Visa Electron -maksukortin markkinointi alaikäiselle

Päivämäärä

1.3.2013

Diaarinumero

KUV/5564/41/2012

Osapuolet

Nordea Oyj

Tiivistelmä

Nordea Oyj oli markkinoinut 10-vuotta täyttäville lapsille Visa Electron – maksukorttia suoramarkkinointikirjeellä, joka oli osoitettu lapselle. Kirjekuoressa lapsen nimen yläpuolella oli pienempi teksti ”Lapsen huoltajalle”. Kuvituksena oli käytetty Jalmari-majavan värikkäitä hahmoja. Lasta muistutettiin raha- ja pankkiasioiden tärkeydestä ja kerrottiin, miten omia rahoja varten on hyödyllistä olla oma kortti. Kirjeessä ei tuotu lainkaan esiin maksukortin käyttämiseen liittyviä oikeuksia, velvollisuuksia tai vastuukysymyksiä. Kuluttaja-asiamies piti Nordean markkinointia hyvän tavan vastaisena ja sopimattomana.

Sovelletut säännökset

Kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §, 2 § ja 3 § , kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa annetun asetuksen 2 §:n 4 kohta, maksupalvelulain 2 luvun 10 § ja 14 §.

Suoramarkkinoinnin kohdistaminen alaikäiselle

Lapsen nimi oli painettu kirjekuoressa isoin kirjaimin. Vaikka suoramarkkinointikirjeessä oli lapsen nimen lisäksi pienemmillä kirjaimilla maininta ”Lapsen huoltajalle”, voidaan markkinointia pitää alaikäiselle suunnattuna, kun se on osoitettu nimenomaan lapselle ja kirjeen ulkoasu on lapseen vetoava.

Markkinatuomioistuin piti ratkaisussaan 1984:11 lainvastaisena markkinointia, jossa vanhempien nimellä saapuvan lähetyksen päällyksessä oli sarjakuvahahmoja sekä suora ja epäsuora avaamiskehotus, jotka herättivät lasten kiinnostusta. Lapsiin kohdistuvassa ja siihen rinnastettavassa suoramarkkinoinnissa on vältettävä suostuttelevaa ja lapsiin voimakkaasti vetoavaa menettelyä. Suoramainoslähetyksen ulkoasun perusteella markkinoinnin oli katsottava kohdistuvan lapsiin, vaikka lähetyksen vastaanottajaksi oli merkitty huoltaja.

Suoramarkkinointikirjettä voitiin pitää henkilökohtaisena yhteydenottona alaikäiseen kuluttajaan, joka ei voinut kuitenkaan itse päättää maksukorttia koskevan sopimuksen tekemisestä vaan tarvitsi siihen huoltajan suostumuksen.

Lapsiin kohdistettua suoraa ostokehotusta ostaa kulutushyödyke pidetään aina sopimattomana kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa annetun asetuksen 2 §:n 4 kohdan mukaisesti. Asetuksessa mainitut menettelyt ovat aina kiellettyjä ilman erityistä kokonaisarviointia (HE 32/2008).

Suoramarkkinointikirjeessä lasta kehotettiin tulemaan Nordean konttoriin tilaamaan oma kortti syntymäpäivän kunniaksi. Kyseinen maksukortti on alaikäiselle vastikkeeton, mutta kortin hankkimiskehotus voitiin rinnastaa asetuksessa tarkoitettuun ostokehotukseen, kun kyseessä on sitoutuminen yleensä pitkäkestoiseen sopimussuhteeseen, johon liittyy velvollisuuksia, joista voi aiheutua myös alaikäiselle taloudellisia seuraamuksia.

Markkinaoikeus on pitänyt ratkaisussaan 2003:80 sopimattomana menettelyä, jossa alaikäiselle lähetettiin osoitteellista suoramarkkinointia, vaikka alaikäinen ei voinut tehdä matkapuhelinliittymää koskevaa sopimusta ilman huoltajan suostumusta. Markkinaoikeus totesi ratkaisussaan mm. että lapset ja nuoret henkilöt eivät kykene aikuisia vastaavalla tavalla arvioimaan sopimussuhteeseen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia ja niiden taloudellista merkitystä. Lasten ja myös nuorten vanhemmat vastaavat useimmiten ainakin merkittävimmistä hankinnoista perheessä.

