Lounasetumarkkinoiden keskittyminen harvoille toimijoille heikentää kilpailua, ja lasku päätyy lopulta kuluttajille.
Helsingin Sanomat tiedusteli ansiokkaasti ”Onko lounasedussa järkeä?”. Jutussa suomalaiset taloustieteilijät pohtivat lounasetujärjestelmän hyötyjä ja kustannuksia. Jatkojutussa arvioitiin tarkemmin järjestelmän välikäsien palkkioiden vaikutuksia ravintoloiden hinnoitteluun.
Vähemmälle huomiolle jäi kuitenkin se, miten lounasetumarkkina on viime vuosina kehittynyt ja millaisia vaikutuksia tällä kehityksellä on järjestelmän kustannuksiin.
Välikädet synnyttävät merkittäviä kustannuksia
Lounasetujärjestelmän tavoitteena on ohjata suomalaisia syömään terveellisemmin. Järjestelmä rahoitetaan siten, että työnantaja maksaa osan työntekijän ateriasta ja valtio tukee etua alentuneen verotuksen kautta. Veroetu tekee edun tarjoamisesta kannattavaa työnantajille, mutta johtaa alempaan verokertymään. Järjestelmään liittyy kuitenkin myös muita kustannuksia kuin valtion menettämä verotulo.
Kustannukset konkretisoituvat yksittäisen lounaan tasolla. Jos lounaan kokonaishinta on esimerkiksi 14 euroa, työntekijän maksama osuus on 75 prosenttia eli 10,50 euroa. Työnantaja maksaa loppuosan, eli 3,50 euroa. Tämä osuus on työnantajalle verovapaa. Verovapaus tarkoittaa, ettei työnantajalle synny tästä osuudesta työnantajamaksuja, mikä tekee lounasedusta houkuttelevan vaihtoehdon verrattuna vastaavan rahapalkan maksamiseen.
Lounasedun käyttö edellyttää sopivan maksuvälineen, kuten lounaskortin tai -setelin, käyttöä. Maksuvälineitä tarjoavat välityspalvelut perivät palveluistaan komissioita sekä työnantajilta että lounasravintoloilta. Työnantajalta perittävä komissio on tyypillisesti noin kaksi prosenttia työntekijän lataamasta saldosta, mikä tarkoittaa 14 euron lounaassa 28 senttiä. Ravintolat maksavat lounasetupalvelun tarjoajalle noin 3,5 prosentin komission lounaan hinnasta, mikä vastaa 14 euron lounaasta 49 senttiä.
Yhdestä lounaasta perittävä kokonaispalkkio on siis 77 senttiä. Koko järjestelmän yhteenlaskettu palkkiotaso riippuu lounasedulla maksettujen lounaiden määrästä, josta ei ole tarkkaa tietoa. Karkea arvio voidaan muodostaa välityspalveluiden liikevaihdon perusteella. Välityspalveluiden yhteenlaskettu liikevaihto on pyörinyt vuositasolla noin 50–60 miljoonassa eurossa. Vaikka osa tästä kertyy muista työsuhde-eduista, täytyy lounasetuun liittyvien komissioiden ja muiden palkkioiden olla useita kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.
Suomalaiset työnantajat ja ravintolat siis maksavat vuosittain useita kymmeniä miljoonia euroja lounasetujärjestelmän pyörittämisestä. Tämä on suoraan järjestelmän aiheuttamaa kustannusta, sillä varsinaista lisäarvoa palvelun maksaminen välityspalveluiden tarjoamilla maksutavoilla ei kuluttajalle tai ravintolalle synnytä. Todennäköisesti asia on päinvastoin. Sekä kuluttajien että ravintoloiden elämä helpottuisi, jos lounaan voisi maksaa samalla tavalla kuin muutkin ostokset.
Mihin välikäsiä sitten tarvitaan?
Pääsyy on lounasetujärjestelmään liittyvä sääntely. Verottaja määrittää edulle enimmäismäärän ja tarkat käyttökohteet. Nämä rajoitukset on helpointa toteuttaa välikäsien tarjoamilla maksupalveluilla. Jos järjestelmän hyöty on jo valmiiksi pieni, välityspalveluiden palkkiot ja muut kulut voivat kääntää sen tappiolle. Tällöin se, kuinka hyvin kilpailu välityspalveluiden välillä toimii, voi ratkaista, onko koko järjestelmä järkevä vai ei.
