Asianosainen
Suomen Sulkapalloliitto r.y., Helsinki
Asian vireilletulo
Eräs sulkapallojen maahantuoja on toimittanut 19.11.1991 Kilpailuvirastolle toimenpidepyynnön, jossa se on katsonut Suomen Sulkapalloliitto r.y.:n sulkapallojen hyväksyntäkäytännön kilpailunrajoituslain vastaiseksi, koska se pitää yllä keinotekoisesti perusteettoman korkeaa hintatasoa. Jotta sulkapalloa on voitu käyttää liiton alaisissa virallisissa otteluissa, Suomen Sulkapalloliitto r.y. on edellyttänyt maahantuojilta tiettyä markkamääräistä osuutta kaikista Suomessa myydyistä sulkapalloista. Liitto on edellyttänyt lisäksi sen omaa hyväksyntää, jotta pallolla voidaan pelata sen alaisissa otteluissa, vaikka pallo olisi Kansainvälisen Sulkapalloliiton hyväksymä.
Asian selvittäminen
Kilpailuvirasto on saanut asiassa suullista ja kirjallista selvitystä Suomen Sulkapalloliitolta 22.9.1992, 26.1.1996, 29.2.1996 ja 17.6.1997 sekä toimenpidepyynnön tekijältä 28.2.1996 ja 18.6.1997. Lisäksi virasto on saanut syksyllä 1992 kirjallista ja suullista selvitystä entisen Suomen Valtakunnan Urheiluliitto r.y.:n (SVUL:n) yli viideltäkymmeneltä jäsenliitolta niiden urheiluvälineiden hyväksyntäkäytännöstä.
Suomen Sulkapalloliitto r.y. (jäljempänä Sulkapalloliitto) on Suomen Liikunta ja Urheilu r.y.:n ja Kansainvälisen Sulkapalloliiton, International Badminton Federationin (IBF) jäsen. Sulkapalloliitto toimintasääntöjensä mukaan muun muassa määrää sulkapalloilussa noudatettavat säännöt, johtaa ja valvoo seurojensa ja niiden jäsenten kilpailutoimintaa Suomessa ja ulkomailla sekä järjestää kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja. Sulkapalloliittoon kuuluu vuonna 1997 noin 163 seuraa, joiden jäseninä on noin 7.000 pelaajaa. Liiton alaisiin otteluihin osallistuu liiton arvion mukaan noin 1.300 pelaajaa. Sulkapallon harrastajia liitto arvioi olevan vuonna 1997 noin 211.000.
Sulkapalloliitto edellyttää, että kaikissa liiton tai sen jäsenseurojen järjestämissä virallisissa kansallisissa kilpailuissa käytettävät sulkapallot ovat sen hyväksymiä. Siten muun muassa Suomessa järjestettävissä seurojen välisissä turnauksissa tai koululais- tai työpaikkaturnauksissa ei edellytetä liiton hyväksymää palloa. Kansainvälisen Sulkapalloliiton sääntöjä ja määräyksiä sovelletaan Suomessa järjestettäviin kansainvälisiin kilpailuihin.
Pallon hyväksyntä edellyttää, että se täyttää Sulkapalloliiton pelisäännöissä määritellyt tekniset ominaisuudet kuten mitat ja painon, jotka perustuvat Kansainvälisen Sulkapalloliiton määräyksiin. Lisäksi vaaditaan, että sulkapallo laadullisesti läpäisee liiton virallisen testaajan testin. Luonnonsulkaiset pallot luokitellaan testissä niiden liito- ja kestävyysominaisuuksien perusteella ensimmäiseen tai toiseen kilpailuluokkaan. Liitto voi hyväksyä pyynnöstä myös muovisia sulkapalloja, joille on oma luokkansa. Ensimmäisen kilpailuluokan aitosulkaista palloa tulee käyttää Valio-, A- ja avoimissa 35-, 45-, ja 55-luokan otteluissa ja toisen kilpailuluokan aitosulkaista palloa pääsääntöisesti näitä alemman luokan otteluissa. Sulkapallo testataan kerran ja hyväksytään toistaiseksi. Hyväksynnän saavien valmistajien tai maahantuojien lukumäärää ei ole rajoitettu tietyn ajanjakson kuluessa.
