Kuluttaja-asiamies puuttuu vahvasti tilausansoihin liittyvään aiheettomaan perintään – uutiskirje 5/2015 ilmestynyt

Tilausansassa yritys väittää kuluttajan tilanneen jotain, mitä kuluttaja ei omasta mielestään ole tilannut. Monet maksavat perusteettomanakin pitämänsä laskun, koska maksamatta jättäneitä uhataan suurilla perintä- ja oikeudenkäyntikuluilla. Siksi kuluttaja-asiamies on kuluvana vuonna puuttunut vahvasti tilausansoihin liittyvään aiheettomaan perintään ja avustanut kymmeniä yksittäisiä kuluttajia tilausansoihin liittyvissä velkomusasioissa käräjäoikeudessa. Kuluttaja-asiamies on voittanut kaikki jutut. Kuluttaja-asiamies on myös tuloksekkaasti tehostanut markkinoinnin valvontaa tilausansojen tunnistamiseksi ja poiskitkemiseksi.

Kuluttaja-asiamiehen tilausansojen vastaisesta työstä, näytöistä oikeudessa ja saavutetuista tuloksista kerrotaan tarkemmin tänään ilmestyneessä kuluttaja-asiamiehen uutiskirjeessä 5/2015, joka on etäkauppateemanumero. Se sisältää paitsi useita tilausansajuttuja myös puhelinmarkkinointiin ja verkkokauppoihin yleisesti liittyviä kuluttaja-asiamiehen ratkaisuja.

Uutiskirjeessä on muun muassa kerrottu kahdesta EU:n kuluttajansuojaviranomaisten yhteisestä valvontakampanjasta. Toinen kohdistui yrityksiin, jotka välittävät sivuillaan lentoja (Suomessa kohteina Apollomatkat, Aurinkomatkat, Ebookers, Finnmatkat, Lomamatkat, OK-Matkat/Nordic Ferry Center, Skytours, Suomen Matkavaraukset, Tjäreborg ja Travellink). Toinen valvontakampanja koski kodinkoneita ja elektroniikkaa verkossa myyviä yrityksiä (Gigantti, NetAnttila, CDON.com, Musta Pörssi, Hobby Hall, Tekniset (euronics.fi), Pixmania, Prisma, Markantalo ja Verkkokauppa.com).