Kylkiäisen sopimaton hallitsevuus, edun arvon ilmoittaminen

Päivämäärä

24.9.2009

Diaarinumero

KUV/4869/43/2007

Osapuolet

Keittiöjätti Oy

Tiivistelmä

Markkinaoikeuden päätös (MAO:445/09) annettu 24.9.2009. Lainvoimainen.

Markkinaoikeus kielsi Keittiöjätti Oy:tä kuluttajiin kohdistuvassa markkinoinnissa jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jossa

  1. tarjotaan hyödykkeen ostavalle kuluttajalle yli kymmenen euron arvoista lisäetua, ilmoittamatta samalla edun arvoa euromääräisenä ja selkeästi sekä
  2. käytetään lisäetuja siten, että lisäetujen esittely hallitsee markkinointiaineistoa tarjottavan päähyödykkeen asemesta. Kiellon tehosteeksi asetettiin 50.000 euron uhkasakko. Keittiöjätti Oy oli mainostanut tuotteitaan lehdessä ja verkkosivuilla.

    Esimerkiksi eräässä sanomalehdessä julkaistu Keittiöjätin mainos sisälsi tekstin ”JOKA KODIN KIINTOKALUSTEET KEITTIÖJÄTISTÄ!”. Tämän tekstin alla oli noin viisi kertaa isompaan tilaan kirjoitettuna isoin punaisin kirjaimin ”PESUPISTE KEITTIÖN PÄÄLLE”, jonka alapuolella seuraa valkoisin kirjaimin teksti ”Edun arvo 890 mummon markkaa!”.