Tilausansaan liittyvistä yllätyskuluista voi reklamoida pankille

Verkkokauppaan voi liittyä erilaisia ongelmatilanteita, kuten tilausansoja ja muita huijauksia. Kuluttaja-asiamies on yhdessä EU:n kuluttajaviranomaisten kanssa pyytänyt Visaa, Mastercardia ja American Expressiä muuttamaan järjestelmiään niin, että kuluttaja saa tilausansoihin liittyvistä toistuvista maksuista tiedon nykyistä selvemmin. Kuluttajat voivat reklamoida yllätyksenä tulevista maksuista pankille ja saada rahansa takaisin.

Tutkimusten mukaan lähes joka kymmenes EU:n ja Ison-Britannian kansalaisista on joutunut tilausansan uhriksi. Kuluttajat ovat luulleet tilanneensa yhden tuotteen tai palvelun, mutta tilaus onkin jälkikäteen osoittautunut jatkuvaksi tilaukseksi, josta heitä veloitetaan joka kuukausi.

Kun asiakas maksaa verkkokaupassa kortilla, hänen pitäisi lain mukaan saada tieto koko siitä summasta, joka hänen maksettavakseen tulee. Jos tilaukseen liittyy toistuvia maksuja, niistä pitää kertoa selvästi. Usein näkyvillä voi kuitenkin olla vain kertamaksu ja jatkuvaan tilaukseen liittyvät toistuvat maksut on piilotettu tai kerrottu huomaamattomasti.

Ongelmien vähentämiseksi Euroopan komissio ja EU-maiden kuluttajaviranomaiset ovat lähestyneet kolmea suurinta maksukorteilla tehtyjen maksujen välittäjää – Visaa, Mastercardia ja American Expressiä. Yhtiöitä on pyydetty muuttamaan järjestelmiään niin, että kuluttaja saa ennen korttitietojen antamista selvästi tiedon myös toistuvista maksuista.

Pankilla velvollisuus palauttaa aiheettomat maksut

Jos kuluttaja ei saa korttimaksujärjestelmistä riittävän selvästi tietoa tilausansoihin liittyvistä toistuvista maksuista, hän ei myöskään käytännössä anna suostumusta veloitukseen. Veloitus on silloin aiheeton ja siitä voi reklamoida pankille. Pankki ei voi edellyttää, että asiakas kääntyisi aiheettomista korttiveloituksista ensin tilausansayrityksen puoleen.

Pankilla on velvollisuus palauttaa asiakkaalle aiheettomat debit- tai credit -korttimaksut viimeistään seuraavana työpäivänä siitä, kun pankki havaitsi maksutapahtuman tai sille ilmoitettiin maksutapahtumasta. Pankilla on näyttövelvollisuus siitä, että asiakas on antanut suostumuksensa kyseiseen maksutapahtumaan.

Huijauksia voi välttää varovaisuudella

Tilausansojen lisäksi kuluttajien kannattaa olla verkko-ostoksilla tarkkana myös muiden verkkokauppaan liittyvien epäselvien tilanteiden tai huijausten varalta. Yleistymässä on esimerkiksi dropshipping eli suoratoimitus, jossa myyjä ei toimita asiakkaan tilausta omasta varastostaan, vaan ostaa sen toiselta toimittajalta. Tilaus saattaa silloin tulla jostain muusta maasta kuin mistä kuluttaja luuli sen tilanneensa. Tyypillinen verkkokauppaan liittyvä ongelma on myös se, että kuluttaja saa väärän tai rikkinäisen tuotteen tai tuotetta ei koskaan tule. Harmeja voi välttää selvittämällä ennen tilausta verkkokaupan sijainnin, tilausehdot ja palautuskäytännöt.

Verkkokauppatilauksiin liittyy myös erilaisia tekstiviesti- ja sähköpostihuijauksia, joiden tavoitteena on kalastella kuluttajien luottokortti- ja henkilötietoja. Osa viesteistä on lähetetty esimerkiksi Postin nimissä ja ne saattavat näyttää erehdyttävän aidoilta. Viesteissä voidaan kertoa esimerkiksi saapuneesta lähetyksestä, maksamattomasta kuljetusmaksusta tai tullausta odottavasta lähetyksestä. Viestejä ei kannata avata eikä henkilö-, pankki- tai käyttäjätietoja luovuttaa, jos ei ole täysin varma viestin lähettäjästä.

Lisätietoja:
Asiantuntija Timiikka Tommiska, etunimi.sukunimi@kkv.fi