Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) toteuttaa lokakuussa 2026 kyselytutkimuksen, jossa selvitetään julkisten hankintojen valmisteluun ja toteuttamiseen liittyvää työmäärää ja siitä aiheutuvia kustannuksia.
Kysely on suunnattu henkilöille, jotka osallistuvat oman organisaationsa hankintojen valmisteluun tai toteutukseen kunnissa, hyvinvointialueilla sekä valtion virastoissa ja ministeriöissä. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten hankinnan koko ja hankintamenettelyyn liittyvät vaiheet vaikuttavat valmisteluun kuluvaan työaikaan.
Kyselyn tuloksia hyödynnetään julkisten hankintojen sääntelyn vaikutusten arvioinnissa. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti, eikä yksittäistä vastaajaa tai organisaatiota voida tunnistaa tutkimuksen tuloksista. Tulokset raportoidaan ainoastaan tilastollisina yhteenvetoina.
Linkki kyselyyn lähetettiin kunnille, hyvinvointialueille, virastoille ja ministeriöille sähköpostitse 12.10.2026. Samasta organisaatiosta voi vastata useampi henkilö.
Jos vastaatte organisaatiossanne hankinnoista ettekä ole saanut linkkiä kyselyyn, voitte olla yhteydessä kyselyn toteuttajiin. Lähetämme kyselylinkin mielellämme.