Suomen apteekkimarkkinoilla apteekit eivät juuri kilpaile lääkkeiden hinnoilla, sillä lääkkeiden maksimihinnat on säännelty lääketaksalla. Tästä johtuen apteekkien kilpailukeinot rajoittuvat lähinnä erilaisiin laatutekijöihin, kuten lisäpalveluihin sekä palveluiden saatavuuteen tai saavutettavuuteen. Kilpailua ohjataan kuitenkin voimakkaasti myös näiden tekijöiden osalta, sillä esimerkiksi apteekkien määrää ja sijaintia koskevalla sääntelyllä vaikutetaan palveluiden ja lääkkeiden alueelliseen saatavuuteen.
Apteekkimarkkinan kilpailuolosuhteet ovat poikkeavat ja ilmeinen kysymys on, kuinka nämä poikkeavat kilpailuolosuhteet vaikuttavat kuluttajien mahdollisuuksiin saada lääkkeensä mahdollisimman läheltä ja oikea-aikaisesti. Kilpailu- ja kuluttajavirastossa (KKV) olemme perehtyneet tähän teemaan kolmessa tutkimuksessa.
Apteekkien merkitys palveluverkostossa
Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkastelemme aihetta kehittämämme analyysityökalun avulla. Tutkimuksen lähtökohtana oli kehittää menetelmä, jota apteekkimarkkinoiden sääntelyviranomainen voisi hyödyntää myös käytännön päätöksenteossa arvioidessaan Suomen apteekkiverkoston nykytilaa, palveluiden alueellista saatavuutta ja muutoksia saatavuudessa apteekkien poistuessa palveluverkostosta. Kutsumme menetelmää saatavuuskeskeisyyden mittariksi. Menetelmän avulla on mahdollista arvioida erityisesti sitä, kuinka keskeisiä yksittäiset apteekit ovat alueellisen lääkesaatavuuden kannalta. Menetelmän avulla tehty arvio olisi tarpeen esimerkiksi silloin, jos Suomeen kehitettäisiin Ruotsin mallin mukainen erillinen apteekkituki, joka kohdennettaisiin vain saatavuuden kannalta kriittisille apteekeille.
Menetelmä on pidetty verrattain yksinkertaisena, jotta sen käyttöönotto ja hyödyntäminen olisi mahdollisimman helppoa. Lisäksi sitä voidaan käyttää avoimien tietolähteiden pohjalta. Menetelmä perustuu kuluttajien kokemiin apteekkimatkojen muutoksiin tilanteessa, jossa kuluttajille lähin apteekki poistuu verkostosta, ja kuluttajat joutuvat asioimaan heille toiseksi lähimmässä apteekissa.
Menetelmä mahdollistaa myös sen, että analyysissa voidaan painottaa eri tavoin joko koko väestön kokemia matkanmuutoksia tai niiden kuluttajien matkanmuutoksia, joilla apteekkimatkat kasvavat eniten. Ensimmäisessä tilanteessa tavoitteena ovat kohtuulliset apteekkimatkat koko väestön tasolla, kun taas jälkimmäisessä tilanteessa sääntelijä on ensisijaisesti huolestunut pisimmistä matkojen muutoksista eli eniten kärsivistä kuluttajista. Tutkimuksessa tätä viimekädessä päätöksentekijän arvovalintaa ei kuitenkaan haluttu tehdä, vaan laskenta tehtiin useita eri painotuksia käyttäen ja apteekin saatavuuskeskeisyyden arvoksi valittiin arvo, jolla kukin apteekki oli mahdollisimman saatavuuskeskeinen. Näin tarkasteltuna nykyverkoston saatavuuskeskeisimmät apteekit sijaitsivat pääasiassa Pohjois-Suomessa, missä pienemmästä väestömäärästä huolimatta apteekit olivat saatavuuskeskeisiä huomattavan pitkien välimatkojen vuoksi.
Tutkimuksessa menetelmän soveltamista havainnollistetaan hypoteettisella esimerkillä, jossa apteekkien itsehoitolääkemyynti vähenisi 25 %. Skenaariossa menetelmän avulla tarkastellaan sitä, missä määrin tällainen muutos kohdistuisi saatavuuden kannalta keskeisimpiin apteekkeihin. Tuloksista havaittiin, että esimerkkiskenaariossa talousmuutokset eivät kohdistuneet kaikkein saatavuuskeskeisimpiin apteekkitoimipisteisiin. Menetelmän yksi keskeinen hyöty onkin, että erilaisten apteekkitalouden reformien kohdentumisesta ja muutoksista saatavuudessa saataisiin yksityiskohtaisempi käsitys.
Markkinoille tulo saatavuuden takaajana?
Kun ensimmäinen apteekkipalveluiden saatavuutta koskeva tutkimus analysoi apteekkiverkoston nykytilaa, toinen tässä esiteltävä tutkimus rakentaa yksityiskohtaisen taloustieteellisen mallin, jonka avulla uusien apteekkien määrää ja sijoittumista voidaan simuloida skenaariossa, jossa apteekkeja saa perustaa vapaasti ja apteekit saavat sijoittua minne tahansa. Simulaatiotulosten perusteella apteekkien määrä kasvaa huomattavasti, noin 1400 apteekilla, parantaen näin saatavuutta lähes kaikille kuluttajille. Erityisesti tiheämmin asutuilla alueilla saatavuus parantuu merkittävästi.
