Kirjoitus on julkaistu MustReadin Näkemys-sarjassa 30.10.2026.
Suomen talouskasvu on ollut pitkään hidasta ja tuottavuuskehitys vaimeaa. Talouskasvun vauhdittamiseksi on peräänkuulutettu investointeja osaamiseen, tutkimukseen ja innovaatioihin. Ne ovat kaikki tarpeellisia. Yksi kasvun perusedellytys on kuitenkin jäänyt talouspoliittisessa keskustelussa katveeseen: uudistuvatko markkinat Suomessa niin, että tuottavammat yritykset pääsevät haastamaan vakiintuneita toimijoita ja kasvamaan?
Nyt aiheesta on saatu tuoretta tutkimustietoa. Tuottavuuslautakunnan mukaan yrityssektorin työn tuottavuus oli vuonna 2025 lähes samalla tasolla kuin ennen finanssikriisiä. Kilpailu- ja kuluttajaviraston syyskuussa 2026 julkaiseman Kilpailun tila ja kehitys Suomessa -raportin havainnot kuvaavat markkinoiden uudistumisen hidastumista. Vuosina 2014–24 yritysten markkinoille tulo ja markkinoilta poistuminen vähenivät.
Uusilla yrityksillä on raportin mukaan tärkeä rooli tuottavuuskehityksessä, joten tulijoiden väheneminen heikentää tätä tuottavuuskasvun lähdettä. Raportin havainnot viittaavat myös siihen, etteivät markkinaosuudet siirry riittävästi tuottavammille yrityksille.
Tuottavuuslautakunta suosittaa markkinoiden uudistumiskyvyn vahvistamista kilpailupolitiikalla. Toimivilla markkinoilla uudet, tuottavat yritykset voivat haastaa vakiintuneita toimijoita ja kasvattaa markkinaosuuksiaan. Kilpailu kannustaa markkinoilla jo toimivia yrityksiä kehittämään uusia ratkaisuja ja parantamaan tuottavuuttaan. Kun heikommin menestyvät yritykset supistuvat tai poistuvat markkinoilta, työvoimaa ja pääomaa voi vapautua tuottavampaan käyttöön. Samalla toimiva kilpailu auttaa pitämään hinnat kurissa.
Suomi tarvitsee yrityksiä, jotka kasvavat, investoivat ja menestyvät maailmalla. Vientiyritysten kilpailukykyä rakennetaan myös kotimarkkinoilla. Ne tarvitsevat esimerkiksi kuljetuksia, energiaa, rakentamista sekä työterveys- ja asiantuntijapalveluja. Heikko kilpailu tärkeitä tuotantopanoksia tarjoavilla kotimarkkinoilla voi nostaa vientiyritysten kustannuksia ja kaventaa niiden mahdollisuuksia menestyä kansainvälisesti.
Kilpailu kotimarkkinoilla kirittää vientiin tähtääviä yrityksiä uudistamaan toimintaansa. Kotimarkkinoiden merkitys ulottuu kuitenkin vientiyrityksiä laajemmalle. Suuri osa kansantalouden arvonlisäyksestä syntyy kotimarkkinoilla, joten myös näillä markkinoilla toimivien yritysten tuottavuus vaikuttaa koko talouden kasvuun.
Markkinoiden uudistuminen edellyttää toimivaa kilpailua
Tehokas kilpailuvalvonta suojaa markkinoiden uudistumiselle ja tuottavuuden kasvulle tärkeää kilpailua. Kartellit ja määräävän markkina-aseman väärinkäyttö voivat suojata vakiintuneiden yritysten asemaa ja vaikeuttaa uusien kilpailijoiden pääsyä markkinoille. Myös yrityskaupat voivat vähentää kilpailupainetta ja heikentää yritysten kannustimia uudistua.
KKV:n Kilpailun tila -raportin mukaan Suomen toimialat ja tuotemarkkinat ovat kansainvälisesti vertaillen erittäin keskittyneitä. Tuottavuuslautakunta suosittaa, että KKV:lla olisi mahdollisuus tutkia myös nykyisten ilmoituskynnysten alle jääviä yrityskauppoja, jotta kilpailulle haitalliset järjestelyt eivät jäisi valvonnan ulkopuolelle.
Lainvalmistelussa kilpailuvaikutukset on otettava nykyistä vahvemmin huomioon. Sääntely voi nostaa markkinoille tulon kynnystä tai suojata vakiintuneita toimijoita kilpailulta. Siksi on tunnistettava, synnyttääkö ehdotettava sääntely uusia kilpailun esteitä, ja arvioitava, voidaanko yhteiskunnallinen tavoite saavuttaa vähemmän kilpailua rajoittavalla tavalla.
Myös voimassa olevasta sääntelystä on purettava perusteettomia kilpailun esteitä. Yritysten ja niiden etujärjestöjen näkemykset ovat tärkeä osa valmistelua, mutta niiden rinnalla on arvioitava päätösten vaikutuksia myös uusien ja vasta markkinoille pyrkivien yritysten näkökulmasta. Muuten sääntely voi hidastaa markkinoiden uudistumista ja tuottavuuden kasvua.
Yritystukia on kohdennettava aiempaa tehokkaammin talouden uudistumisen vauhdittamiseksi. Parhaimmillaan tuet luovat edellytyksiä uudelle osaamiselle, innovaatioille ja kasvulle. Tukien kilpailuvaikutuksia on arvioitava nykyistä järjestelmällisemmin. Arvioinnin perusteella voidaan tunnistaa ja karsia tukia, jotka ylläpitävät perusteettomasti tehottomia rakenteita tai joiden kilpailuhaitat ylittävät yhteiskunnalliset hyödyt. Tällaisten tukien karsiminen edistää tuottavuutta ja säästää julkisia varoja.
Kilpailupolitiikan oltava kiinteämpi osa talouspolitiikkaa
Julkiset hankinnat on suunniteltava niin, että kilpailutukset houkuttelevat nykyistä useampia tarjoajia ja myös uusilla ja pienemmillä yrityksillä on todellinen mahdollisuus osallistua. Jo suunnitteluvaiheessa on arvioitava, edistävätkö hankinnan ehdot kilpailua vai luovatko ne tarpeettomia esteitä osallistumiselle. Laajempi kilpailu hankinnoissa voi kannustaa yrityksiä kehittämään parempia ratkaisuja, vahvistaa tuottavuuskehitystä ja hillitä hankintakustannuksia.
EU:ssa kilpailupolitiikka nähdään keskeisenä keinona vahvistaa kasvua ja kilpailukykyä. Suomessa tuottavuuskasvu on pitkään ollut hitaampaa kuin useimmissa muissa Euroopan maissa, ja markkinoiden uudistuminen on ollut hidasta. Siksi kilpailupolitiikan on oltava nykyistä kiinteämpi osa talouspolitiikkaa.
Lainsäädännön, yritystukien ja julkisten hankintojen vaikutuksia kilpailuun on arvioitava järjestelmällisesti ja tulokset on otettava huomioon talouspolitiikan valmistelussa ja päätöksenteossa. KKV:n tuottamaa tutkimustietoa ja asiantuntemusta on hyödynnettävä tässä työssä nykyistä laajemmin. Päätöksenteossa on huomioitava myös niiden yritysten mahdollisuudet, jotka eivät ole vielä markkinoilla puolustamassa etujaan.
Emme voi varmuudella tietää, millä toimialoilla seuraavat kasvun lähteet syntyvät. Voimme kuitenkin huolehtia siitä, etteivät nykyiset markkinarakenteet ja yhteiskunnan omat päätökset tarpeettomasti sulje tietä uusilta haastajilta.