Arvioitaessa kuluttajan kannalta sopimattomia menettelytapoja lähtökohtana on, etteivät markkinointimenettelyt saa heikentää sellaisten kuluttajien päätöksentekoa, jotka ovat erityisen alttiita vaikuttamiselle ikänsä tai herkkäuskoisuuden vuoksi. Kuluttajansuojalain 2 luvun 3 §:n esitöissä alaikäisille kohdistettu osoitteellinen suoramarkkinointi ilman vanhempien suostumusta mainitaan nimenomaisena esimerkkinä sopimattomasta menettelystä.

Kuluttajansuojalain 2 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan alaikäisille suunnattua tai alaikäiset yleisesti tavoittavaa markkinointia pidetään hyvän tavan vastaisena erityisesti, jos siinä pyritään sivuuttamaan vanhempien mahdollisuus toimia täysipainoisesti lapsensa kasvattajina. Myös oikeuskäytännöstä käy ilmi vakiintunut periaate, jonka mukaan vanhempien on annettava päättää heidän lapsiinsa kohdistettavista markkinointitoimenpiteistä (MT 1980:13, MT 1981:9, MT 2000:12). Markkinatuomioistuin kielsi ratkaisussaan 2000:12 yritystä jakamasta markkinointiaineistoa suoraan alaikäisille lapsille koulujen tai päiväkotien kautta ilman huoltajien suostumusta.

Lapsen nimellä lähetetty markkinointikirje on omiaan vaikuttamaan siihen, että lapsi kokee saavansa henkilökohtaista postia ja pitää kirjettä tärkeänä. Kirjekuoressa oleva hauska majavahahmo sekä mahdollisuus valita korttiin haluamansa majavan kuva olivat myös omiaan vetoamaan lapseen. Kyseiset seikat muodostuvat lapselle helposti merkittävämmiksi tekijöiksi kuin hyödykkeen tosiasiallinen tarpeellisuus ja tämä on omiaan johtamaan siihen, että kyseisen markkinoinnin seurauksena lapsi painostaa vanhempiaan maksukortin hankkimiseen.

Markkinointikirjeessä painotettiin, miten oma tili ja Visa Electron –kortti opettavat lapselle raha-asioiden hallintaa ja miten hyödyllistä on, kun omia rahoja varten on oma tili. 10-vuotias lapsi voi saada tästä sen käsityksen, että hän voi täysin itsenäisesti päättää varojensa käytöstä. Holhoustoimilain 4 luvun 23 §:n mukaan vajaavaltaisella ei ole oikeutta itse vallita omaisuuttaan eikä tehdä sopimuksia tai muita oikeustoimia. Saman lainkohdan 24 ja 25 §:ien mukaan vajaavaltainen voi tehdä vain oikeustoimia, jotka ovat olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä sekä päättää työansioidensa käyttämisestä.

Pääsääntöisesti alaikäisen varojen käytöstä päättävät tämän huoltajat. Siitä huolimatta, että kasvatus raha-asioiden hoitoon on tärkeää, aloite ja vastuu tästä kuuluvat lasten vanhemmille. Vanhemmilla on lastensa kasvattajina oikeus päättää perheen hankinnoista ilman, että suoraan lapseen vetoamalla sivuutetaan vanhempien kasvatusoikeus. Kyseisen maksukortin markkinointi olisi pitänyt suunnata yksinomaan lapsen huoltajalle.

Lapselle kohdistettua suoramarkkinointikirjettä, joka sisälsi kulutushyödykkeen hankkimiskehotuksen, oli pidettävä kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa annetun asetuksen 2 §:n 4 kohdan vastaisena sopimattomana markkinointimenettelynä.

Suoramarkkinointia, joka oli suunnattu alaikäiselle ilman huoltajan suostumusta, oli pidettävä kuluttajansuojain 2 luvun 1 ja 3 §:n tarkoittamalla tavalla sopimattomana markkinointina.

Lisäksi alaikäisille suunnattua markkinointia, jossa pyritään sivuuttamaan vanhempien mahdollisuus päättää lapsensa raha-asioihin liittyvistä sopimussuhteista, oli pidettävä kuluttajansuojalain 2 luvun 1 ja 2 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla hyvän tavan vastaisena.

