Kuluttaja-lehti: Appelsiinimehua tuotetaan huonoissa oloissa

Suuri osa Suomessa myytävistä appelsiinimehuista on peräisin kolmelta suurelta Brasiliassa toimivalta mehuntuottajalta – Louis Dreyfus Commoditiesilta, Citrosucolta ja Cutralelta. Eurooppalaisten kansalais- ja kuluttajajärjestöjen tutkimuksen mukaan ne syyllistyvät Brasiliassa muun muassa työturvallisuuden laiminlyöntiin, kartellitoimintaan ja vastuuttomaan torjunta-aineiden käyttöön.

Kuluttaja selvitti 17:n Suomessa myytävän appelsiinimehun alkuperää. Esimerkiksi Pirkka- ja Rainbow-mehuissa käytetty tiiviste on peräisin Louis Dreyfus Commoditiesilta ja Lidlin Vitafit-mehun tiiviste Citrosucolta.

Valio ja Eckes-Granini sanoivat ostavansa tiivisteet kahdelta kolmesta tutkitusta suuryrityksestä, mutta eivät kertoneet miltä kahdelta. Vip-Juicemaker ja Rynkeby vaikenivat omista mehuntoimittajistaan.

Moni yritys on mukana eettisissä valvontajärjestelmissä, mutta niiden kautta ei kuitenkaan käytännössä pystytä valvomaan mehun tuottajien vastuullisuutta.

Tahranpoistoaineet jättävät vaatteet likaisiksi

Kuluttaja testasi laboratoriossa 11 tahranpoistoainetta, joista mikään ei purrut tahroihin kunnolla. 11 tuotteesta peräti yhdeksän ei poistanut kahvitahroja yhtään paremmin kuin tavanomainen kirjopesuaine.

Sekä jauhemaisissa että nestemäisissä tahranpoistoaineissa parhaaksi osoittautui edullinen Rainbow, joka jätti taakseen useita kalliita merkkituotteita.

Paras ja ympäristöystävällisin tapa on puhdistaa tahrat heti tuoreeltaan tavallisella pesuaineella ja jättää tahranpoistoaineet kauppaan. Listasimme kotikonstit kuuden yleisen tahran poistoon.

Nettikenkäkauppojen palvelussa ei suuria ongelmia

Kuluttaja testasi aloittelevan nettiostajan avuksi seitsemän kenkiä myyvän verkkokaupan palvelun. Ostokset ja palautukset sujuivat ilman merkittäviä ongelmia. Palautusehtoihin kannattaa kuitenkin tutustua huolellisesti. Palautusaika saattaa verkkokaupasta riippuen vaihdella kahdesta viikosta jopa 180 päivään. Osa verkkokaupoista edellyttää, että kengät palautetaan alkuperäisessä laatikossa.

Ostokset voi maksaa useammalla eri tavalla. Suositeltavin maksutapa on kuitenkin luottokortti, koska ongelmatilanteissa voi vaatia rahojaan takaisin luotonantajalta.

Televisio ei vielä korvaa tietokonetta

Kuluttaja testasi 12 televisiota, joista useimpia voi käyttää ohjelmien katselun lisäksi muun muassa netin selailuun ja skype-puheluihin. Uudet ominaisuudet eivät kuitenkaan vielä ole kovin käteviä. Myös 3D-kuvasta ja lisätoiminnallisuuksia tarjoavasta HbbTV-ominaisuudesta on todellista hyötyä vasta parin vuoden päästä.

Testattujen laitteiden sähkönkulutuksessa oli suuria eroja. Kulutusta voi lisätä entisestään se, jos ei tyydy tehdasasetuksiin, vaan säätää kuvan niitä kirkkaammaksi.

Kuluttaja on Kilpailu- ja kuluttajaviraston julkaisu, joka sisältää puolueetonta tietoa tuotteiden ja palveluiden laadusta ja hinnasta. Kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvässä Kuluttajassa julkaistaan kansainvälisenä yhteistyönä tehtyjä tuotetestejä. Kuluttaja ei sisällä mainoksia.

www.kuluttaja.fi
www.facebook.com/Kuluttaja