Sopimaton sähkön puhelinmyynti

Päivämäärä

21.6.2012

Diaarinumero

KUV/6024/43/2011

Osapuolet

Market Energia Sähkönmyynti Oy

Tiivistelmä

Markkinaoikeuden päätös, annettu 21.6.2012 (MAO: 229/12). Lainvoimainen.

Markkinaoikeus kielsi Market Energia Sähkönmyynti Oy:tä

  1. käyttämästä sähkönmyyntisopimusten puhelinmarkkinoinnissa menettelyä, jossa yhtiö lähettää kuluttajalle sopimusta koskevan vahvistusilmoituksen tai laskun ilman, että kuluttaja on puhelinkeskustelussa nimenomaisesti hyväksynyt tarjotun sopimuksen
  2. menettelemästä siten, että yhtiö lähettää kuluttajalle laskun, vaikka kuluttaja on puhelinmarkkinoinnissa tai muussa etämyynnissä tehtyä sähkönmyyntisopimusta koskevan vahvistusilmoituksen saatuaan peruuttanut sopimuksen vahvistusilmoituksessa annetussa määräajassa
  3. menettelemästä siten, että yhtiö lähettää kuluttajalle sähkönmyyntisopimukseen perustuvan laskun, vaikka kuluttajalle ei ole lähetetty puhelinmarkkinoinnissa tehtyä sopimusta koskevaa vahvistusilmoitusta viimeistään kahden viikon kuluttua sopimuksen tekemisestä
  4. muuttamasta kuluttajan ja yhtiön välistä sähkönmyyntisopimusta koskevia sopimusehtoja esimerkiksi laskutusvälin osalta ilman, että yhtiö on ilmoittanut kuluttajalle ehtomuutoksesta, sen perusteesta sekä kuluttajan mahdollisesta irtisanomisoikeudesta kirjallisesti vähintään kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa
  5. käyttämästä kuluttajia koskevassa sähkön laskutuksessaan laskutuksen perusteena kuluttajan mitatusta tai arvioidusta sähkönkäytöstä poikkeavia kulutusarvioita ilman kuluttajan sähkönkäyttöön liittyvää perustetta, elleivät osapuolet ole toisin nimenomaisesti sopineet.

Kieltojen tehosteeksi asetettiin 75.000 euron uhkasakko.

Market Energia Sähkönmyynti Oy toimitti sähköä koko Suomeen. Yhtiö tarjosi sähkönmyyntisopimuksia kuluttajille mm. puhelimitse tapahtuvalla markkinoinnilla. Yhtiön menettelytavoissa oli runsaasti puutteita.