Ennakkotietojen antaminen

Visa Electron -maksukorttia koskevien sopimusehtojen mukaan Nordea voi myöntää alaikäiselle omalla nimellä kortin edunvalvojan suostumuksella. Edunvalvojat ja alaikäinen vastaavat yhteisvastuullisesti korttisopimuksen ehtojen täyttämisestä.

Markkinointikirjeeseen ei ollut liitetty lainkaan kyseisiä sopimusehtoja tai tuotu muutenkaan esiin sopimussuhteeseen liittyviä velvollisuuksia tai riskejä, vaikka kyseessä on sopimus, jossa 10-vuotias lapsi sitoutuu noudattamaan ehtoja, joihin liittyy lukuisia erilaisia huolellisuusvelvoitteita ja vastuu kortin väärinkäytöstä.

Vajaavaltainen voi tehdä vain oikeustoimia, jotka ovat olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä. Maksukortilla 10-vuotiaan lapsen on kuitenkin esimerkiksi mahdollista nostaa pankkiautomaatilla tililtään minkälaisia summia hyvänsä tai tehdä muitakin kuin taskurahaostoksia, ellei nostoille tai ostotapahtumille ole asetettu käyttörajoja. Tästä mahdollisuudesta markkinointikirjeessä ei kuitenkaan kerrottu lainkaan.

Maksupalvelulain 2 luvun 10 §:n mukaan palveluntarjoajan on hyvissä ajoin ennen puitesopimuksen tekemistä toimitettava maksupalvelun käyttäjälle kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla 11–15 §:ssä tarkoitetut tiedot palveluntarjoajasta, tarjottavista maksupalveluista, osapuolten välisestä viestinnästä, varotoimista, vastuukysymyksistä ja oikeussuojakeinoista sekä siitä, miten puitesopimusta voidaan muuttaa ja miten se irtisanotaan. Saman luvun 14 §:ssä säädetään varotoimista, vastuukysymyksistä ja oikeussuojakeinoista annettavista tiedoista.

Edellä mainitut maksupalvelulain edellyttämät ennakkotiedot puuttuivat kokonaan markkinointikirjeestä. Lapsi toivotettiin tervetulleeksi konttoriin tilamaan kortti ja kirjeeseen oli jo liitetty valtakirja toisen huoltajan suostumusta varten.

Ei ole riittävää, että tiedot annetaan vasta konttorissa maksukorttia tilattaessa. Toisella huoltajalla ei ollut tässä tapauksessa edes mahdollisuutta tutustua etukäteen sopimusehtoihin ja maksupalvelulain edellyttämiin ennakkotietoihin, jos suostumus annettiin valtakirjalla. Hän vastaa kuitenkin yhteisvastuullisesti korttisopimuksen ehtojen täyttämisestä.

10-vuotiaalla lapsella ei ole kykyä arvioida maksukorttia koskevaan sopimussuhteeseen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia, mutta myös huoltajalle voi tulla yllätyksenä, että alaikäinen ja huoltajat vastaavat sopimusehtojen mukaan yhteisvastuullisesti korttisopimuksen ehtojen täyttämisestä. Jotta huoltajan on mahdollista arvioida 10-vuotiaan lapsensa mahdollisuutta käyttää maksukorttia sopimusehtojen edellyttämällä tavalla, on erittäin olennaista, että markkinointikirjeessä annetaan lain edellyttämät ennakkotiedot mm. kortin käyttäjän vastuusta koskien maksuvälineen oikeudetonta käyttöä, vastuun määrästä sekä siitä, millä tavoin ja missä ajassa kortin käyttäjän on ilmoitettava pankille oikeudettomasta käytöstä.

Ennakkotiedot tulee antaa kuluttajalle aina, markkinoinnin kohderyhmästä riippumatta. Vastuukysymyksiä koskeviin tietojen selkeään antamistapaan on lisäksi syytä kiinnittää erityistä huomiota silloin, kun maksukorttia markkinoidaan alaikäiselle tilattavaksi.

Maksukortin markkinoinnissa laiminlyötiin maksupalvelulain edellyttämien ennakkotietojen toimittaminen hyvissä ajoin kirjallisesti ennen sopimuksen tekemistä, joten kyse oli maksupalvelulain 2 luvun 10 §:n vastaisesta kielletystä menettelystä.