Tartu talousongelmiin ajoissa

Jos laskujen maksaminen tuottaa vaikeuksia, Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) uusista videoista löytyy käytännönläheisiä neuvoja tilanteen selvittämiseksi. Maksuhäiriömerkinnän ja luottotietojen menetyksen voi yrittää välttää neuvottelemalla laskuille uuden maksuaikataulun ja olemalla ajoissa yhteydessä talous- ja velkaneuvontaan.

Pitkään jatkuneen taantuman seurauksena kuluttajien velkaongelmat ovat lisääntyneet.  Asiakastiedon mukaan maksuhäiriöisten henkilöiden määrä on kasvanut viime vuosina jatkuvasti. Lokakuussa 2014 luottotietonsa menettäneitä oli 367 000.

Harva kuluttaja suunnittelee omaa talouttaan etukäteen. Talousasiat tulevat monille ajankohtaisiksi vasta siinä vaiheessa, kun työttömyyden tai muiden elämäntilanteen muutosten seurauksena laskuja ei enää pystykään maksamaan.

Talousongelmissa ei pidä lamaantua, vaan toimia heti. KKV on tuottanut kuluttajien tueksi kolme videota, joista saa nopeasti käytännön neuvoja oman tilanteen selvittämiseksi. Ensimmäinen video opastaa maksamaan laskupinosta ensimmäiseksi asumiseen liittyvät laskut. Pienet laskut ja velat kannattaa hoitaa ennen suuria, koska perinnässä niistä aiheutuu suhteellisesti enemmän lisäkustannuksia.

Toisessa videossa havainnollistetaan, miten laskujen maksamatta jättäminen johtaa maksuhäiriömerkintään. Maksuhäiriömerkinnän seurauksena muun muassa luottoa, vuokra-asuntoa ja matkapuhelinliittymää on hankala saada. Video neuvookin katkaisemaan velan kertymisen mahdollisimman nopeasti neuvottelemalla laskujen tai lainan maksuun lisää maksuaikaa.

Kolmas video muistuttaa, että talousongelmia ei kannata jäädä hautomaan pitkäksi aikaa. Talous- ja velkaneuvontaan voi ottaa yhteyttä heti, kun laskuja ei enää pysty maksamaan.

KKV:n Youtube-kanavalla on myös video siitä, miten toimia, jos on saanut huijauslaskun. Videot on toteuttanut Magneetto Media Oy. Virasto tulee julkaisemaan lisää videoita vuoden 2015 aikana.

Youtube.com/kkvkanava

Tietoa laskuista ja perinnästä myös KKV:n verkkosivuilla