Markkinaoikeuden ratkaisu MAO:301/2025. Ratkaisu ei ole lainvoimainen.
Markkinaoikeus kielsi Telia Finland Oyj:tä 150 000 euron sakon uhalla jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jossa se käyttää tekemäänsä kulutushyödykesopimusta koskevassa puhelinasioinnissa palvelua, johon soittamisesta kuluttajalta veloitetaan suurempia kuluja kuin kuluttajalle aiheutuu hänen liittymäsopimuksensa mukaan puhelusta tavalliseen maantieteelliseen kiinteän puhelinverkon tai matkapuhelinverkon numeroon. Kieltoa on noudatettava 1.9.2025 lukien.
Telia Finland Oyj on ilmoittanut tehtyä kulutushyödykesopimusta koskevaan puhelinasiointiin valtakunnallisen tilaajanumeron, johon soittaminen maksaa kuluttajan liittymäsopimuksen mukaisen matkapuhelinmaksun (mpm) tai paikallisverkkomaksun (pvm) verran.
Markkinaoikeus katsoi, että vaikka kansallisen lain esitöiden mukaan kyseinen menettely olisi sinänsä ollut hyväksyttävää, oli arvioitava, onko esitöiden mukainen tulkinta kansallisen lain taustalla olevan kuluttajaoikeusdirektiivin ja sitä koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen.
Markkinaoikeus katsoi, että direktiiviä on tulkittava siten, että tehtyä kulutushyödykesopimusta koskevasta sopimusasioinnista ei saa aiheutua kuluttajalle suurempia kuluja kuin mitä kuluttajalle tosiasiallisesti aiheutuu hänen liittymäsopimuksensa perusteella puhelusta tavalliseen kiinteän puhelinverkon maantieteelliseen tai matkapuhelinverkon numeroon.
Markkinaoikeus totesi edelleen, ettei esitöiden maininta siitä, että valtakunnallisen tilaajanumeron käyttö ja liittymäsopimuksen perusteella määräytyvä maksu olisi hyväksyttävä, vastaa markkinaoikeuden käsitystä siitä, miten direktiiviä on tulkittava.
Asiassa oli siten arvioitava vielä sitä, onko kuluttajansuojalain säännös tulkittavissa direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti ilman, että tällöin päädyttäisiin kuluttajansuojalain säännöksen sanamuodon vastaiseen contra legem ‑tulkintaan.
Unionin tuomioistuin on todennut, että kansallinen tuomioistuin on velvollinen tulkitsemaan kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, vaikka kansallista sääntöä koskevat esityöt sisältäisivät vastakkaisia seikkoja siitä, kuinka lakia on tulkittava. Näin ollen tässä arvioinnissa kuluttajansuojalain esitöillä ei ollut markkinaoikeuden mukaan ratkaisevaa merkitystä.
Markkinaoikeus katsoi, että kansallista kuluttajansuojalain säännöstä on mahdollista tulkita siten, että liittymäsopimuksen mukainen hinta tarkoittaa hintaa, joka kuluttajalle aiheutuu liittymäsopimuksen mukaan puhelusta tavalliseen kiinteän puhelinverkon maantieteelliseen tai matkapuhelinverkon numeroon.
Näin ollen markkinaoikeus katsoi, että kuluttajansuojalain 2 luvun 14 §:n 1 momenttia on tulkittava ja sovellettava direktiivin tulkintavaikutuksen rajoissa. Tällaista tulkintaa ei ollut pidettävä säännöksen sanamuodon vastaisena eikä siis contra legem -tulkintana.
Markkinaoikeus katsoi, että Telia Finland Oyj:n menettely on ollut kuluttajansuojalain vastaista, siten kuin sitä on kuluttajaoikeusdirektiivin perusteella tulkittava, kun se on tarjonnut kulutushyödykesopimusta koskevaan sopimusasiointiin palvelua, käytännössä valtakunnallista tilaajanumeroa, johon soittamisesta kuluttajille aiheutuu suurempia kuluja kuin mitä kuluttajille tosiasiallisesti aiheutuu niiden liittymäsopimuksen perusteella puhelusta tavalliseen kiinteän puhelinverkon maantieteelliseen tai matkapuhelinverkon numeroon.