KKV antoi huomautukset Helsingin Liikuntahalleille ja Jääkenttäsäätiölle jäähalleja koskevista suorahankinnoista

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) arvioi, että Helsingin Liikuntahallit Oy:n olisi pitänyt kilpailuttaa projektinjohtopalvelun ja rakennusurakan hankintansa ja Jääkenttäsäätiö sr:n rakennustöiden ja siivoustöiden hankintansa. Yhtiön ja säätiön toiminta on ollut erittäin moitittavaa.

Helsingin Liikuntahallit hankki ilman kilpailutusta vuonna 2024 jäähallin rakennusurakkaan liittyvän projektinjohtopalvelun, johon kuului rakennuskohteen suunnittelun, hankintojen ja rakennustyömaan johtaminen sekä lainsäädännön määräämät työmaan päätoteuttajatehtävät ja -vastuut. Hankinnan kokonaisarvo oli noin 2,3 miljoonaa euroa.

Lisäksi Helsingin Liikuntahallit hankki vuosien 2024 ja 2025 aikana jäähallin rakennusurakkaan sisältyneet osaurakat suorahankintana. Osaurakoita oli yhteensä 47 ja niiden kokonaisarvo oli noin 9,4 miljoonaa euroa.

Jääkenttäsäätiö hankki kilpailuttamatta vuonna 2024 kirvesmiespalveluita sekä purku-urakan, joiden kokonaisarvo oli yhteensä noin 632 000 euroa. Lisäksi Jääkenttäsäätiö hankki vuosien 2024–2025 aikana Helsingin jäähallissa järjestettyihin tapahtumiin siivouspalveluita suorahankintana ilman kirjallista sopimusta noin 400 000 eurolla.

Helsingin Liikuntahallit ja Jääkenttäsäätiö eivät pystyneet esittämään hyväksyttäviä perusteita suorahankinnoille.

KKV katsoi, että Liikuntahallien hankinnat olisi pitänyt kilpailuttaa hankintalain mukaisesti, sillä projektinjohtopalvelujen hankinta ylitti kansallisen 60 000 euron kynnysarvon. Rakennusurakkaan sisältyneet osaurakat muodostivat puolestaan luontevan hankintakokonaisuuden, jonka ennakoitu arvo ylitti 5 538 000 euron EU-kynnysarvon.

Myös Jääkenttäsäätiön rakennusurakkahankinnat ylittivät kansallisen 150 000 euron rakennusurakoiden kynnysarvon ja siivouspalveluhankinnat 60 000 euron kansallisen kynnysarvon.

Ongelmia mahdollisesti muissakin hankintojen kilpailutuksissa

Helsingin Liikuntahallit ja Jääkenttäsäätiö kuuluvat Helsingin kaupunkikonserniin. Helsingin kaupunki teki vuonna 2024 sisäisen tarkastuksen ja havaitsi yhtiön ja säätiön hankinnoissa hallinnollisia ja toiminnallisia puutteita. Kaupunki teki havaintojensa perusteella vuonna 2025 valvontapyynnön Patentti- ja rekisterihallitukselle ja tutkintapyynnön poliisille. KKV otti hankinnat tutkittavakseen omasta aloitteestaan.

"Helsingin Liikuntahallien ja Jääkenttäsäätiön toiminta on ollut poikkeuksellisen välinpitämätöntä ja moitittavaa. Asian selvittämisen yhteydessä tuli ilmi useita muitakin mahdollisesti hankintalain vastaisia suorahankintoja, mutta KKV rajasi toimenpiteensä rahalliselta arvoltaan merkittävimpiin."

Erityisasiantuntija Heikki Puttonen

KKV antoi Helsingin Liikuntahalleille ja Jääkenttäsäätiölle huomautukset hankintalain noudattamatta jättämisestä.

KKV voi esittää tietyistä laittomista suorahankinnoista seuraamusten määräämistä markkinaoikeudessa. Tämä edellyttää kuitenkin muun muassa sitä, että hankintasopimusten tekemisestä on ehtinyt kulua alle 12 kuukautta ennen kuin virasto ryhtyy selvittämään asiaa. Koska Liikuntahallien ja Jääkenttäsäätiön hankinnat oli tehty vuosina 2024–2025, KKV:lla ei ollut toimivaltaa tehdä seuraamusmaksuesitystä.

Lisätietoja:

Heikki Puttonen

Erityisasiantuntija