Ennen vuotta 1993 liitto edellytti sulkapallon hyväksymiseksi pallojen maahantuojalta lisäksi vuosittaisen provision suorittamista. Provisiomaksu oli 0,20 mk ensimmäisen kilpailuluokan pallosta, 0,15 mk toisen kilpailuluokan pallosta ja 0,10 mk muovipalloluokan pallosta. Vuodesta 1993 lähtien hyväksyntämaksun suuruus on ollut kaikille maahantuojille sekä luonnonsulkaisille että muovisille sulkapalloille 300 mk. Hyväksyntämaksu sisältää pallon testauksen, sen luokittelun ja testaajan lausunnon. Lisäksi luokitellusta pallosta ilmoitetaan ainakin ensimmäisessä kilpailukauden alkaessa ilmestyvässä Sulkapalloliiton lehdessä luokiteltujen pallojen listassa.
Vuonna 1991 hyväksyttyjä pallolaatuja oli arviolta yhteensä kahdeksan, tällä hetkellä ensimmäisen luokan palloja on hyväksytty viisitoista laatua. Liitto testaa noin kolmesta viiteen pallolaatua vuosittain.
Sulkapalloliitto edellyttää sen omaa hyväksyntää, vaikka pallo olisi Kansainvälisen Sulkapalloliiton hyväksymä. Kansainvälinen Sulkapalloliitto hyväksyy ja testaa pyynnöstä sulkapallovälineitä, kuten palloja, sen alaisia kansainvälisiä mestaruusotteluja varten. Kansainvälinen lajiliitto käyttää tieteellistä testaustapaa ja sen testi maksaa noin 10 000 mk. Toimenpidepyynnön tehneen sulkapallojen maahantuojan mukaan jokainen Euroopan kansallinen lajiliitto testaa myös itse pallot, koska sulkapallot voidaan luokitella teknisten liito- ja kestävyysominaisuuksiensa perusteella eri tasoihin. Kansainvälisen lajiliiton tekniset laatukriteerit ovat yleensä toimenpidepyynnön tekijän mukaan vaativammat kuin kansallisten lajiliittojen. Sulkapalloliiton mukaan muutama Suomessa myyty pallo on sekä Sulkapalloliiton että kansainvälisen lajiliiton testaama.
Toimenpidepyynnön tekijän mukaan Suomessa myytiin vuonna 1996 noin 60.000 tusinaa luonnonsulkaista palloa, joiden vähittäismyynnin arvonlisäveroton arvo oli noin 4 miljoonaa mk.
Liiton mukaan sulkapallojen hyväksyntäkäytännöllä pyritään varmistamaan, että kilpailussa käytettävät pallot ovat riittävän korkealaatuisia. Luonnonsulkainen pallo tehdään käsityönä noin kymmenestä eri luonnon raaka-aineesta, joiden laatu vaihtelee. Muovipallojen laatu on puolestaan tasaisempi. Jos epäillään, että tietyn pallolaadun taso on hyväksynnän jälkeen laadullisesti laskenut, liitto voi vaatia pallolaatua uudelleen testattavaksi. Maahantuoja voi päättää, haluaako hän pallonsa kelpaavan liiton alaisissa otteluissa käytettäväksi. Sulkapalloliitto testaa myös kansainvälisen lajiliiton hyväksymät pallot, koska Kansainvälisen Sulkapalloliiton tekemä testi ei takaa pallojen tasaista laatua. Kansainvälinen lajiliitto on saattanut hyväksyä kokonaan toisen kuin Suomeen maahantuodun mallin.
Liiton mukaan se otti aluksi hyväksynnästä myyntimäärään perustuvan provisioperusteisen maksun maahantuojien pyynnöstä. Liitto kertoo, että maahantuojien mukaan provisioperusteinen hyväksyntämaksu oli oikeudenmukaisempi, koska se jolla oli enemmän myyntituloja myös maksoi suuremman maksun. Hyväksyntämaksulla pyritään kattamaan testin aiheuttamat kulut kuten testaajan palkkio ja matkakustannukset, kenttämaksu ja muut hyväksynnän hallinnoinnista aiheutuvat kulut. Liitto katsoo, että nykyisin hyväksyntämenettely on sille kokonaiskustannukset huomioiden tappiollista.
