Lausunto valtiovarainministeriölle 19.9.2025
Diaarinumero KKV/919/03.02/2025
Lausunto valtiovarainministeriön määräyksestä kirjanpitoyksikön tilinpäätöksen kaavoista ja liitteenä ilmoitettavista tiedoista
Valtiovarainministeriö on lähettänyt Kilpailu- ja kuluttajavirastolle lausuntopyynnön valtiovarainministeriön määräyksestä koskien kirjanpitoyksikön tilinpäätöksen kaavoja ja liitteenä ilmoittavia tietoja. Määräysluonnoksen liitteessä esitetään kirjanpitoyksikön tilinpäätöksen kilpailullisen toiminnan tuloslaskelma sekä kuvaus kustannuslaskennan periaatteista (liite 18).
KKV toteaa, ettei kilpailulaki edellytä tiettyä kaavaa kilpailulain 30 d §:n nojalla laadittujen tietojen esittämisessä. Näin ollen KKV:llä ei ole lausuttavaa määräysluonnoksessa esitetyn kaavan sisällön suhteen. Yleisellä tasolla KKV toteaa, että kilpailulaissa säädetään julkisyhteisöjen kilpailutilanteessa markkinoilla harjoittaman taloudellisen toiminnan eriyttämistä koskevista vähimmäisvaatimuksista. KKV voi myös edellyttää yksityiskohtaisempia tietoja julkisyhteisöjen tai niiden määräysvaltaan kuuluvien yksiköiden kilpailulliseen toimintaan liittyen, mikäli se on tarpeen kilpailuneutraliteettiasian selvittämiseksi tai kilpailuneutraliteetin turvaamiseksi (ks. HE 68/2018 vp.).