Pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet yhdistävät voimansa nettihuijareita vastaan

Pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet ovat sopineet  tiivistävänsä kansainvälistä yhteistyötä torjuakseen netin tilausansoja. Niissä ilmaisena mainostetun näytepakkauksen tilaaminen johtaakin maksulliseen kestotilaukseen.

Pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet saavat yhä enemmän yhteydenottoja, jotka liittyvät verkossa tehtyihin tilauksiin. Koska ongelma on yleinen kaikissa Pohjoismaissa, kuluttaja-asiamiehet päättivät elokuun lopulla pitämässään kokouksessa tehostaa yhteistyötään. Pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet ehdottavat muun muassa, että

  • selvästi lainvastaisille nettisivuille pääsy pitäisi voida estää.
  • pankkien kanssa pitäisi olla nykyistä helpompaa sopia siitä, että huijauksiin perustuvat perusteettomat veloitukset saadaan lopetettua.
  • lainsäädännön valvontaa vahvistetaan rajat ylittävissä ongelmatapauksissa lisäämällä sekä pohjoismaisten että muiden maiden viranomaisten välistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa.

”Seuraamme huolestuneena, miten yhä useampia kuluttajia huijataan tilausansoilla. Kyseessä on jatkuvasti kasvava ongelma kaikissa Pohjoismaissa ja aiomme panostaa yhdessä sen torjumiseen. Keinomme puuttua huijauksiin ovat rajalliset, koska niiden taustalla on usein kansainvälisiä yrityksiä, jotka markkinoivat laajasti sosiaalisessa mediassa ja hakukoneiden yhteydessä. Olemme nyt sopineet lisäävämme yhteistyötä ja tietojenvaihtoa myös EU:n ulkopuolisten viranomaisten kanssa”, toteavat pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet yhteisessä lausunnossaan

Mitä ovat tilausansat?

  • Tyypillisessä tapauksessa kuluttajaa houkutellaan vastaamaan netissä kyselyyn tai osallistumaan kilpailuun lupaamalla hänelle palkinto tai lahja.
  • Kysely tai kilpailu saattaa näyttää siltä, että sen taustalla on jokin tunnettu yritys tai tuotemerkki. Todellisuudessa sillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
  • Palkinnon saadakseen kuluttajan on yleensä ensin maksettava pieni summa, esimerkiksi postimaksu. Samassa yhteydessä hänen on annettava luottokorttitietonsa.
  • Toinen huijaustapa on mainostaa ilmaista näytepakkausta. Tilauksen yhteydessä ei kuitenkaan kerrota selvästi että näytteen tilaamalla sitoutuu kuukausimaksulliseen kestotilaukseen.

Pohjoismaiset kuluttaja-asiamiehet

  • Gunnar Larsson, Ruotsi
  • Henrik Øe, Tanska
  • Gry Nergård, Norja
  • Päivi Hentunen, Suomi
  • Tryggvi Axelsson, Islanti
  • Rannva Ragnasdòttir, Färsaaret