Kilpailuviraston muilta lajiliitoilta saaduista selvityksistä voidaan todeta, että lajiliittojen hyväksyntäkäytäntö vaihtelee suurestikin. Tietyt lajiliitot vaativat, kuten Sulkapalloliitto, että niiden alaisessa kilpailutoiminnassa käytettävät välineet ovat niiden hyväksymiä ja antavat kaikille halukkaille mahdollisuuden hyväksyttää tuotteensa. Jotkut lajiliitot ovat saattaneet antaa tietyille välinemerkeille yksinoikeuden yksittäisiin otteluihin, tiettyihin osakokonaisuuksiin, kuten SM-sarjaan, tai kaikkiin liiton järjestämiin kilpailuihin. Myös hyväksynnästä vaadittava maksu vaihtelee suuresti siten, että eräät lajiliitot vaativat hyväksynnästä kertaluonteisen maksun, jolla pyritään ainoastaan kattamaan välineen testaamisesta ja hyväksynnästä aiheutuvat kustannukset, kun taas toiset lajiliitot saattavat kerätä hyväksynnän yhteydessä tai erillisillä yhteistyösopimuksilla välinevalmistajilta ja maahantuojilta myös vuosittaista liikevaihtoon perustuvaa korvausta välineen markkinoinnista ja sponsoritukea. Joissakin liittojen ja välinevalmistajien välisissä yhteistyösopimuksissa on lisäksi sovittu tuotekehitysyhteistyöstä.
Ratkaisu ja sen perustelut
Lajiliittojen hyväksyntämenettelyyn sovellettavat kilpailunrajoituslain määräykset
Urheiluvälineen markkinarakenteesta riippuen lajiliittojen hyväksyntämenettelyyn sovelletaan kilpailunrajoituslain (480/92) 9 §:n yleissäännöstä tai määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevaa kilpailunrajoituslain 7 §:ää.
Kilpailunrajoituslain 9 §:n soveltaminen edellyttää, että liiton hyväksyntämenettely vaikuttaa vahingollisesti kilpailun toimivuuteen urheiluvälineiden maahantuonnissa tai mahdollisessa valmistuksessa Suomessa. Kyseisen säännöksen mukaan kilpailunrajoituksella katsotaan olevan vahingollisia vaikutuksia, jos se terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta sopimattomalla tavalla muun muassa vaikuttaa hinnanmuodostukseen tai estää tai vaikeuttaa toisen elinkeinon harjoittamista. Vastaavat arviointiperusteet sisältyivät aiemmin voimassa olleen kilpailunrajoituslain (709/88) 7 §:ään.
Lajiliittojen hyväksyntämenettelyllä ja hyväksynnän edellytyksillä saattaa joissain tapauksissa olla hyvinkin merkittävä vaikutus tiettyjen urheiluvälinemarkkinoiden kilpailuolosuhteisiin. Lajiliittojen hyväksyntämenettelyä voidaan arvioida nykyisen kilpailunrajoituslain 7 §:n mukaisena määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä, mikäli lajiliitolla voidaan todeta olevan määräävä markkina-asema urheiluvälineiden maahantuojiin ja valmistajiin nähden. Kilpailunrajoituksista annetun lain 3 §:n 2 momentin mukaan määräävä markkina-asema katsotaan olevan elinkeinonharjoittajalla tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä, jolla koko maassa tai tietyllä alueella on yksinoikeus tai muu sellainen määräävä asema tietyillä hyödykemarkkinoilla, että se merkittävästi ohjaa hyödykkeen hintatasoa tai toimitusehtoja taikka vastaavalla muulla tavalla vaikuttaa kilpailuolosuhteisiin tietyllä tuotanto- tai jakeluportaalla. Tietyllä lajiliitolla voidaan erityisesti katsoa olevan määräävä markkina-asema silloin, kun urheiluvälineiden valmistajat ja maahantuojat ovat liiton hyväksynnästä riippuvaisia välinemarkkinoilla toimiakseen. Lajiliiton määräävän markkina-aseman arviointiin vaikuttaa siten etenkin hyväksyntäsääntöjen ja -menettelyn merkitys välineiden valmistajille ja maahantuojille sekä se, minkälaiset mahdollisuudet välineitä on markkinoida ilman lajiliiton hyväksyntää.
Määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä pidetään muun muassa hyvään kauppatapaan perustumattomien asiakkaan toimintavapautta rajoittavien liikesuhteen ehtojen käyttämistä (kilpailunrajoituslain 7 § 2 kohta) ja kohtuuttoman tai kilpailun rajoittamista ilmeisesti tarkoittavan hinnoittelukäytännön soveltamista (kilpailunrajoituslain 7 § 4 kohta). Määräävässä markkina-asemassa olevalle yritykselle kilpailulainsäädännöllä asetettu erityinen kohtuullisuus- ja tasapuolisuusvelvoite tarkoittavat, että määräävässä asemassa oleva elinkeinonharjoittaja tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymä ei saa asettaa eikä soveltaa sellaisia ehtoja ja määräyksiä, jotka keinotekoisesti sulkevat alalta pois joitakin yrityksiä tai jotka merkitsevät keskenään samanlaisten yritysten joutumista perusteettomasti eri asemaan.
