Kuluttaja-lehti: Autonrenkaiden valmistuksen eettisyydessä paljon korjattavaa

Autonrenkaiden valmistajat suojelevat ympäristöä, mutta eivät juurikaan työntekijöidensä oikeuksia, selvisi Kuluttaja-lehden ja useiden maiden kuluttajajärjestöjen tutkimuksesta.

Tutkimuksessa oli mukana 12 rengasvalmistajaa, joista minkään vastuullisuutta ei voi kehua hyväksi. Pirelli, Michelin ja Bridgestone erottuivat kuitenkin muista edukseen. Nokian Renkaat on ympäristöasioissa alan parhaiden tasolla, mutta silläkin on sosiaalisessa vastuussa paljon parannettavaa. Vaikka yrityksellä on eettiset ohjeet, se ei valvo niiden toteutumista.

Yksikään rengasvalmistaja ei päästänyt tutkijoita vierailemaan käyttämillään kumitiloilla tai rengastehtailla. Useimmat yritykset väittivät, etteivät ne tiedä eivätkä voi valvoa, millaisista oloista renkaiden raaka-aine tulee. Viisi valmistajaa ei vastannut kyselyyn lainkaan.’Renkaiden ostaja ei juuri pysty vaikuttamaan renkaiden valmistuksen eettisyyteen muuten kuin kysymällä myyjältä, mistä renkaiden kumi on peräisin ja antamalla palautetta renkaiden valmistajille.

Windows-täppärit pärjäsivät iPadeille ja Androideille

9 taulutietokoneen testin perusteella Windows-täppärit eivät juuri jää suorituskyvyltään iPadien jälkeen ja ovat Android-laitteiden kanssa hyvin tasaväkisiä. Myöskään laitteiden näytön koko ei vaikuttanut testimenestykseen. Esimerkiksi Applen iPad ja iPad Mini saivat yhtä hyvät arvosanat.

Tarkkana kaupan vihanneshyllyillä!

Kuluttaja kiersi ruokakauppoja ja löysi harmillisen paljon syömäkelvottomia kasviksia. Kaupat kertoivat tarkistavansa vihannesosaston monta kertaa päivässä ja kuittasivat pilaantuneet kasvikset inhimillisinä erehdyksinä. Viranomaisen kokemusten mukaan vihannesosaston laatu riippuu yllättävän paljon siitä henkilöstä, joka osastoa hoitaa. Jos motivaatiota ja aikaa ei ole tarpeeksi, asiakas saa ostoskoriinsa liian usein sekundaa.

Selviytymisopas operaattori-ongelmiin

Operaattoreiden palvelut ovat vuodesta toiseen kuluttajaviranomaisille tulevien valitusten ykkösenä. Moni kiista selittyy sillä, että myyjä on antanut asiakkaalle puutteellisia tai jopa vääriä tietoja. Kuluttaja kokosi kuusi yleisintä kiukunaihetta ja toimintaohjeet, joilla niitä voi ratkaista.

Kuluttaja on Kilpailu- ja kuluttajaviraston julkaisu, joka sisältää puolueetonta tietoa tuotteiden ja palveluiden laadusta ja hinnasta. Kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvässä Kuluttajassa julkaistaan kansainvälisenä yhteistyönä tehtyjä tuotetestejä. Kuluttaja ei sisällä mainoksia.

www.kuluttaja.fi
http://www.facebook.com/Kuluttaja