Julkisten hankintojen valvonnan vuosiraportti: tutut toimialat esillä, vihjeiden määrä väheni

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) julkaisi raportin julkisten hankintojen valvonnan yhdeksännestä toimintavuodesta. Viraston markkinaoikeudelle tekemää esitystä seurannut korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu selkeytti sidosyksikköhankintoja.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto valvoo hankintalain noudattamista. Valvonnan tehtävänä on varmistaa, että yleisen edun ja julkisten varojen käytön tehokkuuden keskeiset periaatteet toteutuvat julkisissa hankinnoissa.

Virastossa tuli vireille yhteensä 56 julkisten hankintojen valvonnan asiaa. Aikaisempien vuosien tapaan vuoden 2025 aikana KKV:n saamissa yhteydenotoissa ja vireille otetuissa tapauksissa korostuivat epäilyt sosiaali- ja terveysalan hankintojen hankintalainvastaisuuksista. Muista toimialoista erottuivat kuljetuspalveluihin liittyvät hankinnat.

KKV antoi yhteensä kahdeksan hallinnollisen ohjauksen päätöstä, joista seitsemän oli huomautuksia ja yksi huomion kiinnittäminen. Viraston tekemät hallinnollisen ohjauksen päätökset löytyvät KKV:n verkkosivuilta.

Virasto ei tehnyt viime vuonna markkinaoikeusesityksiä julkisista hankinnoista, ja näin onkin ensimmäisen kerran sitten vuoden 2021. KKV:llä on toimivalta harkita yksittäistapauksissa, onko laittomasta suorahankinnasta tarpeen tehdä esitys markkinaoikeudelle. Esitysmahdollisuutta rajaavat tietyt hankintalain vaatimukset, jotka liittyvät esimerkiksi hankinnan arvoon ja määräaikoihin. Viime vuonna useammassa hallinnollisen ohjauksen tapauksessa virasto ei voinut määräaikojen vuoksi edes harkita seuraamusesityksen tekemistä markkinaoikeudelle, sillä kyseiset hankinnat tulivat viraston tietoon vasta sen jälkeen, kun esitykselle säädetty määräaika oli jo umpeutunut.

Selkeyttä sidosyksikköhankintoihin

Korkein hallinto-oikeus antoi viime vuonna ratkaisun, joka selkeytti sidosyksikköhankintojen oikeustilaa. Tapauksessa oli kyse lainvastaisesta suorahankinnasta hyvinvointialueen ja julkisomisteisen yrityksen välillä. KKV vei asian markkinaoikeuden arvioitavaksi vuonna 2023.

Vihjeiden määrä väheni

KKV:lle ilmoitettujen vihjeiden määrä väheni viime vuonna. Vihjeitä tuli noin 235.

Vihjeiden määrän vähentyminen on jossain määrin yllättävää, sillä kehityssuuntana on viime vuosien aikana ollut vihjeiden määrän vuosittainen kasvu.

Johtava asiantuntija Emmi Silvo

Vihjeet ovat tärkeitä viraston julkisten hankintojen valvonnalle, sillä monet sen aloittamat tutkinnat ovat tulleet vireille nimenomaan vihjeissä annettujen tietojen perusteella.

Lisätietoja:

Emmi Silvo

Johtava asiantuntija