Korkokaton ylittyminen pikalainoissa ja niihin liittyvissä maksullisissa palveluissa

Päivämäärä

9.9.2014

Diaarinumero

Useita diaarinumeroita

Osapuolet

PIPA Business Oy

Tiivistelmä

Kuluttaja-asiamies avustaa useita kuluttajia käräjäoikeudessa. Toistaiseksi käräjäoikeudet ovat hylänneet kaikki kanteet.Osa jutuista on edennyt hovioikeuteen.

PIPA Business Oy on tarjonnut Suomen Rahoitusyhtiö Oy:n myöntämiin pikalainoihin erilaisia maksullisia palveluja kuten takauksia ja eräpäivän siirtoja. Kun näistä palveluista perittävät maksut yhdistetään Suomen Rahoitusyhtiö Oy:n lainoista perimiin korkoihin, ylittyy kuluttajansuojalain mukainen korkokatto.

PIPA Business Oy on laittanut muun muassa useita velkomuskanteita vireille käräjäoikeuksissa ympäri Suomea.

Kuluttajien vastaanottamat velkomuskanteet ovat olleet epäselviä. Esitetyt vaatimukset ja niiden perustelut ovat sisältäneet ristiriitaisuuksia, eivätkä kuluttajat esimerkiksi ole saaneet yksilöityä selvitystä tapahtumista, joihin vaatimukset perustuvat.

Kuluttaja-asiamies teki päätöksen avustaa kuluttajia asian käsittelyssä, koska palveluiden tarjonnan taustalla olevilla erilaisilla liiketoimintajärjestelyillä tähdätään kuluttajien suojaksi säädetyn pikavippejä koskevan lainsäädännön kieltämiseen.

Epäselvyyksistä huolimatta PIPA Business Oy:n perii saatavia aktiivisesti.