Ohjeistus autokouluille: Henkilöauton ajokortin hinnan ilmoittaminen

Johdanto

Hinta on kuluttajan ostopäätöksen ja taloudellisen turvallisuuden kannalta olennainen tieto. Autokoulujen kannalta tämä merkitsee sitä, että kuluttajan on markkinoinnista saatava vaivatta tieto ajokorttiin vaadittavan ajokorttikoulutuksen kokonaishinnasta. Jotta kuluttaja voisi aidosti vertailla tarjottavia palveluita ja niiden hintoja, kuluttajalle on kerrottava olennaiset hintatiedot selkeällä tavalla.

Kuluttaja-asiamies on yhdessä autokoulualan liittojen (Liitu ry ja Suomen Autokoululiitto ry) kanssa laatinut ohjeistuksen, joka auttaa autokouluja ottamaan markkinoinnissaan huomioon kuluttajansuojalain vaatimukset ja erityisesti sen, miten ajokorttiin vaadittavan kuljettajantutkinnon kokonaishinta on kerrottava markkinoinnissa.

Ohjeistus on laadittu henkilöauton ajokorttia (B) silmällä pitäen, mutta hinnan ilmoittamisen perusperiaatteet soveltuvat myös muidenkin ajokorttiluokkien markkinointiin.

Kuluttajansuojalain markkinoinnin käsite on laaja. Sillä tarkoitetaan kaikkea kaupallista viestintää, jolla pyritään tuotteen tai palvelun myynnin edistämiseen esimerkiksi verkkosivuilla, sosiaalisen median kanavissa ja lehdissä.

Sisällys

  1. Kokonaishinta markkinoinnissa
  2. Viranomaismaksuista kertominen markkinoinnissa
  3. Koulutuspaketin sisällöstä ja lisäajotuntien hinnoista kertominen verkkosivuilla
  4. Tarkistuslista – Näin onnistut hintojen ilmoittamisessa markkinoinnissa

Kokonaishinta markkinoinnissa

Tausta

Ohjeistuksen lähtökohtana on, että autokoulut yleensä tarjoavat ja markkinoivat kokonaisuutta, joka pitää sisällään kaikki ajokorttiin vaadittavat ajokorttikoulutuksen osat. Tämän vuoksi markkinoinnissa on huomioitava kaikki koulutuksen osat, jotka vaikuttavat ajokorttiin vaadittavan ajokorttikoulutuksen kokonaishintaan.

Kokonaishinnan ilmoittaminen

Markkinoinnissa kuluttajalle on annettava tieto ajokortin suorittamiseksi vaadittavan ajokorttikoulutuksen eri osien kokonaishinnasta.

Kokonaishinta pitää markkinoinnissa ilmoittaa selkeästi ja kuluttajan kannalta ymmärrettävästi.

Jos autokoulu markkinoi ajokorttikoulutusta tietyllä hinnalla, on otettava huomioon kuluttajansuojalain sääntely, jonka mukaan:

  • Jos kulutushyödykettä (esim. autokoulun tarjoama ajokorttikoulutus) tarjotaan tiettyyn hintaan, markkinoinnista on käytävä ilmi palvelun kokonaishinta veroineen. Kuluttajansuojalaki asettaa siten velvoitteen kertoa yksilöidyn tuotteen kokonaishinta, jos jokin hintatieto on annettu.
  • Jos täsmällistä hintaa ei palvelun luonteen takia voida ilmoittaa, pitää tällöin kertoa hinnan määräytymisen perusteet.

Riskientunnistamiskoulutus on sisällytettävä markkinoituun kokonaishintaan, vaikka kuluttajalla onki mahdollisuus ostaa riskientunnistamiskoulutus toisesta autokoulusta. Tämän mahdollisuuden olemassaolo ei vaikuta siihen tosiasiaan, että autokoulut pääsääntöisesti myyvät koulutuskokonaisuutta, jolla kuluttaja voi saada ajokortin. Lisäksi kuluttaja yleensä ostaa koko tarvitsemansa ajokorttikoulutuksen samasta autokoulusta.

Ajokorttia ei voi esimerkiksi markkinoida seuraavasti:

”B-ajokortti / henkilöautokurssi hintaan 1200€!”, jos ilmoitettu hinta ei ole kokonaishinta, jossa on huomioitu kaikki markkinoituun koulutukseen kuuluvat osat kuten myös riskientunnistamiskoulutus.

