Kuluttaja-asiamies: Luotonantajien varmistettava luotonhakijan luottokelpoisuus

Luotonantajien on arvioitava ennen luoton myöntämistä, pystyykö luottoa hakeva kuluttaja maksamaan luoton takaisin. Jos ne käyttävät arvioinnissa ulkopuolisia palveluita, näistä palveluista ei saa aiheutua kuluttajille haittaa.

Kuluttaja-asiamies on kartoittanut, millaisia menettelytapoja luottoalalla on käytössä luottojen myöntämisessä. Kartoituksen pohjalta kuluttaja-asiamies on muistuttanut koko toimialaa luotonantamisen pelisäännöistä.

Kuluttajansuojalain mukaan luotonantajan on ennen luoton myöntämistä arvioitava kuluttajan kykyä suoriutua luottoon liittyvistä velvollisuuksista. 1.6.2013 lähtien luottokelpoisuus on pitänyt arvioida myös määrältään pienemmissä luotoissa entistä tarkemmin.

Arviointia varten luotonantajan on hankittava riittävät tiedot kuluttajan tuloista, menoista, veloista, varoista sekä mahdollisista takausvastuista. Luotonantajan on myös kohtuullisin toimenpitein pyrittävä varmistamaan, että kuluttajan antamat tiedot ovat oikeita. Pelkkä lainanhakijan oma ilmoitus säännöllisistä tuloista ei riitä, vaan luotonantajan on tilanteesta riippuen pyydettävä häneltä esimerkiksi palkka- tai eläketodistus.

Kuluttaja-asiamies tulee valvomaan tämän vuoden aikana, että luottoala noudattaa luotonantamiseen liittyviä säännöksiä ja puuttuu tarvittaessa epäkohtiin.

Kuluttaja-asiamies on kiinnittänyt luotonantajien huomiota myös luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettäviin ulkopuolisiin palveluihin. Tällaisista palveluista ei saa aiheutua kuluttajille haittaa. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, jos kuluttajan on luottokelpoisuuden arviointia varten luovutettava ulkopuoliselle palvelulle verkkopankkitunnuksensa. Silloin hän tulee samalla toimineeksi vastoin verkkopankkitunnuksia koskevia sopimusehtoja ja maksupalvelulain säännöksiä.

Kuluttajien kannattaa myös itse tutustua oman pankkinsa ohjeisiin verkkopankkitunnusten turvallisesta käytöstä ja varmistaa, mitä palveluita verkkopankkitunnusten avulla voi turvallisesti käyttää.

Lue lisää:
Valvontakampanja paljasti puutteita kuluttajaluottojen markkinoinnissa (KKV:n tiedote 30.5.2013)
Tärkeitä uudistuksia perintä- ja pikaluottolainsäädäntöön (Kuluttaja-asiamiehen uutiskirje 1/2013)
Kuluttaja-asiamiehen linjaus Kuluttajaluotto tavaroiden ja palveluiden markkinoinnissa