Kaupallinen yhteistyö on merkittävä selkeästi – Puhdistamon markkinoinnista löytyi parannettavaa

Kuluttaja-asiamies on kiinnittänyt huomiota hyvinvointituotteita myyvän Puhdistamo – Real Foods Oy:n vaikuttajamarkkinointiin erityisesti Instagramissa. Puutteita on esiintynyt markkinoinnin tunnistettavuudessa etenkin fitness-vaikuttajien julkaisuissa.

Osa Puhdistamon kanssa kaupallista yhteistyötä tehneistä vaikuttajista on kuvissa ja teksteissä esitellyt Puhdistamon tuotteita kertomatta kaupallisesta yhteistyöstä selkeästi. Julkaisuissa esiteltiin tuotteita mainosmaisesti ja niissä käytettiin aihetunnistetta #puhdistamo.

Kuluttaja-asiamies on huomauttanut Puhdistamoa siitä, että piilomarkkinointi on kiellettyä ja että yrityksen tulee vastaisuudessa huolehtia, että sen vaikuttajamarkkinoinnin julkaisut ovat vaivatta tunnistettavissa mainoksiksi.

Markkinointi on merkittävä niin, että se erottuu selvästi muusta sisällöstä. Kuluttajan on alusta alkaen saatava tietää olevansa kaupallisen vaikuttamisen kohteena. Jos kaupallinen tarkoitus ja markkinoiva taho eivät käy selkeästi ilmi, kyse on lain mukaan sopimattomasta menettelystä, joka on kiellettyä. Samat säännöt pätevät esitys- ja toteutustavasta sekä mainosvälineestä riippumatta.

Yritys kantaa vastuun myös vaikuttajamarkkinoinnista

Puhdistamon selvityksestä ilmenee, että yritys edellyttää vaikuttajiltaan kaupallisen yhteistyön mainitsemista ja ohjeistaa heitä sen merkitsemisessä. Kuluttaja-asiamiehen näkemyksen mukaan annettu ohjeistus on kuitenkin ollut yleisluonteista ja vajavaista. Puutteellinen ohjeistus on voinut vaikuttaa siihen, ettei markkinointi lopulta ollut selkeästi tunnistettavaa.

Vaikuttajamarkkinointia tekevän yrityksen kannattaa huolehtia siitä, että vaikuttajat ovat tietoisia kaupallisen yhteistyön merkitsemisen säännöistä ja osaavat menetellä niiden mukaisesti. Yrityksen on hyvä laatia vaikuttajille yksityiskohtainen ja kattava ohjeistus, jonka mukaisesti yritys edellyttää vaikuttajan toimivan.

Yritys on aina vastuussa markkinoinnistaan riippumatta siitä, minkä tahon se valitsee toteuttamaan markkinointia. Vaikuttajamarkkinointia tekevä yritys ei voi siirtää vastuutaan pelkästään vaikuttajalle. Sillä ei ole merkitystä, onko kaupallinen yhteistyö toteutettu ammattimaisen vaikuttajan tai harrastajavaikuttajan kanssa.

Kuluttaja-asiamiehen linjaus Vaikuttajamarkkinointi sosiaalisessa mediassa auttaa yrityksiä varmistamaan oman toimintansa lainmukaisuuden ja kuluttajan luottamuksen säilymisen.


Tämä artikkeli on osa kuluttaja-asiamiehen uutiskirjettä 4/2021