Taksialan seurantaa ja rahapeliselvityksiä – virastossa pääsee tekemään töitä päivänpolttavien aiheiden parissa

KKV:ssa työskentelevillä Mirva Arvolalla ja Maria Pirilällä on molemmilla samantapainen urapolku, sillä kumpikin aloitti virastossa tänä vuonna aluksi harjoittelussa, josta he jatkoivat asiantuntijatehtäviin. Kilpailuvalvonnassa työskentelevä Mirva on oikeustieteen maisteriopiskelija Turusta. Maria on opiskellut sosiologiaa Jyväskylän yliopistossa ja hän valmistui keväällä yhteiskuntatieteiden maisteriksi.

– Kiinnostuin harjoittelusta KKV:lla, kun huomasin uutisista, että täällä on käynnissä tutkimusprojekti rahapelaamisesta, Maria kertoo. – Aihe on kiinnostanut minua aina, ja tein suomalaisesta rahapelaamisesta sekä kandini että graduni. Harjoittelussa pidin erityisesti siitä, että pääsin heti täällä aloitettuani osallistumaan palavereihin ja mukaan suunnittelemaan selvitystä. Koen, että näkemyksiäni on kuunneltu ja olen päässyt hyödyntämään yliopistossa ja omien kiinnostuksenkohteideni kautta syntynyttä osaamistani. Sain graduni pakettiin keväällä harjoitteluni päätyttyä, ja palasin tämän jälkeen KKV:n vaikutusarviointiyksikköön jatkamaan rahapeliprojektin parissa.

Kiinnostus viraston substanssiasioihin houkutteli myös Mirvan hakemaan harjoitteluun KKV:lle.  – Tein jo notaarityöni kilpailuoikeudesta, joten ajattelin että virastossa pääsisin perehtymään aiheeseen paremmin. Hain tänne harjoitteluun, koska mielikuvani KKV:sta työnantajana oli hyvä, Mirva kertoo. Mirva pääsikin heti harjoittelun alussa työskentelemään esimerkiksi KKV:n taksimarkkinoita koskevaan selvitykseen. – On ollut todella mielenkiintoista päästä tekemään töitä näin ajankohtaisten aiheiden parissa. Työni virastolla on sisältänyt erilaisia selvitystehtäviä ja esimerkiksi asiakirjojen ja muistioiden laatimista. Kiinnostavaa on ollut myös erilaisiin tapaamisiin osallistuminen.

Työ yhteiskunnallisten aiheiden parissa motivoi

Sekä taksimarkkinauudistus että rahapelaaminen ovat olleet tänä vuonna laajasti näkyvillä myös mediassa, ja aiheet koskettavat suurinta osaa suomalaisista. Maria ja Mirva toteavat kumpikin, että yksi työn ehdottomasti parhaista puolista on sen yhteiskunnallinen merkittävyys.

Molemmat ovat samaa mieltä myös siitä, että yksi KKV:ssa työskentelyn eduista on myös se, että virastosta löytyy niin monipuolista osaamista. – Huomasin heti aloittaessani, että yksiköstä löytyy laajaa osaamista ja asiantuntijuutta eri asioista ja eri aloilta, Maria kertoo. Vaikutusarviointiyksikössä työskentelee paljon yhteiskuntatieteilijöitä, kuten taloustieteilijöitä ja sosiologeja. Yksikkö perustettiin tämän vuoden toukokuussa, kun KKV halusi vahvistaa kilpailu- ja kuluttajapolitiikan vaikuttavuuden arviointia. Yksikössä tehdään sääntelyvaihtoehtoihin liittyviä tutkimuksia, selvityksiä ja vertailuja, joista talvella julkaistava rahapeliselvitys on yksi esimerkki.

Mirva työskentelee Kilpailuvalvonta 2 -yksikössä, joka kuuluu viraston kilpailuvastuualueeseen. Kilpailuvastuualue valvoo kilpailunrajoituksia, yrityskauppoja, julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan kilpailuneutraliteettia sekä julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön noudattamista. Kilpailuvalvonnassa on monipuolista osaamista kilpailuoikeuden ja kilpailun taloustieteen alalta ja asiantuntijatehtäviin kuuluu esimerkiksi markkinoiden analysointia, selvitystoimenpiteiden suunnittelua ja toimeenpanoa, neuvontaa, päätösten laatimista ja oikeudenkäyntejä.

KKV:ssa mahdollisuus suorittaa harjoitteluja myös keväällä ja syksyllä

Kilpailu- ja kuluttajavirastossa on nykyisin mahdollisuus suorittaa harjoittelujaksoja kesän lisäksi myös keväällä ja syksyllä. Näin mahdollisimman monilla kilpailu- tai kuluttaja-asioiden parissa työskentelystä kiinnostuneilla on mahdollisuus hakea virastoon harjoitteluun. Harjoittelu on mahdollista suorittaa myös 3- tai 4-päiväisenä työviikkona. Voit tutustua avoimiin harjoittelupaikkoihin valtiolle.fi-sivuston kautta. Lisäksi KKV ilmoittaa paikoista verkkosivuillaan.


Tämä artikkeli on osa KKV:n uutiskirjettä 4/2019.