Työsuhde-etujen markkina on keskittynyt valvonnan ulkopuolella
Lounasetuja tarjoavien yritysten komissioiden taso riippuu siitä, kuinka kovaa ne kilpailevat työnantajista ja ravintoloista. Kilpailun aste riippuu välityspalveluiden tarjoajien lukumäärästä. Kun työnantajalla tai ravintolalla ei ole uskottavasti mahdollisuutta luopua lounasetuja tarjoavan yrityksen palveluista, niiden kyky neuvotella itselleen edullinen komissio heikkenee.
Viime vuosina työsuhde-etuja tarjoavien yritysten määrä on vähentynyt yrityskauppojen seurauksena. Epassi on ostanut useita kilpailijoita, kuten Eazybreakin ja RJ-Kuntoilusetelit. Merkittävin kauppa lounasetumarkkinan kannalta oli Smartumin osto, jonka seurauksena lounasetuja tarjoavat käytännössä enää kaksi toimijaa: Epassi ja Edenred.
Yrityskauppavalvonta kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston perustehtäviin. Edellä mainitut yrityskaupat ovat kuitenkin alittaneet liikevaihtorajat, joiden perusteella virasto olisi voinut tutkia ne. KKV on aiemmissa selvityksissään todennut, että vastaava rajojen alle jäävä keskittyminen on nostanut hintoja esimerkiksi yksityisissä terveyspalveluissa ja eläinlääkäripalveluissa.
Välityspalveluiden komissiotasosta ei ole saatavilla tarkkoja tilastoja, mutta palveluntarjoajien julkaisemien hinnastojen perusteella on viitteitä komissioiden noususta. Epassi peri ravintoloilta vuonna 2020 2,8 prosentin komission, joka on sittemmin noussut 3,5 prosenttiin. Myös työnantajilta perittävä komissio on kasvanut: vuonna 2018 se oli 1,5 prosenttia ja vuonna 2025 jo 2,0 prosenttia. Epassin sekä ravintoloilta että työnantajilta perityt komissiot ovat näin ollen nousseet noin neljänneksellä. Ennen Epassin yritysostoa Smartum veloitti ravintoloilta 2,7 prosentin komission. Yrityskaupan jälkeen Smartumin komissio on noussut 3,5 prosenttiin.
Yrityskauppavalvonnan sääntelyaukko olisi helppo korjata ottamalla käyttöön niin sanottu otto-oikeus, jolloin KKV:llä olisi mahdollisuus tutkia myös ilmoitusrajojen alle jääviä yrityskauppoja ja tarvittaessa puuttua niihin. Suomessa otto-oikeus on kohdannut voimakasta vastustusta elinkeinoelämältä, jonka mukaan se lisäisi yritysten kohtaamaa epävarmuutta. Epävarmuutta voidaan kuitenkin vähentää tehokkaasti asettamalla otto-oikeudelle selkeitä rajauksia. Useissa Euroopan maissa on toimivia otto-oikeusjärjestelmiä, ja esimerkiksi kaikilla muilla Pohjoismailla on kyseinen toimivalta.
Onko järjestelmän ylläpitäminen järkevää?
Kuten Hesarin jutuistakin voi päätellä, lounasetujärjestelmän vaikutusten arvioiminen on monimutkaista, eikä yksiselitteistä kokonaisarviota ole olemassa. Selvää kuitenkin on, että markkinoiden keskittyminen heikentää järjestelmän tehokkuutta. Mitä korkeammiksi välityspalveluiden komissiot nousevat, sitä pienemmäksi jää hyöty työntekijöille, työnantajille ja ravintoloille.
Lounasetu nostaa todennäköisesti lounaiden hintatasoa. Etu kasvattaa ravintolalounaiden kysyntää ja sen maksimitaso toimii ravintoloiden hinnoittelua yhdenmukaistavana kattohintana. Lisäksi kuluttajan hintatietoisuus saattaa hämärtyä, kun hän maksaa lounaasta vain omavastuuosuuden. Korkeammat komissiot nostavat ravintoloiden kustannuksia ja siirtyvät annosten hintoihin.
Riippumatta siitä, mitä mieltä lounasedusta ollaan, markkinakehitys tarjoaa tärkeän muistutuksen: Suomessa markkinat pääsevät liian usein keskittymään harvoille toimijoille, ja lasku päätyy lopulta kuluttajille.
Ratkaisu on yksinkertainen: kilpailuviranomaisen keinovalikoimaa tulisi päivittää ottamalla käyttöön otto-oikeus.