Lausunto liikenne- ja viestintäministeriölle 5.9.2024
Diaarinumero KKV/706/03.02/2024
Lausunto: Kansallinen liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfraohjelma
Tieliikenne: ohjelmassa esitetty jakeluinfran ja markkinan nykytila sekä arvio tulevasta kehityksestä
Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) käsityksen mukaan esitetty selostus jakeluinfran ja markkinan nykytilasta sekä arvio tulevasta kehityksestä on realistinen. KKV pitää tärkeänä, että korttimaksumahdollisuudet kasvavat kuluttajien käyttöön tarkoitetuilla latausasemilla. Korttimaksamisen mahdollistaminen lisäisi latauspalveluiden tarjoajien välistä kilpailua.
Tieliikenne: ohjelman tavoitteet ja toimenpiteet
KKV pitää kannatettavana jakeluinfraluonnoksessa esitettyä linjausta, jonka mukaan jakeluinfran tulisi rakentua mahdollisimman pitkälle markkinalähtöisesti. Markkinalähtöisyyden varmistaminen voi edellyttää eri viranomaisten välistä yhteistyötä, sillä esimerkiksi maankäytön suunnittelulla vaikutetaan siihen, mihin jakeluinfraa voidaan markkinalähtöisesti rakentaa. EU:n jakeluinfra-asetuksen asettamat vaatimukset on täytettävä ajallaan, mikä voi myös edellyttää julkisen tuen myöntämistä. Julkisten tukien vaikuttavuus tulisi aina olla mahdollisimman hyvin arvioitu. Tukien vaikutuksia on myös syytä jälkikäteen seurata tulevia päätöksiä ajatellen.
Rautatieliikenne: ohjelmassa esitetty jakeluinfran ja markkinan nykytila sekä arvio tulevasta kehityksestä
Jakeluinfraluonnoksessa on selkeästi analysoitu jakeluinfran ja markkinan nykytila. KKV:n näkemyksen mukaan myös arvio tulevasta kehityksestä on realistinen.
Rautatieliikenne: ohjelman tavoitteet ja toimenpiteet
KKV:n käsityksen mukaan ohjelman tavoitteet ja toimenpiteet ovat oikeansuuntaiset. KKV:n näkemyksen mukaan raideliikenteen uusien käyttövoimien (akkusähkö, vety) osalta tulee ennen niiden mahdollista käyttöönottoa laatia huolellinen vaikutusarviointi tarvittavan julkisen tuen määrästä ja pitkällä aikavälillä saatavista hyödyistä.
Lentoliikenne: ohjelmassa esitetty jakeluinfran ja markkinan nykytila sekä arvio tulevasta kehityksestä
KKV:n käsityksen mukaan jakeluinfraluonnos antaa selkeän ja realistisen kuvan jakeluinfran ja markkinan nykytilasta ja tulevasta kehityksestä.
Lentoliikenne: ohjelman tavoitteet ja toimenpiteet
KKV:n käsityksen mukaan ohjelman tavoitteet ja toimenpiteet ovat tältäkin osin oikeansuuntaiset. KKV pitää kannatettavana tavoitetta, jonka mukaan maasähkön ja vaihtoehtoisten kestävien polttoaineiden turvallinen jakeluinfrastruktuuri kehittyy Suomen lentoasemilla EU-sääntelyn edellyttämällä tavalla ja markkinalähtöisesti.
Meri- ja sisävesiliikenne: ohjelmassa esitetty jakeluinfran ja markkinan nykytila sekä arvio tulevasta kehityksestä
KKV:n käsityksen mukaan jakeluinfraluonnos antaa tältäkin osin selkeän ja realistisen kuvan jakeluinfran ja markkinan nykytilasta ja tulevasta kehityksestä.
Meri- ja sisävesiliikenne: ohjelman tavoitteet ja toimenpiteet
KKV:n käsityksen mukaan ohjelman tavoitteet ja toimenpiteet ovat myös meriliikenteen osalta oikeansuuntaiset. KKV pitää kannatettavana tavoitetta, jonka mukaan Suomen satamissa maasähkön ja vaihtoehtoisten kestävien polttoaineiden turvallinen jakeluinfrastruktuuri kehittyy EU-sääntelyn edellyttämällä tavalla ja markkinalähtöisesti.
Muita huomioita ohjelmasta:
–