On vielä huomautettava, että mikäli lajiliiton hyväksyntämenettelyyn liittyy urheiluvälineiden valmistajien ja/tai maahantuojien välistä yhteistyötä, jolla muun muassa määrätään tai suositetaan välineisiin liittyviä hintoja tai rajoitetaan välineiden tuotantoa, jaetaan markkinoita tai hankintalähteitä, yhteistyötä ja sen perusteella tehtyjä päätöksiä voidaan arvioida myös kilpailunrajoituslain 6 §:n nojalla.
Lajiliittojen vaatimus siitä, että liiton alaisessa kilpailutoiminnassa käytettävät urheiluvälineet ovat sen hyväksymiä merkitsee näiden urheiluvälineiden valmistajille ja maahantuojille, että liiton hyväksyntä on ainakin silloin välttämätöntä, mikäli nämä haluavat markkinoida välinettä kilpailutoimintaan. Usein liiton hyväksynnällä on valmistajille ja maahantuojille myös yleisempää markkinointiarvoa: liitto tiedottaa usein lehdessään ainakin jäsenseuroilleen ja niiden jäsenille hyväksymistään välineistä ja valmistajilla ja maahantuojilla saattaa olla mahdollisuus käyttää myös muutoin liiton hyväksyntää hyväksi välineen markkinoinnissa. Lajiliiton hyväksyntää koskevilla välineen teknisillä vaatimuksilla saatetaan myös yleisesti lisätä lajin turvallisuutta liiton alaisissa otteluissa pelaavia kilpailijoita ja lajin harrastajiakin hyödyttävällä tavalla. Siten liiton hyväksyntä voi tietyissä tapauksissa antaa myös välineen ostajille hyödyllistä tietoa välineen ominaisuuksista. Liiton hyväksyntäsäännöillä, vaikka ne koskisivatkin vain liiton alaisia otteluita, saattaa olla käytännössä ohjaava vaikutus koko lajissa käytettäviin urheiluvälineisiin.
Lajiliittojen pelivälineiden hyväksyntämenettelyä, jolla pyritään turvaamaan otteluiden tasaväkisyyttä ja turvallisuutta ja joka liittyy lajin luonteen määräämiseen, ei sinänsä voida pitää kilpailunrajoituslain 7 §:n tai 9 §:n vastaisena menettelynä. Hyväksyntämenettelyllä voidaan kuitenkin muun muassa kilpailunrajoituslain 9 §:n mukaisesti vaikuttaa vahingollisesti kilpailun toimivuuteen urheiluvälinemarkkinoilla tai menettely saatetaan katsoa lain 7 §:n mukaiseksi kielletyksi määräävän markkina-aseman väärinkäytöksi. Tietyn menettelyn, kuten liikevaihtoon perustuvan hyväksyntämaksun vahingolliset vaikutukset markkinoilla ja kilpailunrajoituslain vastaisuus arvioidaan kussakin tapauksessa erikseen.
Lajiliiton hyväksymissäännöillä ja hyväksyntämaksulla voidaan katsoa olevan kilpailunrajoituslain 9 §:n mukaisia vahingollisia vaikutuksia muun muassa, mikäli ne asetetaan tavoitteisiinsa nähden kohtuuttomiksi siten, että niillä estetään markkinoille pääsy tai vaikeutetaan valmistajien tai maahantuojien elinkeinonharjoittamista tai niillä terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta sopimattomalla tavalla vaikutetaan hinnanmuodostukseen. Lajiliiton hyväksyntämenettelyllä voi lisäksi olla kilpailunrajoituslain 9 §:n mukaisia vahingollisia vaikutuksia erityisesti, mikäli käytännöllä estetään välineiden maahantuontia, kuten rinnakkaistuontia, hyväksymissäännöt ovat tiettyä välinevalmistajaa, maahantuojaa tai niiden ryhmää syrjiviä tai niitä sovelletaan tiettyä elinkeinonharjoittajaa tai elinkeinonharjoittajia syrjien ja menettelyn seurauksena on, että välineiden maahantuojien tai valmistajien markkinoille pääsy estyy tai alalla toimiminen vaikeutuu terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun kannalta sopimattomalla tavalla.