”B-ajokortti/henkilöautokurssi alkaen hintaan 900 €!”, jos ilmoitettu hinta ei ole kokonaishinta, jossa on huomioitu kaikki markkinoituun koulutukseen kuuluvat osat kuten myös riskientunnistamiskoulutus. Lisäksi tarjouksen mahdollisista rajoituksista on kerrottava selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla.

Markkinoinnissa ilmoitettuun ajokorttikoulutuksen kokonaishintaan on siis sisällytettävä seuraavat osat:

  • Oppimateriaali
  • Teoriaopetus
  • Ajo-opetus
  • Riskientunnistamiskoulutus
  • Ensimmäisessä ajokokeessa käyttäminen ja auton vuokra ensimmäisessä ajokokeessa
  • Mahdolliset toimistomaksut

Autokoulun verkkosivuilta on kuitenkin löydyttävä myös erillinen hinta riskienhallintakoulutukselle kuluttajille, jotka haluavat ostaa sen erikseen toisesta autokoulusta.

Jos kuluttajalla on aikaisempi ajokortti, kuten esimerkiksi mopokortti, neljän tunnin pituinen teoriaopetus ei ole pakollinen. Siksi autokouluilla voi olla tarjolla paketteja, joihin ei ole sisällytetty ensimmäisen ajokortin suorittamista varten käytävää neljän tunnin pituista teoriaopetuskokonaisuutta. Riskien tunnistamiskoulutukseen sisältyvä teoriaopetus on kuitenkin kaikkien suoritettava riippumatta siitä, onko aikaisempaa ajokorttia vai ei.

 

Viranomaismaksuista kertominen markkinoinnissa

Viranomaismaksujen hinnoista on kerrottava kuluttajalle selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla ennen ostopäätöksen tekemistä, jotta kuluttaja voi ottaa ne huomioon.

Viranomaismaksut, kuten ajokorttilupamaksu, teoriakoemaksu ja ajokoemaksu, vaikuttavat merkittävällä tavalla ajokortin kokonaishintaan ja ovat kuluttajan kannalta keskeinen ja olennainen tieto.

Kuluttajalle ei saa muodostua harhaanjohtavaa kuvaa ajokortin kokonaishinnasta. Markkinointi voi muodostua harhaanjohtavaksi esimerkiksi silloin, jos kokonaisuuden kannalta merkittäviä tietoja ei saateta kuluttajien tietoon tai tiedot esitetään epäselvästi.

Koska kuluttaja pääsääntöisesti maksaa viranomaismaksut suoraan viranomaiselle, niitä ei tarvitse sisällyttää markkinoidun ajokorttikoulutuksen hintaan.

Markkinoinnissa ajokorttipaketin kokonaishinnan yhteydessä on kuitenkin kerrottava selkeästi myös pakollisten viranomaismaksujen olemassaolosta. Tietoa viranomaismaksuista ei voi laittaa pikkuprinttiin tai pelkästään linkistä avautuvalle uudelle sivulle.

Viimeistään verkkosivulla on kerrottava selkeästi pakollisten viranomaismaksujen hinnat ja niiden kokonaishinta. Suositeltavaa on myös kertoa kaikkien ajokorttiin vaadittavien kulujen yhteishinta, joka sisältää myös viranomaismaksut.

Esimerkkejä

1) Banneri, esimerkiksi Facebookissa

2) Verkkosivuilla

Lue lisää hinnan ilmoittamisesta KKV:n verkkosivuilta

Koulutuspaketin sisällöstä ja lisäajotuntien hinnoista kertominen verkkosivuilla

Kuluttajalle on kerrottava kaikki olennaiset tiedot myytävästä tuotteesta tai palvelusta. On tärkeää, että kuluttaja valitsee itselleen sopivan koulutuspaketin.

Kuluttajalle on kerrottava, mikä koulutuspaketeista kattaa vain lain vaatiman minimitason.

Verkkosivuilla on myös kerrottava, mitä lisäajotunnit maksavat. Lisäajotuntien hinta on kerrottava kuluttajalle selkeästi ja ymmärrettävästi ennen ostopäätöksen tekemistä, jotta kuluttaja voi ottaa ne huomioon arvioidessaan palvelun lopullista hintaa.

