Menettely puhelinmyynnissä

Päivämäärä

8.5.2020

Diaarinumero

KKV/542/14.08.01.05/2019

Osapuolet

Finnacta Oy

Tiivistelmä

Kuluttaja-asiamiehelle ja kuluttajaneuvontaan saapui Finnacta Oy:n vuonna 2016 antamasta sitoumuksesta huolimatta edelleen ilmoituksia yrityksen puhelinmyynnistä. Ilmoitusten mukaan myyntipuhelut oli aloitettu esimerkiksi kertomalla kuluttajan voittaneen risteilylahjakortin tai kertomalla kuluttajalle, että puhelun tarkoituksena oli kyselyn tekeminen. Vasta tämän jälkeen kuluttajat olivat ymmärtäneet kyseessä olevan myyntipuhelu. Lisäksi markkinoinnin pääviesti ei ollut markkinoitavassa tuotteessa, vaan tuotteen mukana tulevassa lisäedussa. Menettely oli kuluttajansuojalain vastaista.

Sovelletut säännökset

Kuluttajansuojalain 2 luvun 1 §4 §, 6 §16 §
Kuluttajansuojalain 6 luvun 9 §10 §25 §

Perustelut

Puhelun kaupallisesta tarkoituksesta kertominen

Kuluttajansuojalain 6 luvun 10 §:n mukaan puhelinmyynnissä elinkeinonharjoittajan on heti puhelinkeskustelun alussa ilmoitettava puhelun kaupallinen tarkoitus. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että kuluttaja ymmärtää heti puhelun alussa kyseessä olevan myyntipuhelu ja voi tämän perusteella päättää, haluaako hän jatkaa puhelua. Kyse on myös markkinoinnin tunnistettavuudesta, sillä kuluttajalla on aina oikeus tietää, milloin häneen yritetään vaikuttaa kaupallisesti. Kuluttajansuojalain 2 luvun 4 §:n mukaan markkinoinnista on käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus, sekä se kenen lukuun markkinoidaan. Kuluttaja-asiamiehelle ja kuluttajaneuvontaan tulleiden ilmoitusten mukaan Finnacta Oy:n myyntipuhelut oli aloitettu esimerkiksi kertomalla kuluttajan voittaneen risteilylahjakortin tai kertomalla kuluttajalle, että puhelun tarkoituksena oli kyselyn tekeminen. Vasta tämän jälkeen kuluttajat olivat ymmärtäneet kyseessä olevan myyntipuhelu.

Harhaanjohtava lisäetumarkkinointi

Kuluttajansuojalain 2 luvun 6 § kieltää totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien tietojen antamisen markkinoinnissa, mikäli tiedot ovat omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei ilman annettuja tietoja olisi tehnyt. Finnacta Oy:n toimittamien puhelinnauhotteiden mukaan myyntipuhelut aloitettiin pyytämällä kuluttajaa vastaamaan kyselyyn. Kuluttajan huomiota kiinnitettiin erityisesti risteilylahjakortista kertomiseen ja varsinainen myytävä tuote, aikakauslehti, jäi sivuosaan. Kaikessa markkinoinnissa pääviestin tulee olla myytävässä tuotteessa, eikä tuotteen mukana tulevassa lisäedussa. Kuluttaja-asiamies huomautti, että tuotteita ei saa markkinoida lahjoina, arvontavoittoina tai muina erityisinä etuina, jos kuluttajalta edellytetään maksusuoritusta. Kuluttaja-asiamies edellytti, että Finnacta Oy kiinnittää kuluttajan huomiota markkinoinnissaan sopimuksen kannalta olennaisiin tietoihin eikä lisäetuihin.

Tilauksen sisällöstä kertominen

Kuluttaja-asiamies puuttui Finnacta Oy:n toiminnassa erityisesti myös siihen, että puhelinmyynnissä tulee kertoa peruuttamisoikeuden käyttämistä koskevista ehdoista, määräajoista ja menettelyistä. Puhelinmyynnissä tulee kertoa toistaiseksi voimassa olevan tai automaattisesti jatkettavan sopimuksen päättämistä koskevista ehdoista.

Finnacta Oy sitoutui kuluttaja-asiamiehen edellyttämiin muutoksiin.