Kuluttaja-lehti: Nettivideopalvelut eivät aina vastaa odotuksia

Kuluttaja vertaili viittä tilattavaa nettivideopalvelua ja selvitti, onko palveluihin liittyvä kohu ollut aiheellista. Nettivideopalveluissa voi useimmiten alle 10 euron kuukausimaksulla katsoa niin paljon elokuvia ja tv-sarjoja kuin haluaa.

Kussakin palvelussa on omat vahvuutensa, mutta myös heikkoutensa. Esimerkiksi HBO näyttää melkein kaikkien omien sarjojensa kaikki tuotantojaksot, kun taas muissa palveluissa on tarjolla niistä vain yksi tuotantokausi. Palveluun on kuitenkin sitouduttava 12 kuukaudeksi. Mainoksissa luvattu ”maksuton” kuukausikin on johtanut automaattisesti 11 kuukauden maksulliseen tilaukseen.

Nettflixissä on tuhansia elokuvia ja tv-sarjojen jaksoja, mutta niiden joukosta on turha etsiä uutuuksia. Viaplayn valttina taas ovat urheilu ja elokuvat, joita ei vielä ole nähty Suomessa ilmaiskanavilla. Toisaalta sen tv-sarjavalikoima on köykäinen eikä kaikkia ohjelmia ole tekstitetty suomeksi.

Kuluttajan nettisivuille on koottu nettivideopalveluihin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia.

Eettinen lemmikinruoka kiven alla

Eettisyyttä ja ekologisuutta arvostava lemmikinomistaja joutuu punnitsemaan, suosiako Suomessa tuotettua lemmikinruokaa vai ulkomaisia luomumerkkejä. Kypsentämätöntä lihaa ja luita sisältävä raakaravinto eli BARF-ruoka on luonnonmukaisempaa kuin teollisesti valmistettu, mutta sen terveysvaikutuksista ei ole vielä varmaa tietoa. Ympäristön kannalta on parempi, että lemmikinruuassa hyödynnetään teurastus- ja perkuujätteet kuin että lemmikkiä helliteltäisiin fileillä. Useat suuret lemmikinruokien valmistajat testaavat tuotteita eläimillä, mutta tarjolla on myös ilman eläinkokeita tuotettuja merkkejä.

Terveysjogurtilla nälkä talttuu nopeasti mutta sokerisesti

Kuluttaja vertaili yhdeksää nopeaa välipalaa. Ravitsemustieteilijä ei kelpuuttanut niistä yhtäkään hyväksi välipalaksi sellaisenaan. Terveelliseksi mainostetussa Activian jogurttijuomassa on 11 palan verran sokeria. Majoneesilla täytetty kolmioleipä muistutti ravintoarvoiltaan McDonald’sin juustohampurilaista ja jumboksi jäänyt suklaalla kuorrutettu Maxim-energiapatukka tavallista suklaapatukkaa.

Mainoksia sisällön kustannuksella?

Kuluttajan 13 aikakauslehden vertailussa selvisi, että naistenlehtien sisällöstä yli kolmasosa voi olla mainoksia. Miehille suunnatuissa lehdissä mainoksia on usein huomattavasti vähemmän. Mainosten määrä ei välttämättä ole ongelma, kunhan mainokset eivät sekoitu ja vaikuta lehden muuhun sisältöön. Myös lehtijutun muotoon puetut ilmoitukset eli advertoriaalit voivat hämärtää artikkelin ja mainoksen rajaa.

Testeissä jääkaappi-pakastimet, minijärjestelmäkamerat ja älytelevisiot

Testeissä selvisi muun muassa, että kallis jääkaappi-pakastin päihittää halvemmat. Pienistä järjestelmäkameroista halvin olikin paras. Lisäksi lehdessä esiteltiin 46-47-tuumaisten älytelevisioiden kymmenen kärki. Kuluttaja.fissä julkaistaan peräti 77 television testitulokset. Testattujen joukossa on muun muassa Ikean uusi tv-kotiteatteri-yhdistelmä, josta kerrottiin myös Kuluttaja-lehdessä.

Kuluttaja on Kilpailu- ja kuluttajaviraston julkaisu, joka sisältää puolueetonta tietoa tuotteiden ja palveluiden laadusta ja hinnasta. Kahdeksan kertaa vuodessa ilmestyvässä Kuluttajassa julkaistaan kansainvälisenä yhteistyönä tehtyjä tuotetestejä. Kuluttaja ei sisällä lainkaan mainoksia.

www.kuluttaja.fi
http://www.facebook.com/Kuluttaja