Valinnassa on merkitystä myös kuluttajan omilla yksilöllisillä tarpeilla, sillä paketteihin sisältyy eri määrä ajotunteja. Verkkosivuilla on suositeltavaa antaa helposti löydettävää tietoa siitä, mitä kuluttajan on huomioitava arvioidessaan omaa ajotaitoaan valitessaan itselleen sopivaa pakettia ja mahdollista lisäajotuntien tarvetta.

Lue lisää harhaanjohtavuudesta KKV:n verkkosivuilta
Lue lisää olennaisten tietojen antamisesta 

Pikkuprintti ei kelpaa

Markkinoinnissa pitää kertoa kuluttajien kannalta olennaiset tiedot. Kuluttajansuojalain säännösten perusteella elinkeinonharjoittajalle on asetettu laaja tiedonantovelvollisuus muun muassa tarjottavasta hyödykkeestä, sen hinnasta ja mainoksessa tarjotusta edusta.

Keskeistä tietojen ilmoittamisen osalta on, että tiedot ilmoitetaan selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla. Tämä tarkoittaa tietojen luettavuutta, ymmärrettävyyttä ja tarvittavaa aikaa tietojen omaksumista varten.

Tiedonantovelvollisuutta ei voida toteuttaa siten, että se täytetään muodollisesti esittämällä olennaisia tietoja ns. pikkuprinttiä käyttäen. Pikkuprintillä tarkoitetaan sellaista tiedon ilmoittamistapaa, joka ei mainoksessa käytetyn esitystavan vuoksi ole kuluttajan luettavissa tai tutustuttavissa. Pikkuprintissä on kyse tiedon ilmoittamatta jättämisestä, mikä on sopimatonta markkinointia.

Markkinointi on sopimatonta esimerkiksi silloin, kun mainonnassa olennaiset tiedot ilmoitetaan hyvin pienellä kirjasinkoolla tai sellaisella pienen tekstin ja taustan väriyhdistelmällä, jolla teksti ei ole luettavissa.

Kuluttajan kannalta esimerkiksi tieto ajokorttiin vaadittavista viranomaismaksuista ja niiden hinnoista ovat olennaisia tietoja, jotka autokoulun on annettava selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla kuluttajalle.

 

Tarkistuslista – Näin onnistut hintojen ilmoittamisessa markkinoinnissa

Tarkistuslista on tarkoitettu markkinoinnin suunnittelua ja toteutusta tukevaksi työkaluksi. Tarkistuslista auttaa autokouluyrityksiä ottamaan huomioon hinnan ilmoittamisen periaatteet.

Varmista, että autokoulusi on ottanut markkinoinnissa huomioon ainakin nämä asiat

  • 1. Jos markkinoit ajokorttikoulutusta tiettyyn hintaan, ilmoita kokonaishinta, johon kuuluvat:
    • Ajo-opetus
    • Teoriaopetus
    • Oppimateriaali
    • Riskientunnistamiskoulutus
    • Mahdolliset toimistomaksut
    • Ensimmäisessä ajokokeessa käyttäminen ja auton vuokra ensimmäisessä ajo-kokeessa
  • 2. Jos käytät markkinoinnissa alkaen-hintaa, varmista, että
    • kyseessä on kokonaishinta
    • kerrot tarjouksen rajoituksista selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla.
  • 3. Kerro viranomaismaksujen olemassaolosta kuluttajalle markkinoinnissa. Kerro viranomaismaksujen hinnat ja yhteissumma viimeistään verkkosivulla selkeällä tavalla. Älä esimerkiksi käytä pikkuprinttiä tai muulla tavoin piilota näitä tietoja.
  • 4. Kerro verkkosivulla lisäajotunneista ja niiden hinnoista selkeästi.
  • 5. Kerro verkkosivuilla, mikä koulutuspaketeista kattaa vain lain vaatiman minimitason. On hyvä myös neuvoa, mitä kuluttajan pitäisi ottaa huomioon arvioidessaan ajotaitoaan, itselleen sopivaa pakettia ja lisäajotuntien tarvetta.
  • 6. Vältä pikkuprinttiä, jotta mainonta ei muodostu sopimattomaksi. Tarjouksen hinta ja mahdolliset rajoitukset on kerrottava kuluttajalle selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla.