Paljasta kartelli tai muu kilpailunrajoitus – KKV:n uudella työkalulla yhteydenpito onnistuu myös nimettömänä

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on ottanut käyttöön viestintäkanavan, jossa voi viestiä KKV:n asiantuntijan kanssa nimettömästi. Kanava on tarkoitettu tilanteisiin, joissa kartellista tai muusta kilpailunrajoituksesta tietävä henkilö haluaa kertoa lainvastaisena pitämästään menettelystä, mutta ei halua paljastaa henkilöllisyyttään viranomaiselle.

Kartelleihin ja muihin kilpailunrajoituksiin liittyy usein arkaluontoisia seikkoja tai sisäpiiritietoa, joiden vuoksi asiasta ei välttämättä haluta kertoa viranomaiselle omalla nimellä. KKV:n verkkosivuilla olevan vihjelomakkeen kautta on jo usean vuoden ajan voinut jättää vihjeen epäillystä kilpailunrajoituksesta nimettömänä. Haasteena nimettömissä vihjeissä on kuitenkin ollut, että usein virasto tarvitsisi vihjettä täydentäviä lisätietoja. Tähän asti niitä ei ole voitu saada, jos vihjeen antaja ei ole jättänyt yhteystietojaan.

KKV on nyt ottanut käyttöön uuden työkalun, jolla on mahdollista viestiä KKV:n asiantuntijan kanssa arkaluontoisiksi kokemistaan asioista ilman, että yhteydenottajan henkilöllisyys paljastuu. Viestittely on ilmiantajalle täysin vapaaehtoista, ja viestittelijän henkilöllisyys paljastuu virastolle vain, jos hän itse päättää paljastaa sen.

– Viestintäkanava on rakennettu niitä tilanteita varten, joissa kartellista tai muusta kilpailunrajoituksesta tietävä henkilö haluaa kertoa lainvastaisena pitämästään menettelystä, mutta kokee mahdottomaksi paljastaa henkilöllisyyttään viranomaiselle, kuvailee KKV:n tutkimuspäällikkö Tiina Saarinen.

Nimetön viestintäkanava mahdollistaa keskusteluyhteyden tietoturvallisesti

Uuden viestintäkanavan myötä KKV:n asiantuntija voi pyytää lisätietoja ja vihjeen jättäjä voi toimittaa niitä ilman, että vihjeen jättäjän tarvitsee antaa yhteystietojaan tai paljastaa henkilöllisyyttään.

Viestittely KKV:n asiantuntijan kanssa on tietoturvallista. Viestin mukana ei välity tietoa käyttäjästä KKV:lle eikä kolmansille tahoille. Yhteydenottajan henkilöllisyys pysyy salassa virastolta koko viestinvaihdon ajan.

Nimettömän viestintäkanavan saa käyttöönsä vihjelomakkeen täytön yhteydessä. Vihjelomakkeella käyttäjä valitsee haluavansa nimettömän viestintäkanavan ruksimalla tätä koskevan vaihtoehdon. Viraston kotisivulta löytyy tarkempi ohjeistus siitä, mitä nimetön jatkoyhteydenotto tarkoittaa ja miten se toimii.

Vihjeen voi lähettää myös omalla nimellä ja yhteystiedoilla

Mahdollisia kilpailuongelmia koskevat vihjeet ovat KKV:lle äärimmäisen arvokkaita viraston kerätessä tietoja markkinoista ja kilpailulain vastaisesta toiminnasta.

– Kartellit ja muut kilpailunrajoitukset ovat kuluttajien, kansantalouden ja lainkuuliaisten yritysten tappio. Kertomalla havainnoistasi voit auttaa virastoa kohdentamaan tutkintojaan merkittävimpiin kilpailunrajoituksiin, muistuttaa KKV:n ylijohtaja Timo Mattila.

KKV:n ensisijainen toive on, että kilpailunrajoituksesta tietävä henkilö lähettäisi edelleen vihjeen omissa nimissään ja omilla yhteystiedoillaan. Vihjelomakkeen lisäksi KKV:n asiantuntijoihin voi olla yhteydessä myös puhelimitse (vaihde 029 505 3000)

Oletko havainnut yritysten toimivan kilpailulain vastaisesti tai onko hallussasi tietoa kartellista tai muusta kilpailunrajoituksesta? Kerro meille epäilyksistäsi!