Komissio kuvaa uusissa suuntaviivoissa, miten se analysoi EU:n ulkopuolisista maista annettuja ulkomaisia tukia ja niiden vaikutuksia.
EU:n kilpailupolitiikan välineistöön kuuluu asetus kilpailua vääristävien ulkomaisten tukien valvonnasta (engl. Foreign Subsidies Regulation). Ulkomaisella tuella tarkoitetaan yritystukea, jota annetaan EU:n ulkopuolisesta maasta. Näillä tuilla voi olla haitallisia vaikutuksia kilpailuun EU-markkinoilla. Asetusta voidaan soveltaa esimerkiksi yrityskauppoihin ja julkisen sektorin hankintaprosesseihin. KKV:llä on asetukseen täytäntöönpanoon liittyviä kansallisia tehtäviä, ja KKV toimii asetuksen kansallisena yhteyspisteenä.
Suuntaviivoissa komissio kuvaa, miten se analysoi ulkomaisia tukia ja niiden vaikutuksia. Porrastetussa lähestymistavassa komissio arvioi
- onko kyseessä haitallinen ulkomainen tuki
- vahvistaako tuki yrityksen kilpailuasemaa EU:ssa
- voiko tuki muuttaa tuensaajan kilpailukäyttäytymistä
- miten tuki vaikuttaa markkinoiden kilpailun dynamiikkaan laajemmin.
Hankintamenettelyissä merkitystä on sillä, onko tuki johtanut esimerkiksi poikkeuksellisen alhaisen tarjoushinnan asettamiseen.
KKV pitää suuntaviivojen rakennetta onnistuneena, sillä se vastaa viraston suuntaviivojen valmistelun aikana esittämää lähestymistä, jossa ulkomaisten tukien arviointi etenee asteittain haitallisen tuen määrittelystä sen markkinavaikutusten arviointiin. Tämä etenemistapa vähentää esimerkiksi investointeihin liittyvää epävarmuutta. Sääntelyn ja arvioinnin tulee olla mahdollisimman selkeää, jotta se ei estä kilpailua lisääviä investointeja.