Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi osakesäästötilistä ja laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:n muuttamisesta

Lausunto eduskunnan talousvaliokunnalle 31.1.2019

Dnro KKV/70/03.02/2019

Hallituksen esityksessä HE 279/2018 vp ehdotetaan säädettäväksi uusi laki osakesäästötilistä. Osakesäästötilistä annetussa laissa säädettäisiin muun muassa oikeudesta tarjota osakesäästötilisopimusta, tilisopimuksen vähimmäissisällöstä, säästösuoritusten tekemisestä sekä tuottojen maksusta ja säästövarojen nostosta. Lisäksi hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Finanssivalvonnasta annettua lakia.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto pitää hallituksen esitykseen sisältyviä keskeisiä ehdotuksia malliksi osakesäästötilistä kannatettavina. Viraston näkemyksen mukaan on tärkeää, että osakesäästötiliä saavat tarjota kotimaiset luottolaitokset ja sijoituspalveluyritykset sekä vastaavat toimijat Euroopan talousalueella. Kun markkinoilla on riittävästi toimijoita, niin kilpailun ansiosta markkinoilla pitäisi syntyä kustannustehokkaita ratkaisuja kuluttajille. Tätä tavoitetta tukee hyvin hallituksen esityksessä ehdotettu kuluttajan oikeus irtisanoa osakesäästötilisopimus ja vaihtaa palveluntarjoajaa, jolloin kuluttaja ei lukkiudu yhden palveluntarjoajan asiakkaaksi. Virasto pitää toimivan kilpailun kannalta tärkeänä, ettei osakesäästötilin siirto yhdeltä palveluntarjoajalta toiselle aiheuta siihen mennessä kertyneen tuoton verotusta, vaan tuotto verotetaan vasta sitten, kun varoja todellisuudessa nostetaan tililtä. Osakesäästötilisopimuksen sisällöstä ei ehdoteta säädettäväksi tyhjentävästi, mikä mahdollistaa palveluntarjoajien välisen kilpailun myös sopimusten ehdoilla. Muilta osin virastolla ei ole lausuttavaa asiassa.