Apteekkien saatavuuden merkittävä parantuminen kasvattaa niin sanottua kuluttajien ylijäämää. Tämä viittaa siihen, että kuluttajien näkökulmasta sääntelyn vapauttaminen olisi hyödyllistä. Simulaatiossa kuitenkin havaitaan myös, että markkinoille tulon määrä on yhteiskunnalle tehotonta, sillä yksittäiset apteekit ovat uudessa markkinatilanteessa aiempaa pienempiä.
Liiallinen markkinoille tulo johtaa sekä apteekkien kannattavuuden heikentymiseen että apteekkiverotulojen merkittävään pienentymiseen. Nämä vaikutukset ovat niin suuria, että ne kumoavat kuluttajien ylijäämän kasvun ja siten kokonaishyvinvoinnin havaitaan laskevan simulaatioskenaariossa. Tulokset ovatkin vahvasti riippuvaisia aiemmasta liikevaihtoperustaisesta apteekkiverojärjestelmästämme, jossa pienemmät apteekit eivät joko maksa veroa ollenkaan tai maksavat veroa varsin vähän, ja joka simulaatiossa ohjaa pienempään yksikkökokoon.
Mitä analyysin tulokset sitten kertovat määrä- ja sijaintisääntelyn perusteista? Siinä määrin, kun määrä- ja sijaintisääntely hillitsee epätehokkaan suurta markkinoille tuloa nykyisessä korvaus- ja verojärjestelmässä, sääntelylle voidaan nähdä olevan joitakin perusteita. Toisaalta tulokset kuitenkin myös kyseenalaistavat sen, että onko lupasääntely välttämätöntä apteekkipalveluiden saatavuuden varmistamiseksi, sillä sääntelyn purkaminen laskennallisesti moninkertaistaisi Suomessa toimivien apteekkien lukumäärän ja lyhentäisi lähes kaikkien apteekkimatkoja. Sääntelyllä on myös tulonjaollisia vaikutuksia, sillä nykysääntely hyödyntää markkinoilla nyt olevia apteekkareita kuluttajien kustannuksella. Tulonjaollisiin kysymyksiin tulisikin vastata muilla keinoin, tarkoittaen lähinnä lääketaksa- ja apteekkiveromuutoksia.
Tulosten pohjalta voidaan myös todeta, että sijainti- ja määräsääntelyn vapauttaminen ei yksistään riitä vaan samalla on olisi tehtävä muutoksia myös apteekkien korvaustasoon ja apteekkiverotukseen, jotka suurelta osin ajavat tutkimuksessa havaittuja lopputuloksia kokonaishyvinvointiin. Nykyinen korvaustaso on liian antelias ja lupasääntelyä vapautettaessa toimintaa tehottomaksi ohjaava. Yleisesti määrä- ja sijaintisääntelyn perusteet ovat vahvasti sidottu nykyjärjestelmän korvaustasoon ja pidemmällä aikavälillä vapaammassa sääntely-ympäristössä ensisijainen keino vaikuttaa markkinoille tulon kannustimiin on korvaustason säätäminen eikä markkinoille tulon rajoittaminen sääntelyn kautta.
Aukioloajat saatavuuden toinen ulottuvuus
Apteekkipalveluiden ja lääkkeiden saatavuuden näkökulmasta oleellista ei ole ainoastaan apteekin maantieteellinen läheisyys vaan myös se, ovatko apteekit avoinna asiakkaiden toivomina aikoina. Kolmas, vastikään julkaistu tutkimus tarkastelee apteekkien välistä kilpailua aukioloajoilla ja sen yhteyttä apteekkien väliseen etäisyyteen.
Toisin kuin moni muu apteekkitoiminnan osatekijä, aukioloaikojen sääntely on verrattain väljää ja lainsäädäntö määrittelee vain, että apteekkia on pidettävä avoinna siten, että alueen lääkekysyntään voidaan vastata. Tämä jättää apteekeille mahdollisuuden kilpailla aukioloajoilla.
Tutkimuksessa rakennettiin ensin teoreettinen malli, jossa asiakkaat valitsevat apteekin perustuen apteekin maantieteelliseen läheisyyteen ja siihen, onko apteekki auki asiakkaan suosimana ajankohtana. Apteekit taas valitsevat aukioloaikansa riippuen kysynnästä ja aukioloajoista johtuvista kustannuksista. Mallista voidaan johtaa kilpailijoiden välisen etäisyyden sekä potentiaalisen asiakasmäärän vaikutus apteekkien aukioloaikoihin.
