Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi

Lausunto talousvaliokunnalle 16.2.2026

Diaarinumero KKV/157/03.03/2026

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi  (HE 190/2025 vp)

Eduskunnan talousvaliokunta on pyytänyt lausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) toteaa lausuntonaan seuraavaa:

KKV on huolissaan siitä, että ehdotetut toimenpiteet eivät olisi tasapainossa asetettujen tavoitteiden ja kotitalouksien velkaantumista todennäköisesti lisäävien vaikutusten välillä. Vaikutukset esimerkiksi asuntomarkkinoihin ovat todennäköisesti maltillisia ja riippuvaisia yleisestä talouden tilanteesta sekä korkokehityksestä. Samalla ehdotetut toimenpiteet voivat lisätä kotitalouksien velkaantumista. Tämä on tuotu esiin myös esityksessä.

Esityksessä ehdotetaan kotitalouksien velkaantumista rajoittavan lainsäädännön lieventämistä, vaikka suomalaisten kotitalouksien velkaantuminen on lievästä taittumisesta huolimatta edelleen historiallisesti korkealla tasolla.

Esityksessä ehdotetaan Finanssivalvonnalle mahdollisuutta nostaa enimmäisluototussuhdetta. Enimmäisluototussuhteen tavoitteena on muun muassa kotitalouksien liiallisen velkaantumisen hillitseminen. KKV pitää tärkeänä, että esityksellä ei koroteta laissa määriteltävää enimmäisluototussuhdetta, vaan säädetään mahdollisuudesta liikkumavaran käyttämiseen.

Esityksessä ehdotetaan asuntolainojen enimmäistakaisinmaksuajan nostamista 35 vuoteen siten, että luotonantajilla olisi mahdollisuus vielä tietyin edellytyksin ylittää tämäkin raja. KKV katsoo, että luotonantajilla on jo nykyisin riittävä mahdollisuus tarjota 30 vuotta pidempiä takaisinmaksuaikoja. Pidempi laina-aika voi kasvattaa velkaantuneisuutta, lainan korkomenoja ja vaihtuvakorkoisten lainojen korkoriskiä.

Esityksessä ehdotetaan muutoksia taloyhtiölainoja koskevaan sääntelyyn. KKV kiinnittää huomiota siihen, että yhtiölainaosuuksien kasvu ja lyhennysvapaiden yleistyminen alussa voi esimerkiksi vaikeuttaa kuluttajien kykyä arvioida omaa velanhoitokykyään. Taloyhtiölainoihin sisältyy myös riskejä yksittäiselle kuluttajalle ja kuluttajalla on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa taloyhtiölainojen ehtoihin. KKV ei kannata ehdotusta mahdollistaa taloyhtiölainojen lyhennysvapaiden pidentämisen 12 kuukaudesta 24 kuukauteen. KKV pitää joka tapauksessa tärkeänä, että esityksessä ei koroteta suoraan laissa määriteltyjä enimmäisrajoja, vaan säädetään erillisestä asetuksesta, jonka puitteissa muutokset voidaan harkinnanvaraisesti tehdä.

KKV pitää myös tarpeellisena, että mikäli muutokset hyväksytään, niiden vaikutusta asuntomarkkinoihin ja kotitalouksien velkaantumiseen seurattaisiin huolellisesti. Erityisesti tulisi seurata mahdollisten joustojen todellisia vaikutuksia. Tarvittaessa on oltava valmius palauttaa aiempi sääntely nopeasti, mikäli riskit kasvavat tai tavoitteet eivät toteudu.