Sulkapalloliiton hyväksyntäkäytännön arviointi
Sulkapalloliiton hyväksyntäjärjestelmä antaa kaikille maahantuojille ja valmistajille mahdollisuuden saada välineelleen liiton hyväksyntä. Sulkapalloliitolla, kuten useilla muillakin Euroopan kansallisilla lajiliitoilla, ja Kansainvälisellä Sulkapalloliitolla on oma pallojen hyväksyntäjärjestelmänsä niiden alaisuudessa järjestettyihin kilpailuihin. Hyväksyntävaatimukset eroavat erityisesti siten, että pallojen liito- ja kestävyysvaatimukset ovat kansainvälisellä lajiliitolla tiukemmat kuin Suomen Sulkapalloliitolla. Aitosulkaisten pallojen, jotka on tehty useista luonnonmateriaaleista, laatu vaihtelee. Sulkapalloliitto on oma-aloitteisesti muuttanut sulkapallojen hyväksyntämaksua aiemmasta vuosittaisesta sulkapallojen myyntiin perustuvasta maksusta siten, että hyväksyntämaksu on nykyään aitosulkaisille ja muovisille sulkapalloille 300 mk, joka maksetaan vain palloa ensimmäistä kertaa hyväksyttäessä.
Sulkapalloliiton kansainvälistä lajiliittoa lievemmät pallon liito- ja kestävyysvaatimukset liittyvät lajin erilaisiin tarpeisiin kansallisella tasolla ja siten urheilutoimintaan perustuviin syihin. Sulkapalloliiton käytäntö vaatia pallon hyväksyntää, vaikka se olisi jo kansainvälisen lajiliiton hyväksymä, puolestaan liittyy sulkapallojen erityisen vaihtelevan laadun valvontaan ja siten teknisiin perusteisiin. Vaikka pallon tarkastaminen kansallisella tasolla on omiaan tietyssä määrin vaikeuttamaan pallojen maahantuontia ei sitä kuitenkaan kyseisessä tapauksessa voida sinänsä pitää kilpailunrajoituslain 7 §:n tai 9 §:n vastaisena. Ottaen huomioon, että jokaisella valmistajalla ja maahantuojalla on oikeus saada liiton hyväksyntä välineelleen sekä liiton hyväksynnästä vaatiman maksun vähäisyys ja kertaluonteisuus, ei Sulkapalloliiton kyseistä hyväksyntämenettelyä tai hyväksynnästä vaatimaa maksua voida pitää kilpailunrajoituslain 7 §:n (480/92) tarkoittamana määräävän markkina-aseman väärinkäyttönä tai 9 §:n vastaisena menettelynä, joka vaikuttaa hinnanmuodostukseen tai estää tai vaikeuttaa toisen elinkeinon harjoittamista siten, että sillä on terveen ja toimivan kilpailun kannalta vahingollisia vaikutuksia.
Kilpailuvirasto katsoo, että Sulkapalloliiton hyväksyntämenettelyn sulkapallojen maahantuontiin ja markkinointiin Suomessa kohdistuvien vaikutusten tarkempi selvittäminen, erityisesti Sulkapalloliiton ennen vuotta 1993 soveltaman hinnoittelun vahingollisista vaikutuksista tai Sulkapalloliiton hyväksynnän merkityksestä sulkapallomarkkinoilla ja Sulkapalloliiton asemasta urheiluvälineiden maahantuojiin nähden, ei ole terveen ja toimivan kilpailun turvaamisen kannalta enää tarpeen, sillä epäillyn kilpailunrajoituksen mahdolliset aiemmin olleet vahingolliset vaikutukset ovat poistuneet.
Mainituilla perusteilla kilpailuvirasto poistaa asian käsittelystä.
Sovelletut säännökset
Laki kilpailunrajoituksista (480/92) 7 §:n 2 ja 4 kohdat ja 9 §.
Muutoksenhaku
Kilpailunrajoituslain (480/92) 21 §:n 3 momentin mukaan kilpailuviraston tässä asiassa antamaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
Jos kilpailuvirasto ei tee esitystä kilpailunrajoituksen käsittelemiseksi kilpailuneuvostossa, sen voi kilpailunrajoituslain 13 §:n mukaan tehdä elinkeinonharjoittaja, jota kilpailunrajoitus välittömästi koskee tai elinkeinonharjoittajien tai kuluttajien etujen valvomiseksi toimiva yhteisö.