Harhaanjohtava alennusmyynti

Päivämäärä

8.10.2004

Diaarinumero

KUV/2003/45/5382

Osapuolet

Jussiwihonen Oy

Tiivistelmä

Markkinaoikeuden päätös MAO:204/04 annettu 8.10.2004. Lainvoimainen.

Markkinaoikeus kielsi Jussiwihonen Oy:tä käyttämästä ilmaisua ”ALE!” tai siihen rinnastettavaa ilmaisua

  1. yhtäjaksoisesti yli kahden kuukauden ajan tai toistuvasti siten, että ilmoitusaika ylittää kolmen kuukauden ajan kalenterivuosittain, tai
  2. aina silloin, kun tuotteita ei myydä aikaisempaa edullisemmilla hinnoilla.

Kiellon tehosteeksi asetettiin 60.000 euron uhkasakko. Ilmaisua ”ALE!” ei ollut käytetty ulkoasultaan siinä muodossa kuin se on yhtiön toiminimen osana, vaan se oli esiintynyt mainoksissa suurikokoisena ja ainakin osassa mainoksia kirkkaan värisenä huomionherättäjänä. Ilmaisu ”ALE!” oli ollut mainoksissa hallitsevassa asemassa. Mainitulla tavalla käytettynä sanottua ilmaisua ei voitu mieltää liikkeen nimen osaksi.

Markkinoinnista oli siinä käytettyjen ilmaisujen johdosta syntynyt kuluttajille sellainen mielikuva, että liikkeessä oli alennusmyynti. Kun ilmoittelu oli jatkunut useamman vuoden ajan, yhtiön ilmoittamat hinnat olivat muodostuneet yhtiön normaaleiksi hinnoiksi eikä mainostettuja tuotteita ollut tosiasiassa myyty alennetuilla hinnoilla.