Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle 5.9.2024
Diaarinumero KKV/810/03.02/2024
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle EU:n yleisen tuoteturvallisuusasetuksen täytäntöön panemiseksi tarvittavaksi lainsäädännöksi ja laiksi kulutuspalvelujen turvallisuudesta
Kuluttajatuotteiden turvallisuutta koskevat ehdotukset
Kuluttajatuotteiden turvallisuudesta annetun lain soveltamisala ja käsitteet
Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle EU:n yleisen tuoteturvallisuusasetuksen täytäntöön panemiseksi tarvittavaksi lainsäädännöksi ja laiksi kulutuspalvelujen turvallisuudesta.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) esittää lausuntonaan seuraavaa:
Esityksen mukaan uuden sääntelyn velvoitteet eivät koskisi omaisuudelle aiheutuvien vahinkojen ehkäisemistä tai torjumista. Muutosta perustellaan mm. sillä, että omaisuutta suojataan jo kuluttajansuojalaissa, tuotevastuulaissa ja vahingonkorvauslaissa. Lisäksi esityksessä todetaan, että omaisuutta suojataan useissa sektorikohtaisissa säädöksissä. Esityksessä tuodaan esille myös, että kuluttajatuotteita koskevat vaatimukset, joilla suojataan kuluttajien turvallisuutta ja terveyttä, voivat suojata epäsuorasti myös omaisuutta.
Kuluttaja-asiamies kiinnittää huomiota siihen, että kuluttajansuojalain 8 luku koskee vain palveluksia, joita elinkeinonharjoittaja suorittaa kuluttajalle ja joiden sisältönä on irtaimeen esineeseen, rakennukseen, muuhun rakennelmaan tai kiinteään omaisuuteen kohdistuva työ tai muu suoritus. Näin ollen muiden palvelujen osalta kuluttaja ei saa nimenomaista suojaa kuluttajansuojalaista. Henkilöön kohdistuviin palveluihin ja niiden yhteydessä tapahtuviin omaisuusvahinkoihin ei ole lainkaan omia yleissäännöksiä kuluttajansuojalaissa. Näissä tilanteissa kuluttaja ei voi vedota myöskään tuotevastuulakiin, sillä se koskee tuotteen aiheuttamaa vahinkoa, mutta ei sääntele palveluja. Myöskään vahingonkorvauslaki ei anna kaikille suojaa, koska sen soveltamisalaan ei 1 §:n mukaan kuulu sopimukseen perustuva korvausvastuu. Esimerkiksi kuluttajapalvelun tarjoamisalueella vahinko voi kohdistua sekä palvelun ostaneeseen sopimuskumppaniin että alueella oleskelevaan muuhun henkilöön. Kuluttaja-asiamies toteaa vielä, että vaikka nykyiset sektorikohtaiset säädökset kattaisivat myös omaisuusvahingot, sektorilainsäädännön ulkopuolelle jäävät henkilöön kohdistuvat palvelut kehittyvät ja lisääntyvät jatkuvasti.
Yleisen tuoteturvallisuusasetuksen mukaiset markkinavalvonta- ja muut viranomaiset
–
Viranomaisten tehtävät ja toimivaltuudet
–
Seuraamussääntely
–
Muut asiat
–
Kulutuspalvelujen turvallisuutta koskevat ehdotukset
Kulutuspalvelujen turvallisuudesta annetun lain soveltamisala ja käsitteet
Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle EU:n yleisen tuoteturvallisuusasetuksen täytäntöön panemiseksi tarvittavaksi lainsäädännöksi ja laiksi kulutuspalvelujen turvallisuudesta.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) esittää lausuntonaan seuraavaa:
Esityksen mukaan uuden sääntelyn velvoitteet eivät koskisi omaisuudelle aiheutuvien vahinkojen ehkäisemistä tai torjumista. Muutosta perustellaan mm. sillä, että omaisuutta suojataan jo kuluttajansuojalaissa, tuotevastuulaissa ja vahingonkorvauslaissa. Lisäksi esityksessä todetaan, että omaisuutta suojataan useissa sektorikohtaisissa säädöksissä. Esityksessä tuodaan esille myös, että kuluttajatuotteita koskevat vaatimukset, joilla suojataan kuluttajien turvallisuutta ja terveyttä, voivat suojata epäsuorasti myös omaisuutta.
Kuluttaja-asiamies kiinnittää huomiota siihen, että kuluttajansuojalain 8 luku koskee vain palveluksia, joita elinkeinonharjoittaja suorittaa kuluttajalle ja joiden sisältönä on irtaimeen esineeseen, rakennukseen, muuhun rakennelmaan tai kiinteään omaisuuteen kohdistuva työ tai muu suoritus. Näin ollen muiden palvelujen osalta kuluttaja ei saa nimenomaista suojaa kuluttajansuojalaista. Henkilöön kohdistuviin palveluihin ja niiden yhteydessä tapahtuviin omaisuusvahinkoihin ei ole lainkaan omia yleissäännöksiä kuluttajansuojalaissa. Näissä tilanteissa kuluttaja ei voi vedota myöskään tuotevastuulakiin, sillä se koskee tuotteen aiheuttamaa vahinkoa, mutta ei sääntele palveluja. Myöskään vahingonkorvauslaki ei anna kaikille suojaa, koska sen soveltamisalaan ei 1 §:n mukaan kuulu sopimukseen perustuva korvausvastuu. Esimerkiksi kuluttajapalvelun tarjoamisalueella vahinko voi kohdistua sekä palvelun ostaneeseen sopimuskumppaniin että alueella oleskelevaan muuhun henkilöön. Kuluttaja-asiamies toteaa vielä, että vaikka nykyiset sektorikohtaiset säädökset kattaisivat myös omaisuusvahingot, sektorilainsäädännön ulkopuolelle jäävät henkilöön kohdistuvat palvelut kehittyvät ja lisääntyvät jatkuvasti.
Kulutuspalvelun turvallisuuden arviointi
–
Palveluntarjoajan velvollisuudet ja niiden riskiperusteinen soveltaminen
–
Valvontakeinot ja -menettelyt
–
Seuraamussääntely
–
Muut asiat
–