Laskuun sisällytetty tarjous

Päivämäärä

29.11.2000

Diaarinumero

KUV/2000/45/1887

Osapuolet

Yhtyneet Kuvalehdet Oy

Tiivistelmä

Markkinatuomioistuimen 29.11.2000 antama päätös MT:2000:017. Lainvoimainen.

Markkinatuomioistuin kielsi Yhtyneet Kuvalehdet Oy:tä käyttämästä markkinoinnissaan menettelyä, jossa lehden määräaikaistilauksen tehneelle kuluttajalle lähetetään kaksi laskua, joista toinen koskee kuluttajan jo sopimaa tilausta ja toinen sovittua tilausjaksoa ja tämän jälkeen alkavaa jatkotilausta.

Kiellon tehosteeksi asetettiin 300.000 markan uhkasakko.

Yhtyneet Kuvalehdet Oy oli laskuttanut kuluttajaa siten, että hänelle oli lähetetty lasku, jossa oli kaksi maksulomaketta. Toista maksulomaketta käyttämällä kuluttaja maksoi tekemänsä tilauksen, ja toista lomaketta käyttämällä hän tilauksen maksamisen lisäksi samalla tilasi lehden myös sovitun tilausjakson päättymisen jälkeiseksi ajaksi. Lasku oli laadittu siten, että kuluttaja saattoi erehdyksessä käyttää sellaista tilisiirtolomaketta, jota käyttämällä hän tahtomattaan tuli sidotuksi uuteen sopimukseen yhtiön kanssa.

Katso myös päätökset MAO:18/03