Mallin ennustamat yhteydet havaitaan myös empiirisessä aineistossa. Suurempi etäisyys kilpailijaan lyhentää apteekin aukioloaikoja ja toisaalta suurempi potentiaalinen asiakaskunta pidentää aukioloaikoja. Lisäksi havaitaan, että kilpailijoiden etäisyyden vaikutus on vähenevä eli kun apteekin kilpailijat ovat riittävän kaukana, vaikutus aukioloaikoihin katoaa. Vastaavasti myös asiakunnan koko vaikuttaa vain tiettyyn pisteeseen asti ja kun asiakaskunta on riittävän suuri, asiakaskunnan kasvu ei enää pidennä aukioloaikoja.
Nykyjärjestelmässä sääntelijä voi siis epäsuorasti vaikuttaa apteekkien aukioloaikoihin apteekkiverkostoa koskevilla päätöksillään. Vapauttamalla sijainti- ja määräsääntelyä, sääntelijä voi lisätä apteekkien välistä kilpailua ja sitä kautta myös kasvattaa kannustimia laajemmille aukioloajoille. Toisaalta asiakaskunta myös jakautuu tällöin useamman toimijan kesken, jolloin apteekkien ei välttämättä olisi enää kannattavaa pidentää aukioloaikojaan. Oma kysymyksensä olisi, miten aukioloajat määräytyisivät vapaamman markkinoille tulon vallitessa tilanteessa, jossa apteekkitoimintaa voisi harjoittaa nykyistä laajempi joukko toimijoita.
Palveluiden saatavuus osana kokonaisuudistusta
Millaisia suuntaviivoja nämä kolme tutkimusta antavat apteekkimarkkinoiden kehittämiseksi? Ensinnäkin on selvää, että saatavuuden tarkempi analyysi on jatkossa keskeisessä roolissa apteekkimarkkinoita koskevien uudistusten yhteydessä, jos ja kun uudistuksilla ennakoidaan olevan vaikutuksia myös palveluverkostoon. Esitellyt tutkimukset tarjoavat välineitä tähän.
Toiseksi on kysyttävä, millaisten palvelukanavien kautta saatavuudesta huolehditaan. Yllä olevat tutkimukset tarkastelivat saatavuutta vain nykyjärjestelmän mukaisten pää- ja sivuapteekkien kivijalkatoimipisteiden kautta. Kuitenkin jatkossa esimerkiksi verkkoapteekkitoiminnan merkitys kasvanee ja se voi monin paikoin paikata fyysisen palveluverkoston mahdollisia katvealueita. Tämä kuitenkin vaatii suotuisan sääntely-ympäristön verkkoapteekkitoiminnan kehittymiselle.
Samassa yhteydessä on myös pohdittava, mille toimijoille annamme tulevaisuudessa mahdollisuuden osallistua palvelutuotantoon. Pystyykö vain apteekkeihin perustuva järjestelmä huolehtimaan saatavuudesta alueiden eriytyessä väestöllisesti vai tulisiko omistajuussääntelyä avata ja markkinoille pääsy sallia muillekin toimijoille, joilla voisi olla myös edellytyksiä vastata saatavuushaasteisiin. Kuten edellä havaittiin, sääntelyn avaaminen tältä osin todennäköisesti kasvattaisi saatavuutta merkittävästi.
Koska lääkkeiden jakelu ja lääkeneuvonta ovat apteekkitoiminnan ydin, on mahdollista, että joillakin alueilla lääkkeiden kysyntä ei jatkossa enää riitä taloudellisesti mielekkään toiminnan ylläpitämiseen. Ratkaisu ei kuitenkaan ole, että apteekkitoiminnasta maksettava korvaus pidetään tasolla, jossa heikoimmassakin sijainnissa oleva apteekki voi jatkaa toimintaansa. Mieluummin saatavuuden kannalta kriittisimmille apteekeille tulisi kohdentaa erillinen apteekkituki, jolloin voitaisiin varmistaa, että tuki ohjautuu sinne, missä olisi kaikkien välttämättömintä varmistaa palveluiden saatavuus heikoista taloudellisista toimintaedellytyksistä huolimatta.
Järjestelmää tulee edelleen uudistaa niin, että pidetään huoli sekä järjestelmän kustannuksista että saatavuudesta. Näitä tavoitteita voi kuitenkin olla vaikea saavuttaa samanaikaisesti yksittäisillä osatoimilla, sillä tavoitteet ovat osin ristikkäiset. Liian suureksi mitoitettu palveluverkosto on kustannustehoton ja liian harvalukuinen verkosto johtaa taas ilmeisiin saatavuusongelmiin. Kuten edellä havaittiin apteekkien markkinoille tuloa simuloineessa tutkimuksessa, apteekkitoiminnasta maksettavan korvauksen tasolla sekä apteekkiverotuksella on oleellinen yhteys markkinoille tulon kannustimiin.
Jatkossa tulisikin luoda edellytyksiä sektorin kokonaisuudistukselle, jossa mahdollistetaan tehokkaat ja joustavat tavat tuottaa apteekkipalveluita eri toimijoiden ja palvelukanavien tuottamana. Tämä tulee vaatimaan edelleen niin apteekkitalouden uudistusten jatkamista kuin sektorin laajempaa avaamista.