksi oli valittu Elisa Oyj ja hankinnan kokonaisarvoksi ilmoitettu 2,6 miljoonaa euroa. Suorahankintailmoituksen mukaan perusteena suorahankinnalle oli hankintalain 40 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettu tekninen syy.

Kunnan Taitoa Oy:n KKV:lle antaman selvityksen mukaan Elisa Oyj omistaa alueen kuitukaapeliverkon ja pääosan kuparikaapeliverkkoa. Muut alan toimijat eivät ole investoineet tietoverkkoihin alueella siten, että pystyisivät tuottamaan palvelun omalla verkollaan. Kunnan Taitoa Oy:n mukaan tästä johtuen muiden toimijoiden tarjousten hintataso olisi niin korkea, ettei tarjouskilpailua järjestämällä saataisi kuin yksi todellinen tarjous.

Elisa Oyj ei kuitenkaan ole hankintalain tarkoittamalla tavalla ainoa palveluntuottaja, joka teknisesti pystyy toteuttamaan hankittavan palvelun. Hankintayksikön oletus muiden tarjousten korkeasta hintatasosta ei ole hankintalain mukainen suorahankintaperuste, minkä vuoksi Kunnan Taitoa Oy:n olisi tullut kilpailuttaa tietoliikennepalvelujen hankinta.

KKV totesi ratkaisussaan, että Kunnan Taitoa Oy ei ole noudattanut hankintalakia tietoliikennepalvelujen hankinnassaan ja katsoi tarpeelliseksi kiinnittää hankintayksikön huomion suorahankinnan käyttöedellytyksiin ja perusteluvelvollisuuteen. KKV on arvioinut asiaa kokonaisuudessaan ja ottanut huomioon myös sen, että kyseisestä suorahankinnasta on julkaistu vapaaehtoinen suorahankintailmoitus, eivätkä muut mahdolliset palveluntuottajat ole käyttäneet valitusoikeuttaan.

KKV muistuttaa, että suorahankinta on poikkeus kilpailuttamisvelvoitteeseen ja suorahankintaan oikeuttavat tilanteet on lueteltu hankintalaissa tyhjentävästi. Suorahankinnan tulee perustua nimenomaisesti hankintalaissa esitettyihin perusteisiin.

KKV:n päätös

Lisätietoja: erikoistutkija Anni Vanonen, puhelin 029 505 3875, sähköposti etunimi.sukunimi@kkv.fi.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 139 §:ssä Kilpailu- ja kuluttajavirastolle on annettu tehtäväksi valvoa julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön noudattamista. KKV voi antaa havaitsemansa lainvastaisuuden johdosta hankintayksikölle huomautuksen tai muuta hallintolain (434/2003) 53 c §:ssä tarkoitettua hallinnollista ohjausta. Laittomien suorahankintojen osalta KKV voi hankintalain 140 §:n perusteella kieltää hankintapäätöksen täytäntöönpanon. EU-kynnysarvot ylittävien suorahankintojen osalta KKV voi myös tehdä markkinaoikeudelle esityksen seuraamusten, kuten seuraamusmaksun, sopimuskauden lyhentämisen tai hankintapäätöksen kumoamisen määräämiseksi. Sama koskee kansalliset kynnysarvot ylittäviä hankintalain liitteessä E tarkoitettuja palveluhankintoja tai käyttöoikeussopimuksia, jotka on tehty suorahankintana ilman laissa säädettyä perustetta. Esitystä markkinaoikeudelle ei kuitenkaan voida tehdä, jos hankintayksikkö on tehnyt hankinnasta hankintalain 131 §:ssä tarkoitetun suorahankintaa koskevan ilmoituksen.

KKV:n valvontatoimivalta koskee hankintamenettelyjä, jotka on aloitettu hankintalain voimaantulon eli 1.1.2017 jälkeen.