Yrityskauppoja ja oppimistehtäviä – monipuolinen harjoittelu onnistuu etänäkin

KKV:n harjoittelijat Alina Leinonen ja Sara Aronen aloittivat kumpikin harjoittelunsa elokuussa, joten virastolle tulo ja työskentely on tapahtunut pääsääntöisesti etänä. Kuluttajansuojan oppimisen palveluissa harjoitteluaan tekevä Alina valmistuu ensi keväänä yhteiskuntaopin ja kotitalouden opettajaksi. Yrityskauppavalvonnan tiimissä työskentelevä Sara on kilpailuoikeuteen erikoistunut oikeustieteen maisterivaiheopiskelija.

– Hain KKV:lle harjoitteluun siksi, että olin asianajotoimistossa työskennellessäni nähnyt kilpailuprosessin yrityskaupan ilmoittajan näkökulmasta, joten minua kiinnosti myös sen viranomaispuoli, Sara kertoo. – Lisäksi olen suorittanut Helsingin yliopistolla Kilpailuoikeus käytännössä -kurssin, joka järjestettiin yhteistyössä KKV:n kanssa. Huomasin jo silloin, että viraston toiminta ja työtehtävät kuulostivat todella mielenkiintoisilta.

Kiinnostus kuluttaja-asioihin taas sai Alinan hakemaan KKV:lle.
– Opintoihini on kuulunut kuluttajaosaamisen kursseja, ja yhteiskuntaopin opettajaopintojen kautta olen kiinnostunut enemmän myös kuluttajuuden yhteiskunnallisista merkityksistä. Pidän kuluttajaosaamista ja sen opettamista eri kouluasteilla ja oppiaineissa tärkeänä.

Hyvä työilmapiiri välittyy etänäkin

Poikkeusajan takia enimmäkseen etänä suoritettavaan harjoitteluun sekä Alina että Sara suhtautuivat luottavaisesti. Molemmilla oli jo opiskelun ja aiempien työpaikkojen tiimoilta kokemusta etätöistä.
– Vaikka perehdyttäminen ei ole ihan sama asia näin etänä, niin KKV:lla sitä on kuitenkin oikeasti yritetty järjestää ja mietitty siihen myös uusia tapoja, Alina kertoo. – Oppimisen palveluissa esimerkiksi menimme ulos ja kävimme asioita läpi piirtämällä. Omat työtehtävät ovat lähteneet hyvin käyntiin, mutta yksi etätyöajan haaste on ollut opetella ottamaan yhteyttä muihin ihmisiin silloinkin, kun ei ole mitään oikeaa kysymystä tai asiaa, jotta saa työkavereilta tukea ja mielipiteitä.

Sarankin harjoittelu on sujunut hyvin etätyöstä huolimatta, mutta työkavereiden tapaamista kasvokkain on silloin tällöin ikävä.
– Työtehtäviini olen päässyt hyvin mukaan ja saanut hyvää ohjeistusta, mutta kyllähän tästä vähän puuttuu se ihmisten välinen kanssakäyminen, Sara kertoo. – On se ollut aika erilaista, kun ei ole edes nähnyt kasvotusten kaikkia niitä, joiden kanssa tekee töitä. Muuten kyllä työ, perehdytys ja muu yhteydenpito on sujunut hyvin.

Sara onkin päässyt osallistumaan useampaan yrityskauppatutkintaan, muun muassa Hankkijan ja SSO Rauta-Maatalouden väliseen kauppaan, ja tutustunut kilpailuviranomaisen valvontaprosesseihin laaja-alaisesti. – Mielenkiintoisinta KKV:lla on ollut se, että olen nähnyt yrityskauppaprosessin elinkaaren alusta loppuun ja oppinut siitä todella paljon, Sara kertoo. Alina taas on päässyt tekemään someviestintää ja mukaan oppimisen palveluiden uudistusprojektiin, muun muassa päivittämään oppimistehtäviä ja rakentamaan oppimateriaalipankkia.

Etätyöstä huolimatta Sara ja Alina ovat sitä mieltä, että työilmapiiri on KKV:n vahvuus. – Parasta on ollut se oppimiseen ja tekemiseen kannustava työilmapiiri, mikä KKV:lla on, Alina kertoo. – Harjoittelijoita arvostetaan työntekijöinä ja heidät halutaan ottaa mahdollisimman moneen asiaan mukaan. Saa oikeasti kuvan siitä, mitä virastolla tehdään sen sijaan, että annettaisiin vain harjoittelijoita varten erikseen suunniteltuja pikku tehtäviä.

Sinustako KKV:n seuraava harjoittelija?

Voit tutustua Kilpailu- ja kuluttajaviraston avoimiin harjoittelupaikkoihin valtiolle.fi-sivuston kautta. Lisäksi KKV ilmoittaa harjoittelupaikkojen avautumisesta verkkosivuillaan ja somekanavissaan.


Tämä artikkeli on osa KKV:n uutiskirjettä 5/2020.