Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) arvion mukaan Sastamalan kaupungin koulukuljetusten ja palveluliikenteen suorahankinta oli hankintalain vastainen. Edellytykset äärimmäisessä kiiretilanteessa tehtävälle suorahankinnalle eivät täyttyneet.
Sastamalan kaupunki hankki joulukuussa 2024 koulukuljetukset ja palveluliikenteen suorahankintana ilman kilpailuttamista lukuvuodeksi 2025–2026. Suorahankinnan kokonaisarvo vuoden sopimuskaudelle oli 2,22 miljoonaa euroa.
Kaupunki perusteli suorahankintaa hankintalain mukaisella äärimmäisellä kiireellä. Kiire hankinnan tekemiselle johtui kaupungin mukaan siitä, että kilpailutuksella aikaisemmin valittu palveluntuottaja oli lokakuussa 2024 ilmoittanut, että se irtisanoo kilpailutetun sopimuksen päättymään ennen siihen sisältyneen, toistaiseksi voimassa olevan optiokauden alkamista. Näin ollen kilpailutetun sopimuksen mukainen palvelutuotanto päättyy irtisanomisen vuoksi vuoden 2025 heinäkuun loppuun mennessä. Sastamalan kaupunki perusteli suorahankintaa myös sillä, että kouluverkkoon oli tehty muutoksia, joiden seurauksena lukuvuoden oppilaskuljetusten suunnitteluun tarvittiin enemmän aikaa.
KKV antoi Sastamalan kaupungille asiasta huomautuksen.
Viraston arvion mukaan hankintalaissa kiiretilanteessa tehtävälle suorahankinnalle säädetyt edellytykset eivät täyttyneet. Sastamalan kaupungilla oli tiedossa, että sopimus oli mahdollista irtisanoa ennen optiokautta, ja kaupungilla oli irtisanomisilmoituksen vastaanottamisen jälkeen yhdeksän kuukautta aikaa valmistautua palvelutuotannon päättymiseen. Myöskään kouluverkostoa koskevat muutokset eivät täyttäneet hankintalain edellytysten mukaisia perusteita kiireelle.
"Jotta suorahankinta voidaan tehdä äärimmäisen kiireen perusteella, on kiireen oltava äkillistä, ennalta-arvaamatonta ja hankintayksiköstä riippumatonta. ”
Lisäksi virasto katsoi, että Sastamalan kaupunki olisi tosiasiassa ehtinyt kilpailuttamaan hankinnan hankintalain mukaisia määräaikoja noudattaen.