Kuluttaja-lehti 2/2013 ilmestynyt

Kuluttaja vieraili pääsiäisen alla luomu- ja virikehäkkikanaloissa. Selvisi, että osa häkkikanaloiden uusista virikkeistä onkin kanoille käyttökelvottomia. Esimerkiksi häkkeihin pakolliseksi tullut pehku onkin pieni muovinpalanen, jonka päällä purut eivät pysy.

Vanhat häkkikanalat korvattiin virikehäkkikanaloilla vuonna 2012, mikä aiheutti pulaa munista viime pääsiäisenä. Siipikarjaliiton mukaan munapulaa ei tarvitse pelätä tänä vuonna, koska moni virikehäkkeihin siirtynyt tuottaja lisäsi häkkiremontin yhteydessä kanojen määrää.

Luomu on kanan kannalta paras tuotantotapa, koska luomukanoilla on enemmän tilaa kuin lattiakanaloiden ja häkkikanaloiden kanoilla, ne pääsevät ulkoilemaan kesäisin ja niillä on kosolti kuopsutettavaa. Mikään tuotantotapa ei salli linnuille lajinmukaista käyttäytymistä, mutta häkki rajoittaa sitä eniten. Kuluttajan sivuilta löytyy kuvia sekä virikehäkki- että luomukanalasta.

Pelkkä tuotantotapa ei yksinään selitä munien hintaeroja. Luomumunat tosin ovat lähes kolme kertaa tavallisia munia kalliimpia, mutta häkkikanalassa tuotetut munat eivät ole aina halvin vaihtoehto. Esimerkiksi Pirkan ja Rainbow’n vapaan kanan munat maksavat vähemmän kuin osa häkkikanalamunista.

Nokian Lumia 920 jäi testin hännille

Kuluttaja testasi neljä kallista älypuhelinta. Lippulaivamalleista parhaiten pärjäsi testin edullisin puhelin, noin 500 euroa maksava Samsung Galaxy S III. Huonoin oli Nokian Lumia 920. Yllättäen myös Nokian kehuttu kamera sai testin neljästä älypuhelimesta heikoimmat pisteet. Sillä otettujen kuvien terävyys, kontrasti ja väritasapaino olivat hiukan muita kehnommat. Myös käytettävyydessä Nokia jäi hiukan muista. Toisaalta sen kuuluvuus ja tavoitettavuus olivat parhaita verkon ollessa heikko. Erot neljän huippumallin välillä olivat kuitenkin pienet. Samsungin ja Nokian lisäksi testissä olivat Apple iPhone 5 ja HTC One X+.

Näytepakkausfirmat huijanneet jo satoja

Kuluttaja haastatteli pohjoissuomalaista naista, joka tilasi netistä ilmaisen laihdutustuotenäytteen ja joutuikin tahtomattaan maksamaan kolme yli 50 euron tuotepakkausta. Moni muukin on mennyt samaan lankaan: esimerkiksi European Bathrooms -nimisestä yrityksestä on tullut Kilpailu- ja kuluttajavirastoon jo lähes 200 ilmoitusta. Tätä ennen viranomaisia työllistivät muun muassa Formlife ja Vital Nordic, jotka toimivat samalla kaavalla. Huijarifirmat ovat olleet tanskalaisia ja ruotsalaisia, ja taustalla ovat mahdollisesti samat tekijät. Moni asiakas maksaa laskut luottotietojen menettämisen pelossa, vaikka aiheettomia laskuja ei tarvitse maksaa.

Uskaltaako netistä tilata lääkkeitä?

Netistä saa monia lääkkeitä huomattavasti halvemmalla kuin apteekista. Valtaosa ulkomaisista lääkkeitä myyvistä verkkosivustoista on kuitenkin laittomia, ja niiden lääkkeet voivat olla väärennöksiä. Laillisen ja laittoman verkkokaupan erottamiseen ei myöskään ole mitään yksinkertaista sääntöä.

Kuluttaja on Kilpailu- ja kuluttajaviraston julkaisu, joka sisältää puolueetonta tietoa tuotteiden ja palveluiden laadusta ja hinnasta. Kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvässä Kuluttajassa julkaistaan kansainvälisenä yhteistyönä tehtyjä tuotetestejä. Kuluttaja ei sisällä lainkaan mainoksia.

www.kuluttaja.fi
http://www.facebook.com/Kuluttaja