Koronakriisi laittanut huijarit liikkeelle

Koronapandemiaan liittyy valitettavia lieveilmiöitä, sillä kriisi on saanut huijarit liikkeelle. Erityisen varovainen kannattaa olla silloin, jos yrityksen mainostaman tuotteen väitetään parantavan tai estävän koronavirustartuntoja.

Kuluttaja-asiamies ja muut eurooppalaiset kuluttajaviranomaiset taistelevat yhdessä EU-komission kanssa huijausyrityksiä ja harhaanjohtavaa markkinointia vastaan sekä kansallisin että kansainvälisin toimin. Kuluttaja-asiamies muistuttaa, että sopimattomat kaupalliset menettelyt ovat kiellettyjä poikkeuksellisina aikoinakin ja vaatii yrityksiltä vastuullisuutta. Osa isoista markkinointialustoista onkin ryhtynyt vapaaehtoisiin toimiin lainvastaisten markkinointikampanjojen poistamiseksi verkkosivuiltaan.

Lisää koronaan liittyvistä huijauksista

Myös luontaistuotteiden ja ravintolisien markkinoinnissa on hyödynnetty ihmisten huolta koronasta. Jos myyjä esimerkiksi väittää, että markkinoitu luontaistuote tai ravintolisä voisi estää tai parantaa koronavirustartuntoja, kyseessä on huijausyritys. Ei ole olemassa tieteellistä näyttöä, että ravintolisien tai muiden elintarvikkeiden nauttiminen voisi suojata koronavirukselta tai parantaa sen aiheuttamaa sairautta.

Lisää luontaistuotteiden ja ravintolisien harhaanjohtavasta markkinoinnista

Monelle tuttu tilanne on, että häntä lähestytään puhelimitse hyväntekeväisyysasialla ja pyydetään antamaan tukensa hyvälle asialle. Hyväntekeväisyyspuheluksi naamioidun soiton takana ei aina ole varsinainen hyväntekeväisyysjärjestö, vaan puhelun toisessa päässä voi olla esimerkiksi voittoa tavoitteleva yritys. Nyt rahaa voidaan yrittää kerätä koronavirukseen liittyvän pelon ja epävarmuuden varjolla.

Lisää hyväntekeväisyysväitteistä


Tämä artikkeli on osa Kuluttaja-asiamiehen uutiskirjettä 2/2020