KKV päätti Digita Oy:n toimintaa koskevan selvityksen

5.9.2017

Digita Oy jakoi vuosina 2014-2015 Oy Yleisradio Ab:n teräväpiirto- eli HD-kanavia ilmaiseksi maanpäällisessä antenniverkossa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) selvityksissä ei saatu näyttöä siitä, että Digitan toiminta olisi rajoittanut kilpailua, joten asian käsittely päätetään.

DNA Oy teki KKV:lle helmikuussa 2014 toimenpidepyynnön Digita Oy:stä. DNA epäili, että Digita olisi käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa maanpäällisen antenniverkon televisiolähetyspalvelujen markkinoilla tarjoamalla Yleisradiolle ilmaiseksi HD-kanavien jakelua Digitan maanpäällisessä antenniverkossa.

KKV tutki Digitan menettelyä kiellettynä kustannukset alittavana hinnoitteluna eli niin sanottuna saalistushinnoitteluna. Ylen HD-kanavien veloitukseton jakelu ei kuitenkaan johtunut Digitan aloitteesta, vaan Ylen tekemästä linjauksesta, jonka mukaan sen HD-kanavat olivat kaikkien jakeluoperaattoreiden saatavilla samoin ehdoin, ilman korvausta. Jakeluoperaattorit eivät näin ollen voineet käydä hintakilpailua siitä, kuka saa jakaa YLEn HD-kanavia. 

Asiassa ei kertynyt myöskään muuta näyttöä siitä, että Digitan menettelyn taustalla olisi ollut kilpailijan syrjäyttämiseen tähtäävä suunnitelma, joten KKV on päättänyt asian selvittämisen.

Päätöksen julkinen versio

Lisätietoja: erikoistutkija Miira Kuhlberg, p. 029 505 3322, etunimi.sukunimi@kkv.fi


Päivitetty 5.9.2017 Tulosta